Skip to main content

Otteluennakko: HIFK – AC Oulu, 27.08. 2011

By 25.8.2011No Comments

AC Oulu

Pohjoisessa lähdettiin yhteistyön tielle vuonna 2002 jolloin OLS, OPS, OTP ja Tervarit yhdistivät voimansa perustaen yhteisen seuran ja edustusjoukkueen. Näin syntyi AC Oulu, joka peri Tervareiden sarjapaikan Ykkösessä. Veikkausliigassa uusi seura nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 ja jatkoa seurasi viime kaudella. Taloudellisten seikkojen takia AC Oulu kuitenkin menetti liigalisenssinsä viime talvena, ja joukkueen oli tyytyminen sarjapaikkaan Ykkösessä. Pisteitä on kertynyt tasaiseen tahtiin ja tällä hetkellä oululaiset ovat sarjassa neljäntenä.

Muuttuneesta sarjatasosta huolimatta AC Oulu vilisee edelleen ansioituneita liigatason pelaajia. Heistä voidaan mainita mm. puolustaja Janne Hietanen, keskikentän Jani Kauppila sekä yhdeksän maalia tällä kaudella tehnyt hyökkääjä Dritan Stafsula. Aivan oma lukunsa on vielä keskikentän Mika Nurmela, jolle on uran aikana kertynyt peräti 71 A-maaottelua. Kokeneempaa osastoa säestää AC Oulun tasokas nuorisokaarti. Joukkuetta valmentaa Juha Malinen, joka on toiminut Veikkausliigassa toistakymmentä vuotta eri seurojen päävalmentajana.

IFK:n näkymät

Elokuu on sujunut tähtirinnoilta huomattavasti heinäkuuta paremmin. Pitkä tappioputki on jo historiaa ja joukkue on voittanut kolme viimeistä otteluaan. Nämä voitot ovat olleet erityisen tärkeitä siksi, että ne ovat tulleet samoista sijoista kamppailevia joukkueita vastaan. Sarjatilanne onkin IFK:n kannalta huomattavasti parempi kuin muutama viikko sitten, vaikka sijoitus ei ole kohentunut. Joukkue on kasvanut henkisesti ja luottamus omaan tekemiseen on hyvällä tasolla.

Walter Viitala on ollut tähtirintojen viimeinen lukko elokuun voittoputken aikana. (Kuva: Henrik Alfthan)

 

Lauantaina asetelma muuttuu aikaisempiin otteluihin verrattuna sillä nyt vastaan asettuu joukkue sarjan kärkipäästä. AC Oulu on hyvin puolustava joukkue, joka on vaarallinen erikoistilanteissa – eikä vähiten Mika Nurmelan ansiosta. Ryhmästä löytyy todella paljon kokemusta eikä tekonurmikaan ole oululaisille mitenkään outo alusta. Kovasta vastustajasta huolimatta IFK lähtee kamppailuun samalla tavalla kuin aiemminkin, joten edessä on mielenkiintoinen ottelu.

Tähän viikkoon mahtuu kaksi sarjaottelua joten on selvää, että IFK:n harjoittelu on välipäivinä ollut varsin kevyttä. Muutamia kolhuja on saatu mutta ryhmästä löytyy tarpeen vaatiessa pätevää väkeä pelikentälle. Poissaolot keskittyvät edelleen puolustuspäähän: lauantaina sivussa ovat Markus Tanner, Riku Pyhälä ja Petri Heinänen. Lisäksi parin pelaajan kohdalla tilanne on sen verran epävarma että pelikunto selviää vasta lähempänä ottelupäivää.

Tervetuloa Brahikselle!

Tällä kaudella IFK:n kotikenttänä toimii Brahen kenttä Kalliossa. Uusi Ginola-katsomo kaksinkertaistaa katsomotilat Brahiksella. Lisäksi lämmin ja kesäinen sää jatkunee edelleen lähipäivinä joten olosuhteet ovat kaikin puolin suotuisat. Ottelun pääsymaksu 12/10 €; lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset 5 €. Ovelta myytävistä lipuista peritään lisäksi palvelumaksu (3 €). Lipun voi hankkia myös etukäteen Lippupalvelun kautta. Lämpimästi tervetuloa seuraamaan lauantai-iltapäivän mielenkiintoista jalkapallo-ottelua!

Ykkösen ottelu HIFK – AC Oulu lauantaina 27. elokuuta kello 16:00 Brahen kentällä (Helsinginkatu 23).