Skip to main content

Otteluennakko: PoPa – HIFK, 22.08. 2011

By 21.8.2011No Comments


PoPa

Jo vuonna 1925 perustettu Porin Palloilijat keskittyi nimensä mukaisesti palloilulajeihin jo seuran alkuhetkistä lähtien. PoPa:n jalkapallohistoriaan mahtuu sekä menestystä että hiljaiseloa. Nousu Porin ykkösjoukkueeksi tapahtui FC Jazzin konkurssin myötä viime vuosikymmenellä. PoPa nousi Ykköseen kauden 2008 päätteeksi ja sijoittui sarjassa viime vuonna kolmanneksi. Tänä kesänä tahti ei ole ollut aivan samanlainen ja porilaiset ovatkin tällä hetkellä Ykkösessä sijalla 11.

Kaikesta huolimatta PoPa on pelaajamateriaalinsa puolesta edelleen varsin vahva joukkue. Keskikentältä löytyy mm. Dema sekä Teemu Vihtilä, jotka ovat vaarallisia erikoistilanteissa. Puolustuksessa nuori toppari Joni Vuorinen on niinikään pelannut hyvän kauden. PoPa:n alkukausi sujui tulosten valossa kuitenkin heikosti ja niinpä seura päätyi heinäkuussa vaihtamaan päävalmentajaa. Vetovastuun otti Tero Suonperä, joka aiemmin on valmentanut PoPa:n A-junioreita.

IFK:n näkymät

Vaisun heinäkuun jälkeen tähtirinnat ovat parantaneet otteitaan, ja viime sunnuntaina joukkue otti toisen peräkkäisen voittonsa. Peliesitys kotikentällä FC Espoota ei ollut täysin virheetön mutta tällä kertaa virheistä ei rankaistu. Toisesta puoliajasta IFK selvisi lopulta ilman sen suurempia ongelmia ja näin joukkue pääsi pitkästä aikaa iloitsemaan kotivoitosta. Parantunut kommunikaation taso kentän puolella on helpottanut huomattavan paljon punapaitojen tekemisiä.

Sami Okkonen antaa pallolle kyytiä. (Kuva: Henrik Alfthan)

 

Hyvistä asioista on pidettävä kiinni myös maanantai-iltana sillä PoPa on varsin arvaamaton vastustaja. Parhaimmillaan porilaiset hyökkäävät todella hanakasti ja näyttävästi pitäen pallon visusti itsellään. Sinipaidat ovat vaarallisia erikoistilanteissa ja kookas joukkue on vahva myös pääpelissä. IFK:n onkin oltava huolellinen ja kärsivällinen Porin kamppailun tiimellyksessä.

Tällä viikolla IFK on harjoitellut hieman tavallista kevyemmin, jotta tukkoiset jalat saadaan ottelun alla parempaan vireeseen. Sunnuntaina joukkue harjoitteli vielä Talissa ottaakseen jälleen tuntumaa luonnonnurmeen. Terveystilanne on yleisesti ottaen melko hyvä, mutta puolustajat Riku Pyhälä ja Markus Tanner ovat edelleen sivussa. Hyökkääjä Jonas Britschgi on toipunut nilkkavammastaan odotettua hitaammin ja hänkin jäänee pois maanantai-illan ottelusta.

Kingit Porissa

IFK:n kannattajille järjestetään Stadin Kingien toimesta tänäkin vuonna bussikuljetus tähtirintojen jokaiseen pääkaupunkiseudun ulkopuolella pelattavaan sarjaotteluun. Viikonpäivällä tai matkan pituudella ei ole merkitystä joten tien päälle lähdetään taas maanantaina! Vielä ehtii ilmoittautua mukaan sillä dösässä on edelleen muutama vapaa paikka jäljellä. Kaikki tarvittava matkaan liittyvä tieto löytyy Stadin Kingien nettisivuilta osoitteessa http://www.stadinkingit.com/uutinen_0218.htm

Ykkösen ottelu PoPa – HIFK maanantaina 22. elokuuta kello 18:30. Pelipaikka: Porin stadion (Metsämiehenkatu 19).