Skip to main content

Hieno kausi päättyi nousujuhliin

By 24.10.2010No Comments

 

Ensimmäinen puoliaika oli melko hermostunutta peliä puolin ja toisin. Ottelun tärkeys oli epäilemättä molemmilla osapuolilla tiedossa ja hyvät maalintekotilanteet jäivätkin jokseenkin vähiin. Miikka Suikki ja Mergim Kastrati pääsivät muutaman kerran kokeilemaan, mutta maalivahti Kari-Pekka Syväjärvi oli hyvin hereillä ja piti huolen siitä että FC Santa Clausin verkko pysyi puhtaana. Vierasjoukkueen omista hyökkäyksistä ei juuri mitään syntynyt joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Tauon jälkeen kentälle palasi entistä päättäväisempi IFK. Maali tarvittiin ja se myös tehtäisiin, kun taas FC Santa Claus pyrki lähinnä pitämään kotijoukkueen nollilla. Punapaitojen yritys oli kovaa ja monipuolista. Markus Tannerin pusku Jirijoonas Kanthin vapaapotkusta, Daniel Antmanin kova laukaus boksin sisältä, Petri Heinäsen kaukolaukaus, Mergim Kastratin vapaapotku… Mutta K-P Syväjärvi piti edelleen pintansa ja pelikello raksutti armottomasti eteenpäin.

Punaista juhlaa. Markus Tanner on juuri vienyt IFK:n johtoon. (Kuva: Henrik Alfthan)

 

IFK oli kuitenkin päättänyt poistua kentältä voittajana ja 78. minuutilla koko täpötäysi katsomo räjähti, kun Markus Tanner puski pallon mustapaitojen verkkoon. Hetkessä osat vaihtuivat sillä nyt oli FC Santa Clausin pakko panostaa maalintekoon. Siinä vierasjoukkue ei kuitenkaan onnistunut. IFK pystyi käyttämään kaikki kolme vaihtoaan rauhoittaakseen peliä, ja maalivahti Kellan Wilsonin tehtäväksi jäi lähinnä huolehtia keskityspalloista. ”Joulupukit” saivat vielä viisi minuuttia lisä- ja armonaikaa mutta lukemat 1-0 jäivät ottelun lopputulokseksi.

HIFK – FC Santa Claus 1-0 (0-0)

1-0 Markus Tanner (78.)

IFK:n kokoonpano: Kellan Wilson; Miikka Kärkkäinen, Petri Heinänen, Eetu Koponen, Markus Tanner; Mergim Kastrati (v, 84. Henri Määttä, v), Jirijoonas Kanth, Petrus Åström, Miikka Suikki (87. Matias Hänninen); Daniel Antman (82. Riku Pyhälä), Sami Okkonen.

Tämän voiton myötä IFK nousi Ykköseen kaudeksi 2011. Brahen kentän laidalla ottelua todisti 1807 katsojaa ja tunnelma oli aivan loistava, siitä piti huolen Stadin Kingit! Lauantaina pelattiin myös Veikkausliigan päätöskierros ja vain kahdessa ottelussa oli enemmän yleisöä kuin IFK:lla Kalliossa. Tähtirintoja odottavat nyt uudet haasteet maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. IFK pelasi Ykkösessä viimeksi kausina 1999-2002, joten jonkin verran vettä on Vantaanjoessa ehtinyt niistä ajoista virrata.