Skip to main content

"Petsku" teki historiaa

By 22.6.2010No Comments

Standertskjöld nousi IFK:n edustusjoukkueeseen jo teini-ikäisenä
aikana, jolloin tähtirinnat pelasivat Ykköstä. Kauden 2000 jälkeen
Petsku kuitenkin siirtyi pariksi vuodeksi Ponnistukseen. Paluu
punapaitaan koitti 2003, kun FC HIFK:n konkurssin myötä tähtirintojen
edustusjoukkueeksi nousi Nelosessa pelannut entinen reserviryhmä.
Pelattuaan kevätkauden IFK:ssa Nelosta Standertskjöld siirtyi
kesätauolla Tammisaareen Ekenäs IF:n riveihin. Kahden sarjaportaan ero
ei tuntunut missään, sillä Petsku oli myös EIF:ssä välittömästi
avauskokoonpanon pelaaja!

Parin EIF-kesän jälkeen Standertskjöld tuli takaisin IFK:hon kaudelle
2006. Siinä vaiheessa IFK oli noussut sarjajärjestelmässä pykälän
ylöspäin ja pelasi nyt siis Kolmosta. Petsku oli jälleen joukkueen
luottomiehiä ja kantoi myös kapteeninnauhaa aina kun tähtirintojen
varsinainen kippari Ilkka ”Ile” Tynkkynen oli sivussa. Tämän jälkeen
Standertskjöld käväisi vielä kerran Tammisaaressa kunnes jälleen palasi
täksi kaudeksi IFK:hon.

Peter Standertskjöld tunnetaan toki myös jääpalloilijana. Pillerin
puolella herran seurahistoria on huomattavasti yksinkertaisempi, sillä
Bandyliigassa Petsku on edustanut ainoastaan IFK:ta. Palkintokaapista
löytyy yksi SM-kulta (1998), yksi SM-hopea (2007) ja kaksi SM-pronssia
(2000 ja 2001). Standertskjöld oli HIFK Bandyn kapteeni kaudella
2006-07, kun punapaidat selviytyivät aina SM-loppuotteluun saakka.

Täysin ainutlaatuinen ei Standertskjöldin saavutus sentään ole, sillä
perimätiedon mukaan eräs toinen kahden lajin taitaja edusti IFK:ta
1970-luvulla jalkapallossa niinikään neljällä eri sarjatasolla. Asialla
oli jääpallolegenda Veikko ”Vetsa” Niemikorpi.

Kuvat: Vilhelm Sjöström