Skip to main content

Kyykkä kaatui Lahdessa

By 23.5.2010No Comments

FC Kuusysi-HIFK 0-2 (0-1)

Paperilla selvä peli oli käytännössä kaikkea muuta kun helppo. Ponnekkaasti pelannut FC Kuusysi oli joukkueena taidollisesti heikompi, mutta vierasjoukkuetta yritteliäämpi. Sarjataulukkoa ennen peliä tutkineet HIFK:n pelaajat tekivät vain välttämättömän eikä aina sitäkään.

Onnistuimme murtautumaan 3-4 kertaa maalintekopaikkoihin, mutta heti ottelun alussa tullutta avausmaalia lukuunottamatta jäivät lisämaalit tulematta.Maalipaikat syntyivät korkean prässimme tuloksena, mutta kun emme onnistuneet maalaamaan muuttui joukkuepelimme hosumiseksi. Lopputuloksena oli myös että tiivis ryhmityksemme venyi turhaan pituussuunnassa ja kapeni leveyssuunnassa.
Neljä pelaajaa hyökkäsi ja neljä pelaajaa lepäsi liian alhaalla. Näin menetettyämme pallon oli keskikentän kahdella pelaajalla aivan liian paljon lääniä peitettävänään. Samoin voitettuamme pallon takaisin hyökkäjät eivät olleet palanneet ja jälleen yhteys puolustavan keskikentän ja neljän ylempänä pelaavan välillä puuttui.

Toinen puoliaika oli ensimmäisen toisinto. Meille maali suoran kulmapotkusta heti alkuun ja sen jälkeen lukuisten maalipaikkojen tuhrimista ja päämäärätöntä pelaamista. FC Kuusysi jaksoi painaa päälle ja kun lisäksi muutamat vihellykset olivat meille epäedullisia oli tuloksena tukku vapaapotkuja lähietäisyydeltä. Maalivahtimme M. Valkaman loistotorjuntojen avulla pystyimme kuitenkin pitämään maalimme koskemattomana.

Keskiviikkona 26.5 seuraavassa pelissämme vastaan astuu toinen kärkijoukkue PeTo. Ottelu pelataan klo.: 18.15 Pallokenttä 6:lla.