Skip to main content

Syksy 09 – White

By 15.11.2009No Comments

Akilles – HIFK/White 2-2 (0-2)
Lauantai 8.8.2009 kello 11.00 Hamarin nurmi
Syyskauden avausottelu pelattiin aurinkoisessa Porvoossa.
HIFK valmistautui otteluun selkeästi vastustajaansa huolellisemmin ja oli alussa terävänä. Peli ehti vanheta vasta 40 sekuntia, kun pallo oli ensimmäisen kerran porvoolaisten verkossa Michael Ntiman toimesta. Toisen maalinsa HIFK teki vaparista, jonka Johannes Axerud iski komeasti yläkulmaan noin 17 minuutin kohdalla. Peli olikin lähes koko ensimmäisen puoliajan HIFK:n hallintaa. Erityismaininta 94:sten Viktor Lindforsille, joka pelasi hyvän ottelun keskikentällä.
Toisella puoliajalla Akilles pääsi kuitenkin enemmän ja enemmän peliin mukaan, HIFK:n mennettäessä otettaan. Akilles kavensi 59 minuutin kohdalla, ja tasoitti hässäkän jälkeen pelin 69 minuutin alkaessa.
Maalit:
1′ Michael Ntima 0-1
17′ Johannes Axerud 0-2
59′ Akilles
69′ Akilles
 
 
HIFK/White – Honka Kiitäjät 4-0 (2-0)
Sunnuntai 6.9.2009 kello 12.00 Tali H1
HIFK alusta asti niskan päällä
HIFK voitti ottelun jo käytännössä ennen alkuvihellystä, kun selvisi, että vastustaja pelaa ainoastaan 10 pelaajalla. Lisäksi HIFK:n alkulämmöt olivat aivan eri maata kuin vastustajalla.Lopulta HIFK otti selvän 4-0 -voiton.
HIFK:lla oli molemmilla puoliajoilla lukuisia maalintekotilanteita, joista aika moni hukattiin. Vaikka vastustaja ei kunnon vastusta tarjonnutkaan, positiivista oli, että HIFK:n pelin tempo säilyi koko ottelun ajan kohtuullisen hyvänä ja oma maali säilyi puhtaana. Viimeistelyssä olisi kylläkin petrattavaa.
Maalit:
10′ Nikita Trink (1-0)
23′ Michael Ntima (2-0)
59′ Pietu Lyytinen (3-0)
65′ Johannes Axerud (4-0, pen)