Skip to main content

HIFK voittoon Laajasalossa

By 15.6.2009No Comments

Laajasalon ilta tarjosi odotetusti pikemminkin kovaa kamppailua kuin
varsinaisia pelillisiä hienouksia. Isäntäjoukkueen vahvuudet olivat
tiedossa ja kun kenttäkin vaikutti hiukan kuhmuraiselta, viihtyi pallo
enemmän ilmassa kuin maassa. Pelaajat pääsivätkin käyttämään päätään
normaalia enemmän, etenkin Petri Heinäsen ja Teemu Kankkusen muodostama tähtirintojen kokenut topparikaksikko.

Ottelu sai varsin sähäkän alun. Seitsemän minuutin kohdalla LPS:lla oli
jo neljäs kulmapotkunsa, ja molempien joukkueiden maalivahdit olivat
toistuvasti ehtineet torjuntatöihin. Sen jälkeen tahti kuitenkin
tasaantui eikä vaarallisia tilanteita juurikaan nähty. Puolen tunnin
pelin jälkeen Henri Määttä vapautti Aleksi Ristolan syötöllään, mutta LPS-veskari Juan Pascual torjui hienosti. Näin ollen tauolle marssittiin maalittomassa tasatilanteessa.

Pyhäillan paikalliskamppailua todisti lähes 400 katsojaa mikä
noteerattiin LPS:n taholta seuran yleisöennätykseksi. Tavallista
runsaammasta katsojamäärästä huolimatta puoliaikapalvelut järjestyivät
totutun tasokkaasti. Maininnan ansaitsee myös työtään sujuvasti
molemmilla kotimaisilla tehnyt ottelun kuuluttaja. Kun vielä
sadepilvetkin kiersivät Laajasalon kentän muutamaa pientä pisaraa
lukuunottamatta, ei olosuhteissa ollut moittimista.

Toinen puoliaika ei paljon ehtinyt vanheta kunnes IFK joutui
vajaamiehiseksi. Henri Määttä sai toisen kerran ottelussa varoituksen
mentyään liian lähelle maalivahti Pascual´ia, ja näin ”Henkka” marssi
suihkuun punaisen kortin saattelemana. Hiukan yllättäen ottelu ei
kuitenkaan kääntynyt LPS:n hallinnaksi, vaan kävi pikemminkin
päinvastoin. Määtän ulosajo sai IFK:n sisuuntumaan entisestään ja
parhaat maalintekopaikat siunaantuivatkin tähtirinnoille.

Tulosta syntyi reilu varttitunti ennen loppua. Nopeudellaan jatkuvasti
harmia LPS:lle aiheuttanut Aleksi Ristola kaadettiin aivan
rangaistusalueen rajalla. Tilanteesta seuranneen vapaapotkun toimitti
tarkalla alanurkkalaukauksella maaliin Jussi Leppälahti.
Täysosuman tuulettaminen oli niin kuumaa työtä että ”Kynältä” lähti
paitakin päältä. Laajasaloon runsaslukuisina vaeltaneet Stadin Kingit
yhtyivät juhlintaan täysin palkein.

Punapaidoilla oli vielä pari hyvää tilaisuutta lisätä johtoaan. Vaihdosta kentälle tulleen Nehari Sallahin
pusku törmäsi vihreään muuriin vasta maaliviivalla, ja Leppälahden
laukaus boksin rajalta meni hiuksenhienosti maalin ohi. Myös Janne Bruun
sai IFK:n veräjällä olla tarkkana. Pari minuuttia ennen loppua LPS:lla
oli todella vaarallinen vapaapotku, jonka Bruun tähtirintojen onneksi
torjui ylänurkasta. Pitkien lisäajan minuuttien jälkeen soi vapauttava
vihellys ja punainen juhla saattoi alkaa.

LPS – HIFK 0-1 (0-0)

0-1 Jussi Leppälahti (73.)

IFK:n kokoonpano (4-2-3-1): Janne Bruun; Joonas Rantanen, Petri
Heinänen, Teemu Kankkunen, Kimmo Sivula; Petrus Åström, Peter
Standertskjöld-Nordenstam; Miikka Suikki (65. Nehari Sallahi), Jussi
Leppälahti (v, 85. Oskar Lindfors), Henri Määttä (v+v=ua. 53.); Aleksi
Ristola (79. Anton Britschgi).

Juuri sarjatauon alla IFK pääsi mukavaan myötätuuleen, sillä viimeiset
kolme ottelua ovat tuoneet tähtirinnoille seitsemän pistettä.
Sarjasijoitus ei ole kohentunut mutta punapaidat ovat nousseet jo
iskuetäisyydelle pääjoukosta. Muut A-lohkon joukkueet pelaavat vielä
ensi keskiviikkona kun taas IFK siirtyy nyt kolmen viikon pituiselle
tauolle. Pelit jatkuvat tähtirintojen osalta lauantaina 4. heinäkuuta,
jolloin Talin urheilupuistossa vierailevat Kauniaisten kollegat eli
Grankulla IFK.