Skip to main content

Tappioputkelle jatkoa Ogelissa

By 24.5.2009No Comments

Pyhäpäivä oli enimmäkseen aurinkoinen mutta juuri ottelun alkaessa
sadepilvet saapuivat Oulunkylään huuhtelemaan runsaslukuisen yleisön
puhtaaksi viikonlopun pölyistä. Oman osansa kylmästä suihkusta sai myös
IFK ja vieläpä kenttätapahtumien muodossa. Jo toisella minuutilla
punaisten puolustus sortui nimittäin rikkomaan Gnistan-pelaajaa boksin
sisällä, minkä seurauksena pallo vietiin pilkulle. Samuel Woodward sijoitti pallon varmasti vasempaan alanurkkaan ja näin oli kotijoukkue siirtynyt johtoon.

Kummankin joukkueen viimeistely oli varsin tehokasta ottelun
ensimmäisen neljänneksen aikana. Muutaman vaarattoman kulmapotkun
jälkeen Gnistan hyökkäsi terävästi oikealta laidalta josta Turkka Anttilan syöttö vapautti Ikenna Ikegwuonun pahantekoon, ja näin tilanne oli jo 2-0. IFK:n vastaisku tuli kuitenkin jo seuraavalla minuutilla. Jussi Leppälahden vapaapotku vasemmalta laidalta päätyi Petri Heinäselle joka latasi pallon lähietäisyydeltä ylänurkkaan.

Kolme maalia vajaan parinkymmenen minuutin sisällä antoi jo viitteitä
varsinaisesta ilotulituksesta, mutta sama tahti ei enää
alkurynnistyksen jälkeen jatkunut. Maalihanojen lisäksi myös yleisö
alkoi vähitellen kuivua auringon jälleen paistaessa Oulunkylän yllä.
Tilanteita toki syntyi kentän molempiin päihin. IFK:n parhaat paikat
osuivat Jussi Leppälahdelle ja Miikka Suikille, mutta Jan Vesterinen isäntien maalissa oli valppaana. Tauolle siirryttiin näin numeroissa 2-1.

Toisella puoliajalla Gnistanin peli passivoitui jonkin verran.
Keskikenttää hallitsi IFK kun taas keltapaidat pyrkivät pitkillä
palloilla tavoittamaan kärjessä viilettänyttä Ikegwuonua. Jakson
puolivälissä tähtirinnat saivat hyvän kulmahässäkän aikaiseksi ja Vesterinen oli
lujilla, mutta selviytyi. Myös isännillä oli tilaisuutensa. Vedot
eivät kuitenkaan aivan suuntautuneet kohti punapaitojen maalia, jota toisella
puoliajalla vaihdettiin vartioimaan Janne Bruun.

Lähimpänä maalintekoa IFK oli kymmenisen minuuttia ennen loppua. Vaihdosta hiukan aikaisemmin kentälle tullut Anton Britschgi
pelattiin rangaistusalueella nokikkain Vesterisen kanssa, mutta
jälkimmäinen veti pidemmän korren. Tähtirintojen tuskainen iltapuhde
sai pisteen i:n päälle lisäajalla kun kapteeni Peter Standertskjöld-Nordenstam
ajettiin kentältä toisen varoituksen jälkeen. Hetkeä myöhemmin pilli
soi ottelun päättymisen, ja samalla IFK:n kolmannen peräkkäisen yhden
maalin tappion merkiksi.

Gnistan – HIFK 2-1 (2-1)

1-0 Samuel Woodward rp. (3.)
2-0 Ikenna Ikegwuonu (18.)
2-1 Petri Heinänen (19.)

IFK:n kokoonpano (4-2-3-1): Walter Viitala (46. Janne Bruun); Joonas
Rantanen (v), Petri Heinänen, Teemu Kankkunen (61. Riku Pyhälä), Kimmo
Sivula; Petrus Åström, Peter Standertskjöld-Nordenstam (v+v=ua. 90.);
Miikka Suikki, Jussi Leppälahti, Anton Swanljung; Nehari Sallahi (v,
76. Anton Britschgi).

Tähtirintojen kovin vaatimaton pistesaldo ei siis saanut lisäystä
myöskään Oulunkylässä. Seuraava yritys on vuorossa tasan viikon
kuluttua eli 31. toukokuuta. Suvivirsi on laulettu ja juhlista toivon
mukaan jo toivuttu siinä vaiheessa kun IFK ensi sunnuntai-iltana
isännöi Talin urheilupuistossa pelattavaa Kakkosen A-lohkon ottelua.
Vierailulle saapuu FC Kuusankoski suoraan Kymijoen varrelta.