Skip to main content

Pistepotti pakeni Porvooseen

By 21.5.2009No Comments

Vaikka IFK:n peli ei silmiä hivellyt, suurin osa ottelusta kului kuitenkin punapaitojen johtaessa peliä. Tämän takasi Anton Britschgi,
joka vapaaksi pelattuna ei erehtynyt vaan sijoitti pallon porvoolaisten
maaliin. Tässä vaiheessa ottelua oli pelattu alle kymmenen minuuttia.
Britschgillä oli toinenkin hyvä tilaisuus mutta puolittainen läpiajo
päättyi ohilaukaukseen. Tauolle mentiin siis IFK-johdossa 1-0.

Toisen puoliajan alussa Henri Määttä pääsi yksin läpi. Maalintekoyritys kuitenkin kilpistyi Futuran maalivahti Robin Oleniuksen torjuntaan. Tämän jälkeen tilanteita loivat etupäässä porvoolaiset pakottaen IFK:n veräjää vartioineen Walter Viitalan
toistuviin torjuntatöihin. Parikymmentä minuuttia ennen loppua Futuran
yritys palkittiin; IFK:n puolustus ei onnistunut siivoamaan keskitystä
pois ja valkopaitojen Arttu Pösö pääsi täräyttämään pallon noin kuudesta metristä isäntien maaliin.

Tämäkään ei vielä riittänyt. Lisää kylmää vettä kotijoukkueen niskaan
ropisi viitisen minuuttia ennen loppua, ja millä tavalla! IFK:n oma
rajaheitto johti silmänräpäyksessä tilanteeseen jossa kolme
Futura-pelaajaa hyökkäsi kohti yksinäistä Viitalaa. Viimeistelystä
vastasi tälläkin kertaa Arttu Pösö. Punapaidat yrittivät vielä lopussa
tulla kulmapotkun kautta tasoihin mutta Futuran puolustus pelasti Henry Tenhovuoren puskun maaliviivalta. Voitto ja tärkeät pisteet menivät näin Porvooseen.

HIFK – FC Futura 1-2 (1-0)

1-0 Anton Britschgi (8.)
1-1 Arttu Pösö (71.)
1-2 Arttu Pösö (84.)

IFK:n kokoonpano (4-2-3-1): Walter Viitala; Joonas Rantanen (78. Auror
Zadrima), Teemu Kankkunen, Riku Pyhälä, Markus Tanner (v); Petrus
Åström, Peter Standertskjöld-Nordenstam; Anton Swanljung, Jussi
Leppälahti (71. Henrik Suonio), Henri Määttä (v, 85. Henry Tenhovuori);
Anton Britschgi.

Tähtirintojen ankea alkukausi sai siis valitettavasti jatkoa tämänkin
ottelun muodossa. Seuraava yritys on edessä ensi sunnuntaina, jolloin
IFK vierailee Oulunkylän liikuntapuistossa Gnistanin toimiessa
isäntänä. Punapaitojen seuraava kotiottelu on puolestaan vuorossa
sunnuntaina 31. toukokuuta. Silloin Talin urheilupuistossa vastaan
asettuu FC Kuusankoski.