Skip to main content

HIFK:n vastine rasismisyytöksiin

By 19.5.2009No Comments

Kanthille langetettu rangaistus
perustuu ottelutarkkailija Mika Peltolan todettuun virheeseen ja seura on
päättänyt tukea pelaajaa mahdollisessa siviiliprosessissa. Joukkueen
kaikki toimihenkilöt, pelaajat sekä ulkopuoliset tarkkailijat ovat vahvistaneet, ettei
Kanth ole nimittänyt vastustajan tummaihoista pelaajaa rasistisesti tai
syyllistynyt rangaistusmääräysten 2 §:n i-kohdan
mukaiseen rasistiseen käytökseen. Myöskään vastustajajoukkueen pelaajat tai toimihenkilöt eivät ole havainneet tällaista.

Palloliiton
kurinpitovaliokunta on halunnut tulkita päävalmentaja Remmelin käytöksen
rasistiseksi huolimatta siitä että ottelutarkkailijan raportista ei ilmene
kenelle nimittely on suunnattu. HIFK:n oman vastineen mukaan Remmelin
tilanteessa käyttämä haukkumasana oli suunnattu valkoihoiselle pelaajalle. Tätä
näkemystä tukee myös HIFK:n toimittama otteluvideo.

– Pyydän anteeksi sopimatonta
kielenkäyttöäni, mutta kiistän erittäin vahvasti rasismisyytökset,
päävalmentaja Remmel kertoo.

HIFK ei hyväksy toiminnassaan
rasismia ja on sitoutunut Palloliiton Rasisti on reppana -yhdenvertaisuushankkeeseen.