Skip to main content

Åke Lindman on kuollut

By 3.3.2009No Comments

Åke Lindman muistetaan maajoukkuetason jalkapalloilijana. Hän pelasi 25
A-maaottelua ja kuului Suomen joukkueeseen Helsingin olympiakisoissa
1952. Seuratasolla Åke edusti HIFK:ta pikkupojasta uransa loppuun
saakka. Hänet muistetaan sisukkaana ja kovaluisena puolustajana, jonka
tavaramerkkinä olivat napakat liukutaklaukset.

Åken lempinimiä jalkapallokentillä olivat ”Hamlet” ja ”Kuristaja”. Hän
oli mukana HIFK:n Suomen mestaruuden voittaneissa joukkueissa
vuosina 1947 ja 1959. Åke Lindman oli HIFK:n itseoikeutettu kunniajäsen
ja hän toimi myös seuran nuorimmille junioreille suunnatun Åke Lindmanin jalkapallokoulun suojelijana.

Åke Lindman teki myös pitkän elämäntyön teatterissa, elokuvissa ja
televisiossa. Valkokankaalta Lindman muistetaan parhaiten alikersantti
Lehdon roolista Edvin Laineen Tuntemattomassa sotilaassa. Näyttelemisen
lisäksi Lindman toimi ohjaajana sekä käsikirjoittajana. Hänen
viimeiseksi elokuvatyökseen jäi vuonna 2007 valmistunut Tali-Ihantala
1944.

HIFK kunnioittaa Åke Lindmanin muistoa ja ottaa osaa omaisten ja ystävien suruun. Vila i frid, Åke.