Punaisia hetkiä Olympiastadionilla

Ensi perjantaina HIFK pelaa jalkapallo­ottelun Olympiastadionilla ­ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1972. Kansallisareena on ehtinyt vuosikymmenien aikana kokea yhtä jos toistakin. Seuraavassa lyhyt katsaus ”Stadikan” ja tähtirintojen yhteiseen historiaan.

Uuden urheiluareenan rakentaminen sai alkusysäyksensä vuonna 1927, jolloin Helsingin kaupunki ja useat liikuntajärjestöt perustivat Stadion­säätiön. Säätiötä johti kuolemaansa saakka Erik von Frenckell (1887 – ­1977), jota voidaan hyvällä syyllä pitää maamme kaikkien aikojen merkittävimpänä urheilujohtajana. von Frenckell oli ollut keskeisessä roolissa jo 1915, kun entiselle venäläisten sotilaiden kaalimaalle rakennettiin Töölön Pallokenttä, Suomen ensimmäinen kunnollinen jalkapallon peluuseen tarkoitettu nurmikenttä.

Ja jo ”Bolliksen” vihkiäisissä von Frenckell käsitteli puheessaan ajatusta rakentaa olympia­areena taustalla oleville kallioille.

Uusi stadion vihittiin käyttöön 12. kesäkuuta 1938. Avajaiskilpailujen ensimmäinen laji oli nuorten 8×100 metrin juoksu, ja sen voitti HIFK. Yksi tähtirintojen juoksijoista, Henrik Gustafsson, valittiin HIFK:n puheenjohtajaksi 1988 eli tasan 50 vuotta myöhemmin. Stadionille rakennettiin myös toimistotiloja, ja HIFK:lla onkin ollut oma toimisto Stadikalla sen valmistumisesta saakka.

Jalkapallo on luonnollisesti ollut yksi Stadionin keskeisistä lajeista, ja myös HIFK pääsi tuoreeltaan tutustumaan uuteen urheilupyhättöön. Kausi 1938 oli tähtirinnoilta tosin koko vuosikymmenen heikoin, sillä hallitsevat mestarit joutuivat tyytymään kuudenteen sijaan. Yleisöä kuitenkin riitti.

Kun HIFK syksyllä kohtasi Viipurin Sudet, paikalla oli 5.866 katsojaa. Tämä lukema säilyi mestaruussarjan ennätyksenä 20 vuoden ajan, kauteen 1958 saakka.

 

HIFK ja Viipurin Sudet Stadionilla 1938. Tähtirintojen Erik ”Asken” Åberg ensimmäinen vasemmalta.

Suomen A­maajoukkue pelasi ensimmäisen ottelunsa Stadionilla 4. heinäkuuta 1938. Vastustajana toiminut Ruotsi otti vierasvoiton lukemin 2­4 (2­1). HIFK:sta sinivalkoisia värejä edustamaan oli valittu yksi pelaaja, välihyökkääjä Ernst Grönlund. Tähtirintojen puolustaja FransKarjagin pelasi kaikissa muissa vuoden 1938 maaotteluissa, mutta juuri Stadikan avausottelu jäi ”Fradelta” väliin.

Pian Ruotsi­ottelun jälkeen selvisi, että Tokio luopuu vuoden 1940 kesäolympialaisten järjestelyoikeuksista. Niinpä olympialaiset saikin Helsinki, joka oli alun perin hävinnyt kilpailun isännyydestä Tokiolle. Kohtalo, tarkemmin sanottuna toinen maailmansota kuitenkin määräsi, että vuoden 1940 (ja 1944) olympiakisoja ei koskaan pidetty. Helsinki sai lopulta olympialaisensa 1952, kun taas Tokio joutui odottamaan omaa vuoroaan aina vuoteen 1964 saakka.

Stadion selviytyi sotavuosista ja Helsingin pommituksista, joskin kärsi jonkin verran vaurioita. Kesällä 1940 tehtiin historiaa, kun HIFK kohtasi Töölön Vesan ystävyysottelussa Stadionilla.

HIFK aloitti täten ensimmäisenä Palloliittoon kuuluvana seurana yhteistyön Työväen Urheiluliiton kanssa. Vielä vuonna 1947 Palloliiton ja TUL:n seurat pelasivat omissa sarjoissaan, mutta Suomen mestaruus ratkaistiin yhteisessä turnauksessa, johon molemmat lähettivät kaksi parasta joukkuettaan.

Neljän joukkueen sarjassa HIFK ja Turun Toverit päätyivät tasapisteisiin, joten edessä oli uusintaottelu mestaruudesta. Tämä ottelu pelattiin Stadionilla, ja voiton ­ sekä samalla Suomen mestaruuden ­ otti HIFK. Voittomaalista (3­2) vastasi Erik Åberg vajaa kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä.

Vuoden 1952 kesäolympialaiset olivat suuri tapahtuma Helsingille ja koko Suomelle. Olympiastadionin ohjelmaan kuuluivat yleisurheilu sekä osa jalkapallo­otteluista. Suomen jalkapallojoukkueeseen oli valittu HIFK:sta yksi pelaaja: kovaluinen puolustaja Åke Lindman.

Hän oli samalla ainoa stadilainen pelaaja joukkueen pelaavassa kokoonpanossa. Suomen osalta turnaus loppui yhteen otteluun, kun Itävalta nujersi isännät maalein 3­4 (3­2). Tämän jälkeen Suomi on ollut mukana olympiakisojen jalkapallossa vain yhden kerran, nimittäin vuonna 1980, jolloin suuri joukko maita boikotoi Moskovan olympiakisoja.

 

Olympiastadionilla pelattiin 1950­-luvulla myös Suomensarjaa. Kuvassa HIFK:n Stig Holmqvist ottelussa Pallo­Poikia vastaan.

HIFK pelasi 1950­luvulla pitkään Suomensarjassa, jolloin tähtirintojen kotikenttänä toimi useimmiten Töölön Pallokenttä. Paluu mestaruussarjaan merkitsi samalla, että Olympiastadion tuli jälleen tutummaksi. Riemun hetkiä koettiin syksyllä 1959, kun HIFK voitti kuudennen kerran jalkapallon Suomen mestaruuden.

Tähtirinnat ratkaisivat mestaruustaistelun hyväkseen voittamalla Valkeakosken Hakan sarjan viimeisellä kierroksella lumisella Stadikalla. Kuvamateriaalia ottelusta on tallentanut Ylen Elävä arkisto.

Tuplamestaruuskin oli tarjolla, kun joukkueet viikkoa myöhemmin kohtasivat jälleen Olympiastadionilla, nyt Suomen Cupin loppuottelun merkeissä. Tällä kertaa pidemmän korren veti kuitenkin Haka.

HIFK:n menestys näkyi myös maajoukkuevalinnoissa. Kun Suomi kohtasi DDR:n Olympiastadionilla syyskuussa 1959, sinivalkoisten kokoonpanossa oli kuusi HIFK:n pelaajaa: maalivahti Anders Westerholm, puolustaja Matti Haahti, tukimiehet Stig Holmqvist ja Unto Nevalainen sekä hyökkääjät Rolf Rosqvist ja Carl­ Magnus Ekman.

Tämä on suurin määrä pelaajia, mitä HIFK:lla on ollut Olympiastadionilla pelatussa jalkapallon A­-maaottelussa. Tuloskaan ei ollut huono: Suomi voitti 3­-2 (2-­2), ja voittomaalista vastasi keskushyökkääjä Rosqvist heti toisen puoliajan alussa.

 

Jalkapallon Suomen mestarit 1961. Ylärivissä vasemmalta: Carl­Magnus Ekman, Yrjö Pärnänen, Kari Selin, Hannu Kankkonen, Pertti Hartikainen ja Pekka Hämäläinen. Alarivissä vasemmalta: Unto Nevalainen, Holger Strömberg, Anders Westerholm, Matti Haahti ja Stig Holmqvist.

Tähtirintojen myötätuuli jatkui ja syksyllä 1961 oli jälleen juhlien aika. HIFK kukisti syyskuun lopulla HPS:n Olympiastadionilla maalein 2­0, ja mestaruus oli näin käytännössä varmistettu kaksi kierrosta ennen loppua. Tähtirintojen ykköstila sinetöitiin viikkoa myöhemmin, kun ainoa uhkaaja eli Valkeakosken Haka hävisi oman ottelunsa Lahdessa. HIFK:lla oli näin varaa hävitä kauden viimeinen kotiottelunsa, jossa vastustajana oli VIFK.

Jalkapallon europelejä pelattiin Suomessa ja Olympiastadionilla ensimmäisen kerran syksyllä 1960, kun HIFK kohtasi IFK Malmön Euroopan Cupissa (nykyisen Mestarien Liigan edeltäjä). Ruotsalaiset ottivat vierasvoiton lukemin 1­3, mutta HIFK:n Unto Nevalainen sai nimiinsä ensimmäisen suomalaisen tekemän euromaalin. HPS oli kaksi vuotta aikaisemmin kohdannut Reimsin samassa kilpailussa, mutta molemmat osaottelut pelattiin Ranskassa.

HIFK kohtasi europelien merkeissä sittemmin myös Austria Wienin (Euroopan Cup 1962) sekä norjalaisen Rosenborgin (UEFA­cup 1971) Olympiastadionilla.

Vuoden 1961 mestaruuden jälkeen menestys karttoi HIFK:ta, ja punapaidat joutuivat lopulta ottamaan vauhtia Suomensarjasta kolmen kauden ajan. Vuosikymmen päättyi kuitenkin riemukkaissa merkeissä. Viimeisessä ja ratkaisevassa karsintasarjan ottelussa syksyllä 1969 HIFK kohtasi Tampereen Pallo­Veikot.

Tähtirinnat voittivat Olympiastadionilla pelatun ottelun Matti ”Roto” Paatelaisen maalilla 1­0, ja paluu mestaruussarjaan oli tosiasia.

 

Tähtirinnat juhlivat paluuta mestaruussarjaan syksyllä 1969. Kuvassa näkyvät mm. Martti Kuusela (vasemmalla), Matti Haahti (keskellä), Torbjörn Wiik (oikealla).

Pääsarjassa oli 1970-­luvun alussa enää kaksi helsinkiläisjoukkuetta, HIFK ja HJK. Ottelut kiinnostivat yleisöä ja HIFK tekikin katsojaennätyksensä (8.485) elokuussa 1970 juuri paikallisottelussa HJK:ta vastaan Olympiastadionilla. Menestystäkin tuli, sillä tähtirinnat saavuttivat SM­-pronssia 1970 ja SM-­hopeaa 1971.

Seuraava kausi päättyi kuitenkin todelliseen mahalaskuun, sillä vastoin kaikkia odotuksia HIFK putosi mestaruussarjasta 1972. Tuon kauden jälkeen tähtirintoja ei ole nähty pääsarjassa ­eikä myöskään Olympiastadionilla jalkapallon merkeissä.

Olympiastadion on edelleen Suomen A­maajoukkueen kotikenttä. Jalkapallon sarjapelejä ei Stadikalla kuitenkaan ole juurikaan pelattu sitten kauden 2000, jolloin silloiset Veikkausliigan joukkueet FC Jokerit ja HJK siirtyivät vastavalmistuneelle Finnair Stadiumille (nykyisin Sonera Stadium).

HJK kävi tosin vielä seuraavana kesänä pelaamassa kaksi liigaottelua kansallisareenalla. Sen sijaan sarjapisteistä on kamppailtu jääkiekon puolella, kun HIFK ja Jokerit ovat ottaneet mittaa toisistaan Talviklassikon merkeissä vuosina 2011, 2012 ja 2014. Seuran Stadion­perinteitä kunnioittaen HIFK voitti kaikki kolme Olympiastadionilla pelattua ottelua.

HIFK:n jalkapalloilijat palaavat Olympiastadionille perjantaina vuosikymmenien tauon jälkeen. Nähtäväksi jää, onnistuuko hyvän alkukauden pelannut joukkue pidentämään seuran voittoputkea Olympiastadionilla!

Jalkapallo, Ykkönen: HIFK ­ FC Jazz Olympiastadionilla perjantaina 13. kesäkuuta kello 18:30.

Lähteet: HIFK:n historiikit 1947 (HIFK:n toimituskomitea) ja 1997 (Ingmar Björkman), Rakas jalkapallo, SPL:n Helsingin piiri 1924 ­ 1999 (Mauri Forsblom), Jalkapallokirja 1938 ­ 1973, Stadion­säätiön toimintakertomukset 1938 ­- 2010.
Kuvat: HIFK, Stig Holmqvist, Torbjörn Wiik.