Skip to main content

Suomen Cupin talviderby HJK – HIFK päättyi numeroin 1-0.

Talin illassa pelattiin ennakko-odotuksiin nähden tasaväkinen ottelu, kun HJK voitti HIFK:n vain yhdellä osumalla.

HJK sai otteluun alkuun muutaman hyvän paikan erikoistilanteista ja pallo kävi kertaalleen jopa maaliviivalla, mutta Jaakko Lepola sai siivottua tilanteen. Ensimmäinen puoliaika pelattiin HJK:n hallitessa palloa. HJK onnistui murtamaan HIFK:n puolustuksen vain muutaman kerran, mutta Daniel Kollar näytti vahvaa osaamistaan ja hoiti oman tonttinsa maalilla mallikkaasti.
Ottelun ensimmäinen maali nähtiin vasta 71′ minuutin kohdalla, kun Filip Valencic viimeisteli ottelun voittomaaliksi jäävän osuman kulmapotkun jälkitilanteesta.
HIFK sai vielä ottelun loppupuolella muutaman hyökkäystilanteen, kun mm. Antti Ulmanen pääsi laukomaan boksista. Veto kilpistyi kuitenkin HJK:n puolustukseen.

Vaikka ottelun lopputulos oli pettymys, oli ottelussa paljon positiivista HIFK:n kannalta. Teemu Kankkunen oli tyytyväinen puolustuspeliin.
”Puolustuspeli oli kokonaisuutena ja joukkueena ihan hyvällä mallilla, vaikka kaveri saikin muutaman ykkösluokan maalipaikan. Daniel Kollar osoitti näissä tilanteissa olevansa erinomainen reaktiotorjuja. Pystyimme pitämään vastustajan pois oman puolustusalueen keskisektorilta ja tukkimaan se varsin hyvin. Tähän voi olla tyytyväinen, ottaen huomioon, että vastassa oli hallitseva Suomen mestari.”

Myös kehitettävää löytyy edelleen. ”Oma hyökkäyspelimme ei sen sijaan toiminut kovinkaan mallikkaasti, emmekä pystyneet toteuttamaan sen osalta pelisuunnitelmaa. Nopeat vastahyökkäykset menetettiin pääsääntöisesti aina huolimattomaan syöttöön tai pallon vastaanottoon. Emme myöskään saaneet riittävästi riistoja ylempänä, jotta olisimme päässeet hyökkäämään vastustajan kolmea-neljää puolustavaa pelaajaa vastaan, niinkuin oli suunniteltu. Kaikki kunnia toki tästä myös vastustajan puolustukselle, joka hoiti työnsä erinomaisesti.”

”Suomen Cup on meidän osalta nyt ohi ja pidämme alkuviikon huilia harjoittelusta. Tämän jälkeen lähdemme lopullisesti valmistautumaan huhtikuun lopussa käynnistyvään Ykkösen sarjaan,” päävalmentaja Teemu Kankkunen avaa kevään jatkosuunnitelmia.