Skip to main content

Suomalaisen jalkapallokauden huipennus nähdään lauantaina, kun HIFK ja FC Honka kohtaavat liigakarsinnan toisessa osaottelussa Telia 5G Areenalla. Ottelu käynnistyy kello 14:00. Osta liput otteluun Ticketmasterista.

Ensimmäinen osaottelu päättyi tiistaina Espoossa maalittomaan tasapeliin. Ottelu oli odotetun tasainen eikä kumpikaan joukkue juhlinut maalipaikoilla. Kotijoukkueena pelannut FC Honka piti enemmän palloa, mutta espoolaiset eivät onnistuneet murtamaan HIFK:n puolustuslinjaa. Hongan paras paikka osui Robert Ivanoville, jonka laukaus meni vain lievästi ohi takakulmasta. Pekka Sihvolan vaarallinen pusku oli lähellä upota verkkoon, mutta Honka-maalivahti Tim Murray venyi hienosti Sihvolan puskun tielle.

Tähtirinnat eivät onnistuneet tekemään tärkeää vierasmaalia, joten kaikki on täysin avoinna lauantaina pelattavassa toisessa osaottelussa. Molemmilla joukkueilla on todella paljon pelissä. Liigakarsinnassa on käytössä UEFA:n vierasmaalisääntö. Mikäli ottelu päättyy 0-0, pelataan 2x15min jatkoaika ja tarvittaessa paremmuus ratkaistaan rangaistuspotkukilpailulla. 1-1 tasatuloksella Honka nousisi Veikkausliigaan.

– Pääsemme pelaamaan tutulle alustalle ja kotiyleisön eteen. Olen täysin varma, että pystymme huomattavasti parempaan kuin Espoossa. Viimeiset syötöt täytyy saada kondikseen ja maalipaikat tulee käyttää tehokkaammin. Homma on täysin meidän omissa käsissä, HIFK:n kapteeni Mika Väyrynen sanoi ensimmäisen osaottelun jälkeen.

HIFK:n valmennusjohto saa tiistaina pelikieltoa kärsineen Jukka Halmeen takaisin pelaajavahvuuteen ja myös puolustuksen liideri Tuomas Aho lienee lauantaina pelikunnossa. FC Honka saa todella tärkeän palasen takaisin kokoonpanoon, kun joukkueen toiseksi paras maalintekijä Masar Ömer vapautuu pelikiellosta.

Lauantaina pelattavassa matsissa on avoinna neljä katsomokategoriaa: pääkatsomo, IFK Klacken, itäkatsomo sekä vierasjoukkueen kannattajille eteläpääty. Osta ennakkoliput Ticketmasterista. Pukeudu lämpimästi, tule ajoissa paikalle ja varaudu jonoihin sekä turvatarkastuksiin. Portit stadionille aukeavat tuntia ennen ottelua. Parkkipaikkoja on stadionin välittömässä läheisyydessä vähän, joten varaa riittävästi aikaa paikalle saapumiseen.

HIFK – FC Honka lauantaina 4.11. kello 14:00 Telia 5G Areenalla

OSTA LIPUT MATSIIN

  • Eläkeläiset / opiskelijat / varusmiehet (IFK Klacken): 11€ ennakkoon, 15€ ovelta
  • IFK Klacken: 15€ ennakkoon, 18€ ovelta
  • Pääkatsomo: 21€ ennakkoon, 25€ ovelta
  • Itäkatsomo: 19€ ennakkoon, 22€ ovelta
  • Lapsi 7-16v: 8€ ennakkoon, 10€ ovelta
  • Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi (paikka sylissä)
  • Pyörätuolipaikka halvimman pääsylipun mukaan
  • Honka-kannattajille eteläpääty avoinna

Stadionin lipunmyyntipisteet aukeavat kello 12.30

HIFK:n kausikortit eivät ole voimassa ottelussa. Kaikille kausikorttilaisille on lähetetty sähköpostilla linkit, joista voit ostaa Klackeniin tai pääkatsomoon 10€ hintaiset pääsyliput. Etuhinta on voimassa siihen katsomoon, johon kauden 2017 kausikortti on ollut voimassa. Jos etulinkkiä ei löydy ”saapuneet” -kansiosta niin muista katsoa sähköpostistasi muut kansiot.