Skip to main content

Soppari-MaanojaHelsingin IFK on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen maalivahti Tomi Maanojan kanssa.

29-vuotias Maanoja siirtyy HIFK-paitaan FC Lahdesta, jossa hän on torjunut tällä kaudella 12 Veikkausliigaottelussa.

– Maanoja on kokenut huippuveskari, joka on käynyt läpi Jarkko Tuomiston maalivahtikoulun. Pelit Lahdessa eivät lähteneet liikkeelle odotetusti ja maiseman vaihdos tekee miehelle hyvää. ”Psyko” on joukkueelle tuttu. Lisäksi maalivahtivalmentajamme Petri Pyhältö on valmentanut häntä Hongassa ja tuntee Maanojan taidot erittäin hyvin, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.

– Halusimme maalivahtiosastolle selkeän kilpailutilanteen. Vaikka nuori Jere Piirainen sai peliluvan viikko sitten niin täyteen pelikuntoon pääseminen pitkän loukkaantumisen jälkeen vie oman aikansa, Määttä sanoo.

Suomen A-maajoukkuettakin edustanut Maanoja debytoi Veikkausliigassa kaudella 2005 AC Allianssissa. Suomen korkeimmalla sarjatasolla hän on edustanut FC Lahden lisäksi myös Honkaa, Rovaniemen Palloseuraa sekä Kuopion Palloseuraa. Maanoja pelasi vuodet 2008-2010 ruotsalaisseura AIK:ssa, jossa hän voitti Ruotsin mestaruuden sekä Ruotsin cupin 2009. Maanojalla on myös yhden kauden verran kokemusta Norjan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Sandefjordista.

– Loistofiilis päästä edustamaan IFK:ta. Ensimmäinen tavoite on varmasti tällä hetkellä päästä nousemaan sarjataulukossa korkeammalle. Tämä liiga on niin yllätyksellinen ja tasainen, että jo lyhyellä voittoputkella saa paljon aikaiseksi, Maanoja kertoo.

– On hienoa päästä myös pelaamaan tuollaisen Klackenin edessä. Aikaisemmin on päässyt heidän maalitaulukseen vastustajan paidassa, joten voin vain kuvitella miltä se tuntuu nyt, kun he ovat tukena. Upeat fanit, Maanoja hehkuttaa.

HIFK saattaa vielä vahvistaa joukkuettaan siirtoikkunan aikana.

– Maanojan lisäksi olisi tarkoitus vahvistaa vielä joukkuetta siirtorajan kynnyksellä mahdollisuuksien mukaan 1-2 kenttäpelaajalla, urheilutoimenjohtaja Määttä paljastaa.

HIFK:n seuraava kotiottelu: HIFK – HJK keskiviikkona 10.8. kello 18.30 Sonera Stadiumilla
> Liput

 

2015-07-06 18.32.53