Skip to main content

IFK ja HJK kohtaavat tänään liigakauden kolmannessa ja viimeisessä Stadin derbyssä kello 18.30. Lippuja IFK:n kannattajapääty IFK Klackeniin on jäljellä alle 200. Liput voit ostaa Ticketmasterista.

Päävalmentaja Antti Muurinen on tehnyt useamman muutoksen avauskokoonpanoon perjantaina pelatun IFK Mariehamn-ottelun jälkeen. IFK-kapteeni Mika Väyrysen korttitili tuli täyteen, joten Väyrynen on tänään pelikiellossa. IFK pelaa perjantaina todella tärkeän ottelun JJK:ta vastaan, joka varmasti jonkin verran vaikuttaa avauskokoonpanon valintoihin.

Tämä avaa mahdollisuudet IFK:n nuorille lupauksille. 18-vuotias keskikenttäpelaaja Tommi Jyry tekee tänään debyyttinsä Veikkausliigassa ja tähän mennessä ainoat liigaminuuttinsa edellisessä derbyssä pelannut keskuspuolustaja Tuukka Andberg on tänään ensimmäistä kertaa liigaurallaan avauskokoonpanossa.

Jyry siirtyi IFK:hon täksi kaudeksi kaksivuotisella pelaajasopimuksella. Suomen poikamaajoukkueiden vakiokasvo sai vastuuta kahdessa Suomen Cupin ottelussa. Jyry on pelannut tällä kaudella myös HIFK/2:n pelejä Kolmosessa sekä A-junioreiden SM-sarjaa. Kyseessä on taitava keskikenttäpelaaja, joka vielä viime kaudella pelasi B-junioreissa, joten nuori keskikenttäpelaaja on ottanut ison harppauksen.

– Jyry on kehittynyt tällä kaudella aivan valtavasti. Kyseessä on pienikokoinen pelaaja, jolla on hyvä pelikäsitys ja vahva laukaus. Hän näkee syöttöpaikat ja on avauksessa täysin näyttöjen perusteella. Jyry on ansainnut joukkuetovereiden ja valmennuksen luottamuksen. Tietysti kova paikka tulla avaukseen HJK:ta vastaan, mutta mahtava näyttöpaikka nuorelle miehelle, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

31-vuotis syntymäpäiviään tänään juhliva Tomi Maanoja torjuu IFK:n maalilla.

HJK avauskokoonpano: Uusitalo (MV), Rafinha, Obilor, Patronen, Pirinen, Annan, Vincent, Schüller, Savage, Pelvas, Mensah

HJK – HIFK tänään kello 18.30 Telia 5G-Areenalla

OSTA LIPUT KLACKENIIN

Muistilista

  • Ottelu alkaa kello 18.30, portit ja myyntipisteet aukeavat 17.30.
  • Tule ajoissa paikalle nauttimaan derbytunnelmasta. Porteilla on turvatarkastukset, jotka voivat aiheuttaa jonoja.
  • Jos käytät kännykkälippua, ota se esiin ajoissa ja säädä puhelimen näyttö mahdollisimman kirkkaalle.
  • Käytä julkisia liikennevälineitä. Parkkipaikkoja alueelta ei löydy. Mittavat tietyöt haittaavat kulkua Töölössä.
  • Kannattajat marssivat taas tuttuun tapaan stadionille. HJK:n marssi lähtee pohjoissuunnasta kello 17.00 ja HIFK:n etelästä Ravintola Hookin edustalta kello 17.30.