Skip to main content

HIFK ja PS Kemi kohtasivat lauantaina 17.6. toista kertaa tällä kaudella Veikkausliigassa. Helsingin Telia 5G-Areenalla pelattu ottelu päättyi PS Kemin 2-0 vierasvoittoon. Kovassa vireessä tällä oleva slovenialaishyökkääjä Filip Valencic vastasi kemiläisjoukkueen molemmista maaleista. Valencic on nyt tehnyt maalin neljässä peräkkäisessä ottelussa. Ottelua oli seuraamassa 2 546 katsojaa.

Otteluraportin tarjoaa Lähitaksi

HIFK – PS Kemi 0 – 2 (0 – 1)
20′ 0-1 Filip Valencic (Ceesay)
57′ 0-2 Filip Valencic
> Ottelun tilastot

Ottelun ensimmäinen puoliaika käynnistyi edellisten otteluiden tapaan HIFK:n pallonhallinnalla. HIFK:lla oli loistava paikka siirtyä jo ensimmäisellä peliminuutilla johtoon, kun Nosh A Lody pääsi puskemaan Xhevdet Gelan antamasta kulmapotkusta. PS Kemin maalivahti Oskari Forsman venyi kuitenkin näyttävästi A Lodyn yläkulmaan suuntautuneen puskun eteen. HIFK:n parhaalle maalintekijälle Pekka Sihvolalle aukeni kymmenen peliminuutin kohdalla hyvä paikka, mutta hän laukoi hieman ohi etukulmasta Nnaemeka Anyamelen tarjoilemasta matalasta keskityksestä. 17. peliminuutilla Juho Mäkelä oli lähellä tehdä kauden avausmaalinsa Matias Hännisen keskityksestä, mutta Mäkelän pusku meni vain metrin verran yli PS Kemin maalista. 20. peliminuutilla PS Kemi siirtyi 1-0 vierasjohtoon. Momodou Ceesay pelasi pallon keskikentällä oikeaan laitaan Filip Valencicille, joka harhautti Pauli Kuusijärven ja niittasi kovalla laukauksella pallon verkkoon ohi HIFK-maalivahti Tomi Maanojan. Juho Mäkelällä oli vielä ennen taukoa loistava paikka tasoittaa ottelu, mutta ottelun parhaimpiin pelaajiin lukeutunut Juuso Laitinen venyi viime hetkellä Mäkelän laukauksen eteen.

HIFK sai pallon kertaalleen jo maaliin asti lisäajalla, kun Nosh A Lody puski pallon verkkoon kulmapotkusta. Tilannetta edelsi kuitenkin HIFK-kapteeni Esa Terävän rike ja PS Kemin joukkue selvisi säikähdyksellä.

Tauolle siirryttiin PS Kemin 1-0 johdossa Filip Valencicin osumalla.

Toisella puoliajalla PS Kemi siirtyi 2-0 johtoon ottelun 57. peliminuutilla. Filip Valencic otti pallon taitavasti rinnalla alas HIFK:n rangaistusalueella, harhautti vastassa olleen HIFK-maalivahti Tomi Maanojan ja nosti pallon tyylikkäästi HIFK-maaliin yli viimeisenä lukkona seisoneen Nosh A Lodyn. PS Kemi vetäytyi viimeistään toisen maalinsa jälkeen entistä vahvempaan ja matalampaan puolustuslinjaan. HIFK pääsi murtautumaan muutamaan otteeseen kemiläisjoukkueen rangaistusalueelle, mutta kuten niin monta kertaa aikaisemmin tällä kaudella, viimeiset ratkaisut jäivät vaisuiksi. PS Kemi hyödynsi harvat maalipaikkansa ja HIFK:n maalintekohaasteet jatkuivat. Loppulukemat kirjattiin päätösvihellyksen jälkeen 2-0 PS Kemille. Kyseessä oli jo viides peräkkäinen kotiottelu, kun HIFK jää ilman maalia.

PS Kemi otti kauden viidennen voittonsa ja nousi sarjataulukossa jo viidenneksi. HIFK on 13 pelatun ottelun jälkeen toiseksi viimeisenä yhdeksällä sarjapisteellä. Saldona on yksi voitto, kuusi tasapeliä ja kuusi tappiota.

Seuraavaksi HIFK kohtaa torstaina 21.6. vierasottelussa sarjataulukossa viimeisenä olevan JJK:n. JJK-ottelun jälkeen HIFK pelaa myös kaksi seuraavaa otteluaan vieraskentillä FC Lahtea ja Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Seuraavassa kotiottelussa vastaan asettuu Kuopion Palloseura maanantaina 21.7.

 

Kommentit

– Valencicilta kaksi taidokasta maalia. Meillä oli erittäin hyvä alku otteluun ja Nosh A Lody pääsi puskemaan heti ensimmäisellä minuutilla. Yksi tehty maali lisäajalla – en tiedä mitä tapahtui, että maali hylättiin. Selvästi pirteämpi IFK varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Pyrimme olemaan suoraviivaisempia ja nopeampia hyökkäyksiin lähdössä, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoi.

– Kun Kemi sai 1-0 (maalin) niin he puolustivat hyvin ja emme päässeet heidän muodon sisään. Tuntuu, että olisimme ansainneet tänään jotain mutta tähän on tyytyminen, Muurinen sanoi.

HIFK Avauskokoonpano
#1 Tomi Maanoja (MV)
#2 Nosh A Lody
#3 Pauli Kuusijärvi
#6 Xhevdet Gela
#8 Jukka Halme
#9 Pekka Sihvola
#10 Juho Mäkelä
#13 Esa Terävä (C)
#17 Jani Bäckman
#18 Matias Hänninen
#27 Nnaemeka Anyamele

Vaihtopelaajat
#11 Otto-Pekka Jurvainen (74′ —-> Jani Bäckman)
#15 Kim Raimi (74′ —-> Pauli Kuusijärvi)
#16 Antti Ulmanen
#19 Aleksi Ristola (61′ —-> Xhevdet Gela)
#31 Nikolas Saira
#71 Carljohan Eriksson (MV)
#99 Mikael Forssell

Seuraava kotiottelu: HIFK – KuPS maanantaina 17.7. kello 18.30 Telia 5G-Areenalla