Skip to main content

HIFK ja JJK kohtasivat keskiviikkona 21.6. toista kertaa tällä kaudella Veikkausliigassa. Harjun stadionilla varsin tuulisessa, mutta aurinkoisessa kelissä pelatussa ottelussa ei nähty maaleja avausjaksolla, mutta toisella puoliajalla HIFK:n ketsuppipullo aukesi oikein kunnolla. HIFK voitti ottelun lopulta 3-0 lukemin ja Carljohan Eriksson torjui samalla kauden ensimmäisen nollapelinsä.

JJK – HIFK 0 – 3 (0 – 0)
60′ 0-1 Pauli Kuusijärvi
65′ 0-2 Xhevdet Gela
73′ 0-3 Mikael Forssell (RP)
> Ottelun tilastot

HIFK aloitti ensimmäisen puoliajan vahvasti ja JJK oli hätää kärsimässä. Ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka aukeni HIFK:lle seitsemännellä peliminuutilla. HIFK-kapteeni Esa Terävä puski pallon boksin sisältä kohti maalia, josta Matias Hänninen pääsi jatkamaan pallon päällään takatolpalla odottaneelle Pekka Sihvolalle. Sihvolan pusku meni JJK-maalivahti Jere Pyhärannan käsien kautta tolppaan ja kulmapotkuksi. Toinen lupaavampi paikka aukeni HIFK:lle 12. peliminuutilla. Xhevdet Gela tavoitti rangaistusalueen sisältä Pauli Kuusijärven, jonka ensimmäisellä kosketuksella lähtenyt laukaus meni jälleen Pyhärannan torjunnan kautta kulmapotkuksi. Kotijoukkue JJK pääsi HIFK:n vahvan alun jälkeen paremmin peliin mukaan, mutta HIFK-puolustus hoiti tarvittavat tilanteet mallikkaasti. Pyhärannalle merkittiin ensimmäisellä puoliajalla kuusi torjuntaa, kun HIFK:n maalilla Carljohan Eriksson joutui venymään pallon tielle vain kerran. Tauolle lähdettiin 0-0 lukemissa.

JJK sai heti toisen puoliajan alussa luotua vaarallisen maalipaikan. Gael Etock karkasi vasemmalta laidalta ja pelasi pallon takaviistoon JJK-kapteeni Tommi Karille, jonka kova oikean jalan laukaus kuitenkin suuntautui reilusti vasemmasta tolpasta ohi. HIFK siirtyi ottelussa 1-0 vierasjohtoon 60. peliminuutilla. Mikael Forssell voitti oman kaksinkamppailunsa pallon kanssa, käytti vapaan tilan ja pelasi pallon oikeaan laitaan edenneelle Jukka Halmeelle. Halmeen keskitys tuli koko massan läpi taka-alueelle, jonne uiskennellut Pauli Kuusijärvi latasi heti ensimmäisellä kosketuksellaan pallon pomminvarmasti verkkoon. Maali oli Kuusijärvelle kauden ensimmäinen. Vain viisi minuuttia edellisestä ja HIFK eteni 2-0 johtoon, kun Xhevdet Gela pääsi niittamaan kauden kolmannen liigamaalinsa kulmapotkun jälkitilanteesta. JJK:n peli sekosi tästä täysin ja JJK-puolustus kaatoi Esa Terävän muutamaa minuuttia myöhemmin rangaistusalueella. Tästä tuloksena HIFK:lle tuomittiin täysin ansaitusti rangaistuspotku, jonka Mikael Forssell laukoi varmasti alakulmaan. Maali oli Forssellille kauden toinen. Loppu oli väsyneesti sanottuna pelkkää pelailua ja muutamasta puolittaisesta maalipaikasta huolimatta lisäosumia ei nähty.

18-vuotias hyökkääjä Antti Ulmanen tuli ottelun lisäajalla kentälle Pekka Sihvolan tilalle ja Ulmanen teki näin debyyttinsä Veikkausliigassa.

HIFK otti kauden toisen voittonsa upean ja ehjän esityksen jälkeen. HIFK on sarjataulukossa yhä toiseksi viimeisenä 12 sarjapisteellä, mutta tähtirinnat saivat kurottua edellä eteneviä joukkueita kiinni. Lisäksi ero viimeisenä olevaan JJK:hon kasvoi nyt viiteen pisteeseen. Seuraavassa ottelussa tiistaina 27.6. kohdattava FC Lahti on sarjataulukossa seitsemäntenä 17 sarjapisteellä, joka kertoo omaa kieltään sarjan tasaisuudesta. Parilla voitolla homma muuttuu vahvasti.

Kommentit

– Ihan mielettömät fiilikset. Faneille iso kiitos – he olivat meille iso tuki tänään. Tämä oli kovassa tuulessa pelattu nurmiottelu. Joukkue taisteli, teimme kolme maalia ja omassa päädyssä pysyi nolla. Oli myös paikkoja tehdä 2-3 maalia lisää. Hyvä ja ehjä suoritus, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoi ottelun jälkeen.

– Meillä oli tänään leijonia kentällä.  Saimme Kuusijärven ja Bäckmanin mukaan ja mielestäni se näkyi koko joukkueen suorituksessa. Henkisesti vahva suoritus. Tämä oli paha vierasottelu, mutta jätkien pääkoppa kesti hyvin tänään, Muurinen kiitteli.

HIFK nousi sarjataulukossa 12 pisteeseen ja tähtirinnat ovat nyt viisi pistettä viimeisenä olevaa JJK:ta edellä. Vaikka alkukauden esitykset eivät ole kerryttäneet HIFK:n pistesaraketta niin erot ovat vielä varsin pieniä ja täysin kurottavissa

– Saimme isoa ryhmää kiinni. Jos peli säilyy tällaisena niin meille on varmasti tulossa vielä monta voittoa lisää. Nyt on mukava lähteä viettämään juhannusta, Muurinen sanoi.

HIFK Avauskokoonpano
#2 Nosh A Lody
#3 Pauli Kuusijärvi
#6 Xhevdet Gela
#8 Jukka Halme
#9 Pekka Sihvola
#13 Esa Terävä (C)
#15 Kim Raimi
#17 Jani Bäckman
#18 Matias Hänninen
#71 Carljohan Eriksson (MV)
#99 Mikael Forssell

Vaihtopelaajat
#1 Tomi Maanoja (MV)
#10 Juho Mäkelä (78′ —-> Mikael Forssell)
#11 Otto-Pekka Jurvainen
#16 Antti Ulmanen (90′ —-> Pekka Sihvola)
#19 Aleksi Ristola (83′ —-> Jani Bäckman)
#27 Nnaemeka Anyamele
#32 Nikolas Saira

  • HIFK:n seuraava ottelu: FC Lahti – HIFK tiistaina 27.6. kello 18.30 Lahden stadionilla
  • Seuraava kotiottelu: HIFK – KuPS maanantaina 17.7. kello 18.30 Telia 5G-Areenalla
  • Osta liput matsiin