Skip to main content

HIFK pelaa torstaina tähän mennessä kauden tärkeimmän ottelunsa, kun PS Kemi saapuu Stadiin. Ottelu on HIFK:n Roosa nauha -teemaottelu. HIFK tukee rintasyövän vastaista taistelua lahjoittamalla yhden euron jokaisesta myydystä pääsylipusta Roosa nauha -keräykseen. Osta liput Ticketmasterista.

Veikkausliigaa on pelaamatta neljä ottelukierrosta. HJK varmisti edellisellä kierroksella Suomen mestaruuden, mutta muista mitalisijoista käydään todella kovaa kamppailua todennäköisesti päätöskierrokselle asti. Mitalitaiston lisäksi myös putoamistaistelussa eletään ratkaisun hetkiä.

HIFK on sarjataulukossa kymmenentenä. Ero sekä sarjajumbo JJK:hon että kymmenentenä olevaan PS Kemiin on kuusi sarjapistettä. HIFK:n tulisi kaventaa kuuden pisteen ero PS Kemiin jäljellä olevissa neljässä ottelussa, jotta tähtirinnat välttäisivät liigakarsinnan.

– Olemme erittäin latautuneita ja motivoituneita torstain otteluun. Vastustaja on tuttu. Pelasimme avauskierroksella maalittoman tasapelin ja edellisessä ottelussa he onnistuivat hakemaan kolme pistettä HJK:hon siirtyneen Filip Valencicin maaleilla, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

Torstaina IFK kohtaa kotikentällään juuri PS Kemin. Kyseessä on ylivoimaisesti kauden tähän mennessä tärkein ottelu. Voitolla ero kaventuisi kolmeen pisteeseen – tappiolla ero kasvaisi yhdeksään pisteeseen. Tasapisteissä sarjasijoituksen ratkaisee maaliero, joka on tällä hetkellä PS Kemin eduksi.

– Tämä on iso peli molemmille, mutta erityisesti meille. Asetelma on herkullinen ja paineet ovat vastustajalla. Voitolla saamme uuden mahdollisuuden saavuttaa Kemin sarjataulukossa. Tarvitsemme torstaina jokaista kannattajaamme ja toivottavasti saamme yleisöltä paljon tukea joukkueen taakse, Muurinen sanoo.

HIFK:lla ei ole pelikieltoja ja sivussa ovat ainoastaan pitkäaikaispotilaat Nikolas Saira, Kim Raimi sekä Pauli Kuusijärvi. PS Kemiltä ovat varmuudella sivussa pelikieltoaan kärsivät Abdoulie Mansally sekä Lassi Nurmos.

HIFK – PS Kemi torstaina 12.10. kello 18.30 Telia 5G-Areenalla

OSTA LIPUT MATSIIN TICKETMASTERISTA

Lippujen hinnat

  • Eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet IFK Klackeniin: 11€ ennakkoon, 15€ ovelta
  • IFK Klacken: 15€ ennakkoon, 18€ ovelta
  • Pääkatsomo: 21€ ennakkoon, 25€ ovelta
  • Lapsi 7-16v: 8€ ennakkoon, 10€ ovelta
  • Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi
  • Pyörätuolipaikka halvimman pääsylipun mukaan + avustaja ilmaiseksi
  • Snadit Kingit-kausikortilla aikuisen lipun hinta 10€

Veikkauksen Etuasiakkaana voit ostaa perhepaketin torstain matsiin. Perhepaketti sisältää otteluliput Klackeniin 2 aikuiselle ja 2 lapselle (7-16v.) yhteishintaan 30 euroa.

Liput täältä: https://goo.gl/oNm7mY