Tulevana torstaina HIFK pelaa ensimmäisen kotiottelunsa jalkapallon pääsarjassa sitten vuoden 1972. Kyseessä on siis merkittävä tapahtuma, jonka kiinnostavuutta ei suinkaan vähennä se että vastassa on paikalliskilpailija HJK. Näiden kahden seuran yhteinen taival jalkapallokentillä alkoi jo yli sata vuotta sitten, ja keskinäisissä otteluissa on ehtinyt tapahtua yhtä jos toistakin. Tässä kaksiosaisessa artikkelissa perehdytään Tähtirintojen ja Klubin kohtaamisiin läpi vuosikymmenien, ja sivutaan samalla myös muiden helsinkiläisseurojen tekemisiä vihreällä veralla.
Ensimmäisen kerran HIFK ja HJK kohtasivat Kaisaniemen kentällä sunnuntaina 9. toukokuuta vuonna 1909, jolloin pelattiin turnausta insinööri Townsendin lahjoittamasta kiertopokaalista. Voittajaksi selviytyi HIFK lukemin 7-0 (2-0), ja seuraavana päivänä punapaidat veivät kiertopokaalin nimiinsä lyötyään turnauksen loppuottelussa hallitsevan Suomen mestarin Unitaksen. Suuret voittonumerot ovat kuitenkin olleet poikkeuksia HIFK:n ja HJK:n välisissä otteluissa. Seuraava turnaus pelattiin kaksi viikkoa myöhemmin ja nyt punapaidat olivat enää niukasti (1-0) sinivalkoisia parempia. Tasaisten kamppailuiden merkeissä jatkettiin tästä eteenpäin vuosikymmenien ajan.
Kuvia turnauksesta toukokuussa 1909 (Suomen Urheilulehti).
Suomalaisen jalkapallon varhaisaikoina pelikausi oli kaksivaiheinen: keväällä ja syksyllä pelattiin, kun taas kesällä pidettiin taukoa. Kilpailutoiminta muodostui pitkälti erilaisista turnauksista sekä ystävyysotteluista. Suomen mestaruudesta pelattiin cup-systeemillä vasta kauden lopulla, syys-lokakuun vaihteessa. Vaikka HIFK ja HJK ovat luonnollisesti ehtineet kohdata muissa yhteyksissä lukemattomia kertoja, tässä artikkelissa keskitytään ainoastaan niihin otteluihin, joissa kyse on ollut kilpailu Suomen mestaruudesta.
HJK menestyy SM-kilpailussa (1908-1929)
Ensimmäisen kerran jalkapallon Suomen mestaruus ratkaistiin vuonna 1908. Sekä HIFK että HJK olivat kilpailussa mukana, mutta molempien menestys jäi vaatimattomaksi. Ensimmäisen jalkapallomestaruuden veikin nimiinsä helsinkiläinen Unitas. Syksyllä 1909 HIFK ja HJK kohtasivat toisensa SM-kilpailussa ensimmäisen kerran. HIFK voitti Kaisaniemessä pelatun ottelun maalein 2-1, mutta HJK teki protestin ja Palloliitto määräsi ottelun uusittavaksi. Eläintarhan upouudella kentällä pelattu uusintaottelu päättyi sekin punapaitojen voittoon (3-1) ja näin HIFK eteni SM-loppuotteluun, jonka kuitenkin hävisi Polyteknikkojen Urheiluseuralle. Samana päivänä HIFK joutui vielä pelaamaan IFK-mestaruudesta Åbo IFK:ta vastaan ja hävisi myös tämän ottelun.
Seuraavina vuosina HIFK ja HJK kohtasivat SM-kilpailun merkeissä varsin säännöllisesti, ja voimasuhteet alkoivat muuttua Klubin hyväksi. Kamppailu oli kuitenkin yleensä tasaista ja varsin kuvaava on kausi 1911, jolloin HJK voitti ensimmäisen mestaruutensa: tarvittiin kaksi uusintaottelua, ennen kun välierävastustaja HIFK oli kaadettu. Seuraavana syksynä helsinkiläiset kohtasivat SM-loppuottelussa. Tämä ei ollut yllätys, olivathan HIFK:n ja HJK:n pelaajat lähes kokonaan muodostaneet Suomen maajoukkueen, joka oli saman kesän olympiakisoissa yltänyt peräti neljänneksi. Yllättävää oli sen sijaan SM-loppuottelun päättyminen murskalukemiin, sillä HJK voitti peräti 7-1. HIFK pääsi aikanaan kuittaamaan nämä numerot, mutta siihen meni peräti 34 vuotta!
HIFK:n 1. ja 2. joukkue vuonna 1910. Oikeassa laidassa Algoth Niska, olympialaisissa neljänneksi sijoittuneen Suomen maajoukkueen pelaaja 1912 ja kuuluisa pirtun salakuljettaja kieltolain aikana.
Helsinkiläiset seurat dominoivat suomalaista jalkapalloa pitkään, vaikka varhaisimpien mestarijoukkueiden (Unitas, Polyteknikot) toiminta hiipui varsin pian. Vuonna 1908 perustettu Kronohagens IF, tuttavallisemmin Kiffen, nousi nopeasti huipulle voittaen peräkkäiset mestaruudet 1913, 1915 ja 1916. Suomen itsenäistymisvuonna 1917 perustettu HPS (Helsingin Palloseura) puolestaan hallitsi 1920-lukua viidellä mestaruudellaan. HJK:n menestyskausi osui vuosille 1911-1925, joiden aikana haaviin tarttui yhteensä seitsemän mestaruutta. HIFK joutui katselemaan naapuriensa menestystä sivusta, sillä cup-järjestelmä ei oikein tuntunut sopivan tähtirinnoille. Punapaidat olivat SM-loppuottelussa yhteensä neljä kertaa, mutta hävisivät niistä jokaisen.
Ottelut HIFK:n ja HJK:n välillä olivat edelleen tasaisia, vaikka Klubi veti SM-kilpailuissa yleensä pidemmän korren. Näin kävi kuusi kertaa peräkkäin vuosina 1917-22. Kuvaavaa on, että uusintaotteluun päädyttiin neljänä peräkkäisenä kautena. Näin kävi esimerkiksi vuonna 1920, jolloin koettiin myös suomalaisen jalkapallon ensimmäinen todellinen kohusiirto: HIFK:n maajoukkuepelaaja Verner Eklöf siirtyi kesken kauden tähtirinnoista HJK:hon! Kun seurat syksyllä kohtasivat SM-kilpailussa, uusintaottelun ainoan maalin teki luonnollisesti juuri Eklöf, joka vielä muutama viikko aikaisemmin oli edustanut HIFK:ta. Verner Eklöf teki A-maajoukkueessa yhteensä 17 maalia ja pysyi tällä lukemalla tilastokärkenä aina 1990-luvulle saakka, jolloin hänet ohitti Ari Hjelm.
Mestaruussarjasta HIFK:n valtti (1930-1937)
Vuonna 1930 jalkapallon Suomen mestaruudesta alettiin pelata sarjamuotoisena kilpailuna, mikä osoittautui HIFK:lle huomattavasti tuloksellisemmaksi kuin aiemmin käytössä ollut cup-järjestelmä. Tähtirinnat nousivat nyt Suomen huipulle, joskin kamppailu etenkin HPS:n kanssa oli kovaa. Punapaidat juhlivat mestaruutta 1930, 1931, 1933 ja 1937, kun taas Vihreät jääkärit olivat vuorossa 1932, 1934 ja 1935. HJK puolestaan oli pudonnut kärjen vauhdista eikä Klubi edes selviytynyt ensimmäiseen, vuonna 1930 pelattuun mestaruussarjaan. Niinpä HIFK:n ja HJK:n ensimmäistä SM-sarjakohtaamista saatiin odottaa syyskuuhun 1931 saakka. HIFK voitti Töölön Pallokentällä lukemin 3-2 Gunnar Åströmin (2) ja Holger Salinin (1) maaleilla, HJK:sta osuivat Leo Laaksonen ja Antti Dahlman. Kauden päätteeksi HIFK voitti mestaruuden ja HJK putosi sarjasta.
Klubi palasi nopeasti pääsarjatasolle, mutta HIFK:lle sinivalkoiset eivät vuosikausiin pärjänneet. Edes maalinteko ei tähtirintoja vastaan onnistunut ennen elokuuta 1935, jolloin pelattiin yksi erikoisimmista seurojen välisistä otteluista. Olof Strömsten vei punapaidat heti alussa johtoon, mutta tällä kertaa HJK ei lannistunut vaan nousi tasoihin, meni ohi ja siirtyi toisen puoliajan alussa jo 3-1 – johtoon. HIFK vastasi tähän nopeasti, kun Gunnar Åström ja Olle Snellman toivat vierasjoukkueen kolmessa minuutissa tasoihin. HJK:n Kurt Weckström teki kuitenkin 73. minuutilla jo päivän kolmannen maalinsa, ja lukemat 4-3 säilyivät lähes loppuun saakka. Mutta ottelun kahdella viimeisellä minuutilla Ernst Grönlund ja Olle Snellman käänsivät maaleillaan tilanteen HIFK:n hyväksi, ja ottelu päättyi 4-5!
HIFK ja HJK Eläintarhan kentällä 1930. Kuva teoksesta Klubi 80.
HJK nousi jälleen kärkijoukkueeksi 1930-luvun jälkipuolella, voittaen mestaruuden 1936 ja 1938. Klubin tuon ajan suurin nimi oli keskushyökkääjä Aatos Lehtonen, mestaruussarjan viisinkertainen maalikuningas. Lehtonen myös teki ottelun ainoan maalin, kun HJK kaatoi HIFK:n syyskuussa 1936. Tämä oli HJK:n ensimmäinen voitto HIFK:sta SM-sarjassa, ja ensimmäinen SM-tasolla sitten vuoden 1922! HIFK joutui tyytymään pronssimitaleihin 1936, mutta seuraavalla kaudella oli taas tähtirintojen vuoro juhlia.
Kamppailu vuoden mestaruudesta 1937 oli kova, sillä se ratkesi HIFK:n hyväksi vain yhden pisteen erolla HJK:hon. Niinpä keskinäiset ottelut muodostuivat hyvin tärkeiksi. Kevätkierroksella HJK oli parempi maalein 4-3, mutta tämä jäi HIFK:lle kauden ainoaksi tappioksi. Elokuun viimeisenä päivänä Pallokentällä pelattiin varsinainen sarjafinaali, kun HIFK löi HJK:n lukemin 3-1 täyden (4500) katsomon edessä. Ottelun suurin tähti oli tähtirintojen veteraanihyökkääjä, kaksi maalia tehnyt Gunnar Åström. Kauden päätteeksi HIFK:lle siis mestaruus ja HJK:lle hopeaa. Tämä tilanne ei sittemmin ole toistunut, sillä vuoden 1937 jälkeen HIFK ja HJK eivät ole olleet mitalijoukkueita samaan aikaan.
Läpi sodan ja pula-ajan (1938-1949)
Kaudella 1938 HJK voitti molemmat mestaruussarjan ottelunsa HIFK:ta vastaan, ja niistä jälkimmäisessä HJK:n Pentti Eronen liittyi toisena pelaajana derbyjen hattutemppumiesten kerhoon. Samaan oli seuraavana vuonna päästä myös Aatos Lehtonen, joka oli jo tehnyt kolme maalia HJK:n johtaessa ottelua 3-1. Peli kuitenkin keskeytettiin rankkasateen takia ennen täyttä aikaa ja määrättiin uudelleen pelattavaksi. Lopulta kausi 1939 jäi kesken, kun ylimääräiset kertausharjoitukset alkoivat. Marraskuun viimeisenä päivänä Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, ja talvisota oli alkanut.
Sotavuosien aikanakin jalkapallon kilpailutoimintaa pyrittiin pitämään yllä, vaikka olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Mestaruussarjaa pelattiin kausina 1940-41 ja 1943-44, joskin molemmat jäivät kesken. HIFK ja HJK ehtivät kohdata sotavuosina näissä merkeissä kolmasti, viimeisen kerran syyskuussa 1943. Holger Salin teki hattutempun ja tähtirinnat voittivat maalein 4-2. Ottelun sankari kuoli vain muutamaa viikkoa myöhemmin. Hiukan keinuvan juoksutyylinsä takia nimellä Gunghästen (Keinuhevonen) tunnettu Holger Salin oli ”Sörkan giba” (poika), vaarallinen hyökkääjä joka teki mestaruussarjassa HIFK:lle yhteensä 101 maalia. HJK-otteluissa Salin teki mestaruussarjassa 15 maalia, ja hän on tällä lukemalla derbyjen paras maalintekijä ennen 12 kertaa osunutta HJK:n Aatos Lehtosta.
Holger Salin, mestaruussarjan kaksinkertainen maalikuningas. 101 maalia HIFK:n paidassa.
Sodan jälkeen eli keväällä 1945 suomalainen jalkapallotoiminta alkoi nollasta ja ennen mestaruussarjaa pelattiin karsintasarjat. HIFK ja HJK pelasivat eri lohkoissa, mutta molemmille kävi yhtä köpelösti. Kumpikaan ei nimittäin selviytynyt mestaruussarjaan! Niinpä näiden kahden maineikkaan seuran keskinäiset ottelut pelattiin kaudella 1945-46 vasta toiseksi ylimmällä sarjatasolla eli Suomensarjassa – tilanne, joka sittemmin ei ole toistunut. HIFK voitti molemmat Suomensarjan derbyt maalein 2-1, ja tähtirintojen Åke Forsman onnistui maalinteossa molemmissa näistä harvinaisista kohtaamisista. HIFK voitti kaikki 14 sarjaotteluaan ja myös vanavedessä seurannut HJK teki pikaisen paluun mestaruussarjaan.
Syyskuussa 1946 pelatussa mestaruussarjan ottelussa HIFK voitti HJK:n peräti 7-1, eli samoin lukemin millä oli hävinnyt Klubille SM-finaalin 34 vuotta aikaisemmin. Hattutempun tekijänä kunnostautui punapaitojen kokenut hyökkääjä Gunnar Jernström. Kauden päätteeksi HIFK voitti seurahistoriansa viidennen Suomen mestaruuden. Tähtirinnat olivat seuraavinakin vuosina HJK:ta vastaan keskinäisissä otteluissa jatkuvasti niskan päällä, mutta Stadin futiksen synkkänä syksynä 1949 sekään ei riittänyt. Silloin mestaruussarjasta putosi kerralla kaupungin kolme kovaa joukkuetta: HIFK, HJK ja HPS.
Toinen osa huomenna.