Skip to main content
Miesten edustusjoukkue

Sami Okkonen ei jatka IFK:ssa – edessä yli puolen vuoden kuntoutumisjakso

By 22.1.201513 joulukuun, 2018No Comments
HIFK_OKKONEN

Sami Okkonen #10 – Kiitos, Tack. Kuva: Jere Nevalainen

Helsingin IFK:n monivuotisen hyökkääjän Sami Okkosen epäonni jatkuu. Okkonen, 27, loukkaantui kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa Gnistania vastaan ja tarkemmat tutkimukset paljastivat, että miehen eturistiside on poikki. Näin ollen edessä on jopa puolen vuoden tauko pelikentiltä.

”Vastustajan kaveri ei tullut edes mitenkään erityisen kovaa siihen tilanteeseen, mutta väärään kohtaan tuli osuma. Polvi antoi periksi ja rusahti”, Okkonen kuvailee.

”Harmittaa todella paljon, koska edessä on pitkä kuntoutumisprosessi. Olisi ollut todella nättiä upottaa Klubi ensi kesänä Soneralla. Tällä kertaa joku muu jätkistä saa tehdä sen.”

Okkonen on kärsinyt loukkaantumisista aiemminkin. Kahden nilkkaleikkauksen ja polvivamman takia vuoden sivussa ollut Okkonen palasi pelikentille viime kaudella heinäkuun lopussa ja teki heti paluuottelussaan kaksi maalia paikallisvastustaja Viikinkejä vastaan.

Ottelun lopussa hänellä oli mahdollisuus kruunata paluumatsi hattutempulla, mutta rangaistuspotku suuntautui kuitenkin ohi.

Okkonen

Okkonen pääsemässä vaihdosta kentälle ensimmäistä kertaa vuoteen loukkaantumisen jälkeen Viikinkejä vastaan. Hän teki ottelussa kaksi maalia.

Okkosen polvi leikataan huomenna perjantaina ja siitä alkaa pitkä kuntoutumisjakso. Leikkauksen jälkeen menee vähintään puoli vuotta, että mies toipuu pelikuntoon. Comeback ei ole missään nimessä poissuljettu.

”Pitää katsoa tilanne leikkauksen jälkeen, mutta varmasti pyrin jatkamaan pelaamista. Katsellaan heti, kun pahin pettymys huuhtoutuu. Ärsyttävä vamma, mutta onneksi pääsee aika nopeasti kepeistä eroon”, Okkonen kertoo.

Ensimmäisen kerran HIFK:ssa kaudella 2008 pelannut maalintekijä aikoo olla tiiviisti mukana ensi kaudella ainakin tähtirintojen kotiotteluissa Töölön jalkapallostadionilla.

screenshot.67

IFK:n kannattajaryhmän Stadin Kingien ehdoton suosikkipelaaja muistetaan varsinkin vastustamattomasta lisäajan 4-2 -maalistaan rangaistusalueen rajalta Ykkösen päätöskierroksella 4.10.2014 FC Jazzia vastaan.

”Suomalaisessa divarifutiksessa ei ole varmasti mitenkään mahdollista, että olisi ollut siistimpää ja parempaa paikkaa pelata divarimatseja kuin IFK:ssa. Missään muualla ei ole samanlaista meininkiä katsomossa”, Okkonen kiittelee.

”Liigassa meininki tulee varmasti kasvamaan ja olemaan entistäkin parempi. On ollut huikea pelata tuollaisten fanien edessä. Haluan tässä vaiheessa kiittää valmentajiani ja kaikkia joukkuekavereitani, joiden kanssa olen vuosien varrella saanut pelata.”

Ei ole poissuljettua, että Sami Okkonen nähtäisiin vielä tulevaisuudessa IFK:ssa. Kiitos Sami!

En stad, ett lag