Skip to main content
Joona Haavisto (vas.) ja Petteri Jutila jatkavat HIFK:n taustaryhmässä kaudella 2016.

Joona Haavisto (vas.) ja Petteri Jutila jatkavat HIFK:n taustaryhmässä kaudella 2016.

HIFK:n joukkueenjohtajina viime kaudella ensimmäistä kertaa yhdessä toimineet Joona Haavisto ja Petteri Jutila jatkavat tehtävissään myös kaudella 2016.

Tulevalla kaudella päävastuun joukkueenjohtajan tehtävistä kantaa Jutila, joka on joukkueen mukana entistä kokonaisvaltaisemmin. Kotiotteluissa päävastuussa toimiva Haavisto auttaa Jutilaa taustalla ja tuurailee miestä tarvittaessa.

Haavisto on toiminut HIFK:n joukkueenjohtajana kaikilla aikuisten sarjatasoilla aina Seiskasta Veikkausliigaan asti. Haavisto vastaa ensi kaudella HIFK:n kotiotteluiden kokonaisuudesta yhdessä muun ottelutapahtumatyöryhmän kanssa.

– Odotan alkavaa kautta suurella innolla. Tuleva kausi on minulle jo kahdeksas HIFK:n edustusjoukkueen joukkueenjohtajana, Haavisto kertoo.

HIFK:n organisaatioon viime kaudella PK-35 Vantaan organisaatiosta liittynyt Jutila aloittaa nyt toisen vuotensa seurassa. Jutila on oman pelaajahistoriansa aikana pelannut jalkapalloa kunnioitettavat 20 kautta perustamassaan JJ VePo:ssa, joka pelaa tällä hetkellä Helsingin Seiskassa. Myös Jutila on toiminut joukkueenjohtajana kaikilla aikuisten sarjatasoilla.

– Todella mahtavaa, että saa jatkaa työntekoa näin hienossa seurassa ja joukkueessa. Mennyt kausi oli täynnä upeita kokemuksia tämän yhteisön matkassa, Viime kaudesta jäi päällimmäisenä mieleen huikea fiilis. Tulevan kauden suhteen on todella odottavat tunnelmat, että mitä on tulossa, kun pelaajistoa ja etenkin taustaryhmää on vahvistettu, Jutila sanoo.

Jutilan rooli taustoissa laajenee viime kauteen verrattuna, sillä hänen tehtäviinsä kuuluvat vahvasti myös HIFK:n vierasottelut.

– Viime kaudella loistavasti toiminut yhteistyö Joona Haaviston kanssa jatkuu edelleen vahvasti. Mielestäni me kahdestaan saimme paljon aikaan tällä joukkueenjohtamisen saralla ja sparrasimme hoidettavissa asioissa mutkattomasti toisiamme, Jutila kehuu työpariansa.

Petteri Jutila tunnetaan joukkueen sisällä intohimoisena selfie-kuvien ottajana.

Petteri Jutila tunnetaan joukkueen sisällä intohimoisena selfie-kuvien ottajana.