Skip to main content

 

HIFK:n toimitusjohtaja René Österman (oikealla) onnittelee päävalmentaja Jani Honkavaaraa jatkosopimuksen johdosta.

Helsingin IFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara jatkaa seuran päävalmentajana myös ensi kaudella. Ensimmäistä kauttaan Veikkausliigassa valmentavan Honkavaaran päävalmentajasopimus kestää vuoden 2017 loppuun ja viimeinen vuosi sopimuksesta on optio.

– Honkavaara on tehnyt pitkäjänteisesti monen kauden ajan mahtavaa työtä seuran päävalmentajana. ”Honsun” jatkosopimus on hieno uutinen koko organisaatiolle, HIFK:n toimitusjohtaja René Österman kertoo.

Honkavaara on siviiliammatiltaan opettaja ja hän on harjoittanut jo useamman vuoden ajan jalkapallovalmentajan työtä siviilitöidensä ohella. Seura halusi palkita Honkavaaran tekemän pitkäjänteisen työn HIFK:n eteen ja jatkossa mies toimiikin edustusjoukkueen päätoimisena päävalmentajana.

– Kun on koko elämän tehnyt kahta työtä niin oudoltahan tämä tuntuu, mutta samalla mukavalta. Veikkausliigassa valmentaminen on jo sen verran vaativaa ja aikaa vievää, että siviiliammatin harjoittamiseen ei tahtonut aika riittää. Tämä on todella hieno tilanne, Honkavaara sanoo.

– Työnkuvani ei olennaisesti muutu, mutta yksi työ jää pois. Pääsen nyt täysillä keskittymään liigajoukkueen valmentamiseen.

Kauden 2009 päätteeksi ensimmäisen kerran HIFK:n päävalmentajaksi astuneen Honkavaaran mukaan seura on edennyt nopeasti pitkän matkan.

– Olen aina tehnyt työni niin ammattimaisesti kuin pystyn. Vuorokauteen ei tule lisää tunteja, vaikka kuinka haluaisi . Kun vuonna 2010 tulin HIFK:n päävalmentajaksi,  niin en osannut kuvitella, että seura olisi tässä tilanteessa Suomen korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2015. Nopeasti on tultu pitkä matka. Vuonna 2010 olimme niin kaukana Veikkausliigasta kun vaan olla ja voi, Honkavaara kertoo.

Honsu

Jani Honkavaara – Super Honsu

Seinäjoella syntynyt Honkavaara, 39, pelasi omalla pelaajaurallaan 10 Veikkausliigaottelua kasvattajaseuransa Törnävän Pallo-55:n riveissä. Hänet muistetaan myös pitkäaikaisena FC Viikinkien keskikenttäpelaajana.

Pelaajauransa lopetettuaan Honkavaara aloitti valmentamisen kaudella 2007 juuri FC Viikingeissä. Honkavaara toimi ensin seuran reservijoukkueen valmentajana ja myöhemmin edustusjoukkueen apuvalmentajan tehtävissä.

Kauden 2009 päätteeksi Honkavaara otti valmennusuransa ensimmäisen päävalmentajapestin vastaan HIFK:ssa. Ensimmäinen kausi oli menestys, sillä kaudella 2010 Honsu johdatti punapaidat Kakkosen A-lohkon voittoon ja nousukarsinnan kautta Ykköseen.

Seuraavalla kaudella sijoitus Ykkösessä oli yhdeksäs, joka riitti sarjapaikan varmistamiseen. Honkavaaran sopimus kattoi alun perin myös kauden 2012, mutta HIFK:n seurajohto ja Honsu päätyivät purkamaan sopimuksen yhteisymmärryksessä.

– Kaksi vuottani HIFK:ssa ovat olleet aivan uskomattomat Stadin Kingien ja otteluiden tunnelman myötä. Ensi lauantain ottelu päättää hienon vaiheen elämästäni, ja varmaan kaikki ymmärtävät, ettei näin hienoa seuraa voi koskaan lopullisesti jättää, Honkavaara kertoi vuonna 2011 HIFK:n tiedotteessa.

Kaudella 2012 Honsu valmensi Kakkosessa pelannut IF Gnistania, joka sijoittui Kakkosen itäisessä lohkossa toiseksi.

Kauden päätteeksi Honkavaaran ennustukset kävivät toteen, kun HIFK ilmoitti Honkavaaran olevan seuran uusi päävalmentaja. Loppu on historiaa.

HIFK nousi ensin Honkavaaran johdolla Kakkosen itäisestä lohkosta ryminällä Ykköseen, joka huipentui 4.10.2014 Töölön Pallokentällä pelattuun Ykkösen päätöskierroksen otteluun. HIFK voitti FC Jazzin 4-2 ja nousi sensaatiomaisesti yli 43 vuoden odotuksen jälkeen takaisin Suomen korkeimmalle sarjatasolle.