Skip to main content
ErikssonCrop

Tervetuloa perheeseen Saku! Kuva: Tomi Hänninen

HIFK on allekirjoittanut kahden vuoden pelaajasopimuksen maalivahti Carljohan Erikssonin kanssa. Eriksson, 19, siirtyy HIFK:n riveihin HJK:sta, jossa hän pelasi viime kaudella kuusi Veikkausliigaottelua.

Juniorimaajoukkueita edustanut maalivahti pelasi päättyneellä kaudella myös kahden ottelun verran lainalla Ykkösessä pelaavan PK-35 Vantaan riveissä. Eriksson pääsi viime kaudella tositoimiin myös Eurooppa-liigassa ja harjoitusottelussa suurseura FC Barcelonaa vastaan.

”On upeaa siirtyä joukkueeseen, jossa on mahdollisuus saada paljon vastuuta. IFK:n valmennustiimi on minulle tuttu ja tunnen päävalmentaja Jani Honkavaaran tavan toimia. Hän on mielestäni erittäin hyvä valmentaja. IFK tuntui tässä vaiheessa uraa erittäin hyvältä ratkaisulta”, Eriksson sanoo.

Myös HJK tarjosi Erikssonille ensi kaudeksi sopimusta, mutta nuori ja lupaava maalivahti valitsi lopulta HIFK:n. HIFK tavoitteli Erikssonia jo viime kaudella riveihinsä, mutta sopimusta ei kuitenkaan syntynyt.

”Tein kaksivuotisen sopimuksen, koska halusin sitoutua tähän hommaan. Haluan auttaa IFK:ta uudella liigataipaleella ja sitä kautta kasvaa entistä paremmaksi pelaajaksi. Tavoitteeni ovat ulkomailla, mutta haluan olla yksi liigan parhaista maalivahdeista, kun sopimukseni päättyy. Ensisijainen tavoite on saada joukkue menestymään”, määrätietoinen Eriksson kertoo.

Eriksson on HIFK:n päävalmentajalle Jani Honkavaaralle tuttu pelaaja, sillä Honkavaara on toiminut 191 senttimetriä pitkän maalivahdin valmentajana piirijoukkueessa.

”Eriksson on hyväraaminen, tavoitteellinen ja kunnianhimoinen maalivahti, jonka ehdottomasti halusimme maalillemme. Sakun myötä maalivahtiosastomme on miltei valmis ja erittäin kovatasoinen”, Honkavaara sanoo.

_full-5

Eriksson pääsi pelaamaan viime kaudella FC Barcelonaa vastaan Olympiastadionilla pelatussa harjoitusottelussa. Kuva: Tomi Hänninen

Erikssonin pelaajasopimuksen myötä HIFK:n maalivahtiosasto alkaa olla paketissa. HIFK:lla oli entuudestaan jo ensi kautta koskeva sopimus Mika Johanssonin kanssa.

”Sakun hankinta kuuluu pitkän tähtäimen suunnitelmaamme. Erikssonin sopimus on kaksivuotinen, mutta hänen tavoitteensa ovat isommilla kentillä. Maalivahtikaksikkomme on tällä hetkellä erinomainen Veikkausliigaan. Saku on nuori ja erittäin potentiaalinen maalivahti. Veikko (Mika Johansson) puolestaan on kokenut ja luotettava veräjänvartija”, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.

Tiesitkö?
Eriksson valmistui joulukuussa ylioppilaaksi Mäkelänrinteen urheilulukiosta. Lempinimi ”Saku” juontaa juurensa Erikssonin junnuvuosilta, kun häntä alettiin kutsua sillä nimellä Erikssonin pelatessa jääkiekkoa helsinkiläisessä Red Wingsissä. Eriksson kirjoittaa myös omaa blogia: tutustu tuoreen valkolakin teksteihin tästä linkistä.

Kausari2I

SuperKamrat

Lisätietoja kausikorteista