Skip to main content

HIFK Fotboll ja Aalto Henkilöstöpalvelut yhteistyöhön

HIFK Fotboll ulkoistaa järjestyksenvalvonnan kotiotteluissaan Aalto Henkilöstöpalveluille ja solmii samalla yhteistyösopimuksen markkinointiyhteistyöstä.

”HIFK tarvitsee vahvoja kumppaneita kuten mekin Aallolla. Asiakaskeskeisyys ja yhteisöllisyys ovat meille avainasioita. Laajempi markkinointiyhteistyö oli mahdollista, sillä IFK on brändiltään juuri sopiva yhteistyökumppani meille. Olemme mielellämme mukana osana seuraa, jonka kulttuuri ja fanit ovat upeita. Mikä onkaan parempi paikka olla yrityksenä esillä kuin jalkapallokenttien gladiaattorien peliasuissa stadionin kirkkaissa valoissa ja vihreällä nurmikentällä. Uskon, että työntekijämmekin viihtyvät tässä ympäristössä loistavasti”, kertoo Aalto Henkilöstöpalveluiden myynti- ja markkinointipäällikkö Petri Taipalo.

Molemmille osapuolille on tärkeää, että työvoima kokee kuuluvansa yhteisöön. Yhdessä Aalto ja HIFK tarjoavat hyvän perheen työskennellä yhteisöllisessä ympäristössä.

”Emme saa tinkiä turvapalveluista, joten molemmilla osapuolilla on vastuullinen työ edessä. Tämä tuntuu nyt hyvältä ja valmistelut ovat käynnissä 15.4. tapahtuvaan kauden kotiavaukseen JJK:ta vastaan”, kertoo HIFK Fotbollin toimitusjohtaja René Österman.

Aalto Henkilöstöpalvelut on osa Personalhuset Staffing Groupia ja täten yksi Pohjoismaiden suurimpia henkilöstötaloja.  Organisaatiolla on yhteensä 40 toimipistettä Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Yhtiön liikevaihto on yli 140 miljoonaa euroa ja se työllistää päivittäin yli 6​000 henkilöä. Aalto Henkilöstöpalvelut on kehittynyt viime vuosina erittäin voimakkaasti. Yhtiö onkin pääkaupunkiseudulla yksi nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä.

HIFK:n pelaajat Nnaemeka Anyamele ja Matias Hänninen tervehtimässä Aaltolaisia.

HIFK:n pelaajat Nnaemeka Anyamele ja Matias Hänninen tervehtimässä Aaltolaisia.