Skip to main content

Tuukka Andberg ja Helsingin IFK ovat solmineet ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen.

18-vuotias keskuspuolustaja siirtyy HIFK:hon yksivuotisella sopimuksella PK-35:n ja VJS:n yhteisestä A-juniorijoukkueesta, jossa hän kuului viime kaudella joukkueen parhaimpiin ja kantaviin pelaajiin. Andbergin kasvattajaseura on Itä-Hakkilan Kilpa.

– HIFK:n A-junioreiden valmentaja Teemu Kankkunen suositteli Tuukkaa meille joulukuussa. Hän on jykevä toppari ja pärjännyt hyvin meidän harjoituksissa. Aika näyttää sen, että tuleeko hän pelaamaan Gnistanissa Ykköstä, HIFK:n A-junioreissa vai Veikkausliigassa, mutta on mielenkiintoista nähdä miten Tuukka pärjää tulevalla kaudella. Ensivaikutelma hänestä on kuitenkin loistava, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

IFK-paidassa Andberg debytoi Kuopion Palloseuraa vastaan pelatussa harjoitusottelussa ja tilille kertyi heti täydet peliminuutit.

– Kun miettii hetken taaksepäin niin en osannut odottaa tätä. Asiat tapahtuivat nopeasti. Nyt on kuitenkin mahtava fiilis, kun saan mahdollisuuden pelata Suomen korkeimmalla sarjatasolla. En aio tyytyä pelkästään sivustakatsojan rooliin vaan tavoitteenani on päästä pelaamaan Veikkausliigassa jo ensi kaudella, Andberg sanoo.

– Olen päässyt hyvin mukaan joukkueeseen. Joukkueemme on täynnä hyviä tyyppejä enkä ole tuntenut oloani missään vaiheessa ulkopuoliseksi. On upeaa päästä seuraamaan kokeneempien pelaajien esimerkkiä tulevalla kaudella ja aion hyödyntää kaiken opin, jotta olen ensi kauden jälkeen entistäkin parempi jalkapalloilija.

Andberg on mukana kokoonpanossa jo lauantaina, kun HIFK kohtaa GrIFK:n Suomen Cupin lohko-ottelussa. HIFK:n ja GrIFK:n välinen cup-ottelu käynnistyy Talin jalkapallohallissa kello 12.00.