Skip to main content

Jani Honkavaara HIFK:n valmentajaksi

By 27.10.2009No Comments

33-vuotias Honkavaara on viimeiset kaksi kautta kuulunut FC Viikinkien
valmentajaryhmään Ykkösessä. Sitä ennen hän ehti toimia Viikinkien
reservijoukkueen valmentajana Kolmosessa. Erikoisuutena mainittakoon
että Honkavaara toimi tällä kaudella päävalmentajana Viikinkien Suomen
Cupin otteluissa, vaikka vetovastuussa muuten oli Toni Korkeakunnas.

Seinäjoelta lähtöisin oleva Jani Honkavaara teki pitkän uran
keskikenttäpelaajana. Kaudella 1997 hän pelasi kymmenen ottelua
Veikkausliigaa TP-Seinäjoen riveissä. Ykkösessä ja Kakkosessa
Honkavaara ehti pelata kaikkiaan 13 kauden ajan. Pätevöityminen
valmentajaksi etenee hyvää tahtia, sillä Honkavaara suorittaa
parhaillaan A-valmentajatutkintoa.

– Suoraan sanottuna fiilikset ovat tällä hetkellä hemmetin hyvät.
Molemminpuolista kiinnostusta oli olemassa jo aikaisemmin ja sopimus
HIFK:hon syntyi lopulta varsin nopeasti. Olen otettu siitä että saan
tällaisen mahdollisuuden ja tahdon todellakin osoittaa olevani
luottamuksen arvoinen, kommentoi Honkavaara tuoretta
valmentajasopimustaan.