Asetelma: Yhden tasapelin saalistanut MPS piinasi edellisellä kierroksella Reipasta ja hävisi 2-3. HIFK oli aloittanut kauden kahdella voitolla. 1. jakso:…
Myöhäiseen perjantai-iltaan venynyt Suomen Cupin kamppailu BK-46:a vastaan painoi epäilemättä IFK:n pohkeissa vielä sunnuntaina. Tähtirintojen pelaavasta kokoonpanosta yli puolet oli…
Tiiviin sarjaohjelman takia IFK aloitti Cup-ottelun hiukan tavallisesta poikkeavalla kokoonpanolla. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauksessa olivat Oskar Lindfors, Anton Swanljung,…
Bollklubben-46 Kaikkein parhaiten BK-46 on tietenkin tunnettu käsipallosta, jossa raitapaidat ovat voittaneet peräti 20 Suomen mestaruutta. Jalkapallossa vastaavaa menestyshistoriaa ei…
Lauantain ottelu oli IFK:lle myös kauden ensimmäinen ulkokentillä. Sen kunniaksi sää oli suomalaisen kesäinen: lämpöasteita vajaa kymmenen, vesisadetta sekä kentän…
Punapaitojen puolustus on kärsinyt kolhuista kauden alussa; sairaslistalla ovat tällä hetkellä Petri Heinänen, Joonas Rantanen ja Hannu Hästbacka. Tarvetta kokeneelle…
Jo ottelun alku näytti suuntaa tulevalle, sillä IFK:n maalia vartioinut Atte Ranta joutui torjuntatöihin ensimmäisen kerran 15 sekunnin pelin jälkeen.…
Kiasman edestä lähtevästä bussikuljetuksista vastaa STA ja lipunmyynnistä ja tunnelmasta HIFK:n promotytöt. Tunnistat oikean bussin helposti tutun punaisesta rekvisiitasta ja…