Standertskjöld nousi IFK:n edustusjoukkueeseen jo teini-ikäisenä aikana, jolloin tähtirinnat pelasivat Ykköstä. Kauden 2000 jälkeen Petsku kuitenkin siirtyi pariksi vuodeksi Ponnistukseen.…
Mikko Halme murtautui HIFK:n edustusjoukkueeseen jo teinipoikana tämän vuosituhannen alussa. Tuohon aikaan HIFK pelasi Ykkösessä, ja puolustavan keskikenttämiehen roolissa esiintynyt…
Vihreäpaidat hyvissä asemissa Kuluva kausi on LPS:lle jo kuudes peräkkäinen Kakkosessa, eikä loppua näy. Tällä hetkellä vihreäpaidat ovat A-lohkossa tukevasti…
Sinipaidat taistelevat noususta Kesäkuussa 80-vuotisjuhliaan viettänyt MP on kokenut riemukkaita hetkiä myös kentän puolella. Hiukan tahmean alun jälkeen sinipaidat ovat…
Pitkä matka Etelä-Savosta pääkaupunkiin ei ollut hyydyttänyt mikkeliläisiä. Tilanne oli pikemminkin päinvastainen; MP otti kovalla prässillä kentän välittömästi haltuunsa iskien…
Vihreäpaidat keskikastissa Viime vuonna Ykkösessä pelanneen Granin kausi ei ole sujunut aivan odotusten mukaisesti. Nimekäs joukkue on kärsinyt loukkaantumisista ja…
Sarjanousijalla raskas kausi Viime syksynä Kolmosesta noussut Kultsu on joutunut toteamaan tason kovenevan sarjaporrasta ylempänä. Joukkue ei hankkinut riveihinsä talven…
Tuloksellisesti HIFK:n kausi oli melkoista vuoristorataa. Alussa kaikki meni penkin alle ja kuudesta ensimmäisestä ottelustaan punapaidat saalistivat ainoastaan yhden sarjapisteen.…
Lähtökohdat jalkapallokauteen eivät olleet IFK:n tai Peter Standertskjöld-Nordenstamin kannalta parhaat mahdolliset. Joukkue muuttui talven aikana paljon ja samaan aikaan kapteeni…
Seinäjoelta lähtöisin oleva Jani Honkavaara debytoi miesten peleissä 17-vuotiaana kasvattajaseuransa TP-Seinäjoen riveissä. Nuori keskikenttäpelaaja otti nopeasti paikkansa joukkueessa, joka pian…