Skip to main content

Kausi 2017 päättyi kaksiosaiseen liigakarsintaan, jossa Esport Honka oli parempi vierasmaalisäännön turvin, kun Tapiolassa 0-0 päättyneen avausosan jälkeen toisessa ottelussa Telia 5G- areenalla päädyttiin 1-1 loppulukemiin. Näin ollen Honka nousi kaudeksi 2018 Veikkausliigaan ja HIFK:n tarina jatkui Ykkösessä.

Kolmen vuoden matka korkeimmalla sarjatasolla sisälsi runsaasti sekä ylämäkiä, että alamäkiä. Maukkaimpina muistoina varmasti Stadin Derbyt, jotka saivat koko jalkapalloa seuraavan Suomen katseet kääntymään isolle kirkolle. Stadin Derbyjä miteltiin kolmen vuoden Veikkausliiga visiitin aikana yhteensä yhdeksän kertaa ja lähes poikkeuksetta loppuunmyydyllä stadionilla. Viisi kertaa päädyttiin tasatulokseen HJK:n voittaessa derbyn kolme kertaa. 30.9.2016 oli punaisten kannattajien ikimuistoisin derby, kun ottelu päättyi Pekka Sihvolan tekemällä voittomaalilla 2-1.

Pettymysten täytteisen kauden jälkeen ei olla jääty lepäämään laakereille vaan katseet suunnattiin nopeasti kohti tulevaa Ykkösen kautta. Ensimmäinen askel kohti uutta tulemista oli, kun pitkään seurassa toiminut Teemu Kankkunen nimitettiin edustuksen uudeksi päävalmentajaksi joulukuun alussa. Kaudella 2017 ”Tema” oli luotsannut seuran kakkosjoukkueen Kakkoseen ja A-juniorit SM-Pronssiin!

Pian tämän jälkeen alkoi nimiä tippua myös jatkosopimuksiin ja selkeästi pelaajien keskuudessa oli päätetty, että kauden 2013 jälkeen alkanut upea tarina ei voi päättyä tähän putoamiseen. Joukkueen kokeneesta kaartista on yksi toisensa jälkeen laittanut nimen paperiin ja selkeästi sillä fiiliksellä, että seura halutaan nostaa takaisin Veikkausliigaan jo tämän kauden päätteeksi. Tomi Maanoja, Otto-Pekka Jurvainen, Tommi Vesala, Pekka Sihvola ja Jani Bäckman ovat nimiä, jotka varmasti kiinnostivat muitakin joukkueita viime kauden päätteeksi. Tähän kun lisätään seuraikonit Jukka Halme, Esa Terävä, Matias Hänninen, Pauli Kuusijärvi ja Tuomas Mustonen sekä jo viime kaudella osaamistaan väläytelleet nuorukaiset Tommi Jyry ja Tuukka Andberg, niin uskaltaa ihan ääneen sanoa, että halutaan mukaan kärkikamppailuun. Kauden kynnyksellä mukaan saatiin vielä Jarkko Lahdenmäki vahvistamaan toppariosastoa ja talven aikana hienosti Respect Suomen Cupissa esiintyneet nuorukaiset, kuten Dani Rantanen, Reza Heidari, Tuukka Kurki, Antti Ulmanen sekä Hussein Mohamed janoavat varmasti näytönpaikkoja myös tulevan kauden Ykkösessä.

Respect Suomen Cupissa kentällä ja alkukauden harjoitusotteluissa kentällä on nähty hyvin liikkuva ja taisteleva IFK. Tietyllä tapaa ollaan siis palattu siihen millä aikoinaan noustiin pelaamaan Bragulta ja Bolliksen nurmelta vieressä olevalle Töölön jalkapallostadionille (TELIA 5G -Areena). Hyökkäyspelaamisessa on nähty viime vuoteen verrattuna paljon kehitystä ja joukkue on kykenevä iskemään nopeasti vastaan, mutta myös rakentamaan pitkiä ja hitaita hyökkäyksiä luomalla ylivoiman laitoihin. Oikeastaan käytössä on siis samoja aseita, joilla monet vastustajat iskivät meitä vastaan viime kaudella.

Kakkosjoukkueen (HIFK/2) ensimmäinen kausi Kakkosessa tarjoaa nuorille pelaajille loistavan kasvualustan ja takaa peliaikaa varmasti kaikille lahjakkaille nuorille. Myös muiden pelaajien pelituntumaa voidaan ylläpitää tai hakea Kakkosesta. Kauden aikana tullaan varmasti näkemään joitain pelaajia molempien joukkueiden riveissä ja yhteistyö joukkueiden välillä on varmasti tiivistä, koska päävalmentaja Kankkunen tuntee hyvin molempien joukkueiden pelaajat ja tietää mihin he pystyvät.

Ykkönen on kova ja tasainen kymmenen joukkueen sarja, jossa useampi joukkue tavoittelee tosissaan nousua Veikkausliigaan. Ennakkosuosikin viittaa ei suoraan voi työntää yhden joukkueen harteille, mutta KPV ja AC OULU ovat varmasti lähdössä kovin odotuksin taistelemaan noususta. EIF esitti upeita otteita Respect Suomen Cupissa selviten aina välierävaiheeseen asti. JJK jatkaa hyvin pitkälti viime vuotisella rungolla ja perinteikkäät HAKA ja JARO ovat aina vaarallisia vastustajia. Näiden lisäksi sarjasta löytyy vielä KLUBI 04, AC KAJAANI ja KTP, joka nousi Ykköseen, kun OPS ei täyttänyt lisenssiehtoja.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]