Skip to main content

Tähtirinnat kärkitaistelussa alemmissa divisioonissa

Vaikka edustusjoukkueen kausi on ollut vaikea ja koetellut jopa aina loppuun asti omien takana seisovien Stadin Kingien uskollisuutta pitää ääntä katsomossa, ovat HIFK:n muut aikuisjoukkueet pelanneet pienemmän huomion alaisuudessa loistavaa kautta. Kaiken osuessa kohdilleen jopa vuoden 2013 kaltainen hurja saavutus on mahdollinen. Silloin edustusjoukkue nousi huikean kauden päätteeksi Ykköseen, kakkosjengi Kolmoseen, kolmosjengi Neloseen ja sinä vuonna perustettu nelosjengi Kutoseen. Eli vuonna 2013 seuran kaikki aikuisjoukkueet juhlivat nousua kauden päätteeksi. Tänä vuonna tuohon tarinaan on lisäksi tulossa A-junioreiden SM-mitali. Edustusjoukkueen sarjapaikan säilyttäminen ensi kaudelle olisi se kruununjalokivi tähän menestystarinaan.

HIFK:n edustusjoukkueen valmentajana useamman vuoden toiminut Teemu Kankkunen on saanut tällä kaudella joukkueensa hurjaan iskuun ja viimeisen viikon aikana kaatuivat molemmat pahimmista kilpakumppaneista. Sunnuntaina Porvoossa pelattu kärkikamppailu Futuraa vastaan päättyi 0-1 lukemiin ja joukkue nousi sarjakärkeen ohi Futuran. Viikko sitten Talissa PK-35 sai todeta, että siitä ei ole suistamaan tähtirintojen nousujunaa raiteiltaan, sillä isännät latoivat taululle tylyt 5-0 lukemat vankistaen näin asemaansa lohkon kärjessä. Lisäksi Futura hävisi kierroksen oman ottelunsa, joten eroa on jo neljä pistettä. Sarjaa on jäljellä neljä kierrosta ja joukkueen ollessa hurjassa 11 ottelun voittoputkessa on vaikea kuvitella, että pahinkaan syysmyräkkä enää estää HIFK/2:n nousua Kakkoseen.

Joukkueessa on esiintynyt tällä kaudella lukuisia vanhoja edustusjoukkueen pelaajia, jotka yhdessä tulevien edustuksen pelaajien kanssa ovat muodostaneet toimivan ja tehokkaan liiton. Seuralle ja nuorille pelaajille nousu olisi loistava asia. Kakkonen tarjoaisi loistavan kehitysympäristön edustusjoukkueen portteja kolkutteleville nuorille pelaajille ja varmasti lisäisi jatkossa nuorten pelaajien esiinmarssia myös edustusjoukkueessa.

HIFK:n edustusjoukkueessa pitkään pelannut Sami Okkonen on HIFK/2:n kantavia voimia.

Teemu Kankkunen vastaa myös seuran A-junioreiden valmennuksesta ja ei siis liene yllätys, että joukkue löytyy sarjan kärkipäästä. Viime kaudesta alkaen A-junioreiden ja kakkosjoukkueen yhteistyö syveni ja joukkueet ovat nykyisin samaa ryhmää, jolla pelataan kahta sarjaa. Osa A-junioreista onkin urakoinut isoja minuutteja tällä kaudella sekä A:n SM-sarjassa, että HIFK/2 mukana miesten Kolmosessa. Muutamat nuoret pelaajat ovat myös päässeet pelaamaan hieman kirkkaampien valojen alla yhteistyöseura Gnistanin riveissä Ykkösessä ja seuran edustusjoukkueessa Veikkausliigassa.

Viime kierroksella tullut karvas kotitappio oli kova kolaus kultataistoa ajatellen, sillä ero kärjessä olevaan TPS:n venähti jo viiteen pisteeseen, kun sarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta. Mitali on kuitenkin edelleen omissa käsissä ja seuraavassa ottelussa Turussa vastaan asettuu sarjan kakkosena majaileva Inter. Voitolla joukkue nousisi takaisin tasapisteisiin Interin kanssa, joka kohtaa päätöskierroksella paikallisottelussa TPS:n. HIFK:n viimeinen ottelu pelataan 24.9. Talissa ja kello 13.00 alkavassa ottelussa vastaan asettuu PK-35/VJS YJ. Tule kannustamaan A-juniorit mitaleille!

Telmo Manninen on vastannut HIFK/3 valmennuksesta vuodesta 2012 alkaen. Tänä aikana joukkue on kammennut itsensä vitosesta nelosen kärkijoukkueeksi. Joukkue on tarjonnut jatkumoa niille junioreille, joille kakkosjoukkueen taso on liian vaativa, mutta paloa pelata tosissaan ammattimaisessa valmennuksessa löytyy. Joukkueen peli perustuu vahvaan pallonhallintaan ja taitofutikseen, jonka päänahkaa usein metsästetään parkkeeraamalla bussi ja luottamalla vastaiskuihin. Joukkue on nuori ja nälkäinen, josta löytyy muutama kokeneempi pelaaja. Sarja on ollut todella tasainen ja marginaalit kärjessä ovat todella pienet. Viisi peliä on jäljellä ja nousu Kolmoseen on joukkueen omissa käsissä. Nousu olisi hieno kruunu tämän kauden jälkeen seuran jättävälle Manniselle, joka on tehnyt pitkään työtä HIFK Fotbollin taustalla erinäköisissä rooleissa. Joukkue on edelleen myös mukana vuoden 2018 Suomen Cupissa, jossa se kohtaa kolmannen kierroksen ottelussa kakkosen TPV:n. Ottelu pelataan Väinämöisen kentällä Töölössä 17.9. kello 14.15.

Seuran nelosjoukkue putosi pettymysten täyteisen viime kauden jälkeen Kutoseen ja samalla joukkueen runko osittain hajosi, sillä osa pelaajista halusi jatkaa pelaamista ylemmissä divareissa. Uutta verta kuitenkin saatiin riveihin ja joukkue on vaikeahkon alkukauden jälkeen päässyt neljän ottelun voittoputkeen, joka on avannut vielä portit päästä karsimaan kauden päätteeksi noususta takaisin Vitoseen. Joukkueen ideologia on harrastaa rakasta lajia heille rakkaan seuran paidassa. Joukkueesta löytyy paljon uusia nuoria, mutta myös Stadin Kingejä sekä hieman varttuneemman iän saavuttaneita entisiä pelureita, kuten Otto ”Ode” Jahn. Joukkueella on jäljellä kolme ottelua, jotka voittamalla ollaan hyvin lähellä lohkon kolmossijaa ja nousukarsintoja.

Kaikista omista junioreista ei voi tulla Stadin Kingien rakastamia ikoneita edustusjoukkueen käyttöön, mutta rakkaan lajin jatkaminen kaikkein kauneimmassa seurassa on silti mahdollista oman tason ja panostuksen edellyttämällä tavalla. Punainen paita, tähti rinnassa ja teet tärkeän maalin joukkueelle nelosdivarin syksyn nousutaistelussa ja voit pienen ohikiitävän hetken kuvitella kuulevasi Stadin Kingien mylvivän ennen kuin joukkuetoverisi rientävät syliisi juhlimaan maalia. Jalkapallo on hieno laji, joka tarjoaa unohtumattomia hetkiä vaikka eväät ammattilaiseksi asti eivät riittäisikään. HIFK on hieno seura, joka voi tarjota sinulle koko elämän mittaisen matkan jalkapallon parissa.

EN GÅNG IFK, ALLTID IFK!