Skip to main content

16

Tino Palmasto

IKÄ

22

SOPIMUS

2021

PELIPAIKKA

Puolustaja

Seurat

  • -2014 PK Keski-Uusimaa
  • 2015-2018 FC Honka
  • 2019- HIFK
    • MYPA

Kummiyritys

Ura

Tino Palmasto pelasi juniorina Keravalla PK Keski-Uusimaan paidassa ennen siirtymistään espoolaiseen FC Honkaan kaudeksi 2015. Hän edusti Hongan juniori- ja kakkosjoukkueita pelaten espoolaisseurassa yhteensä neljä kautta. Ensimmäiset ottelunsa Miesten Kolmosessa Palmasto pelasi jo kaudella 2017 Honka/Akatemia -joukkueen paidassa.

Nuoren topparin ura sai uuden käänteen talvella 2019 Veikkausliigaan nousseen HIFK:n tarjottua hänelle sopimusta. Palmasto sai runsaasti vastuuta viime talven Suomen Cupissa ja pelasi täydet minuutit yhteensä neljässä lohkovaiheen pelissä. HIFK-debyytti tapahtui heti ensimmäisessä cup-ottelussa, joka oli kaiken lisäksi vielä derby HJK:ta vastaan. Silloin Palmasto pelasi ottelun viimeiset 24 minuuttia korvattuaan aiemmin pelissä loukkaantuneen Hannu Patrosen HIFK:n puolustuslinjassa.

HIFK:n joukkue vahvistui kevättalven aikana, mikä johti entistä suurempaan kilpailuun peliajasta HIFK:n edustusjoukkueessa. Palmaston debyyttiottelu Veikkausliigatasolla nähtiin kuitenkin jo toukokuun lopussa kotiottelussa Vaasan Palloseuraa vastaan. Tuossakin pelissä Patrosen tilalle vaihdetun Palmaston ensimmäinen ottelu oli historiallinen, sillä hän onnistui heti tekemään maalin ensimmäisessä pelissään. Maali syntyi Palmaston oltua kentällä reilut 20 minuuttia, kun pitkä sivurajaheitto löysi hänet maalin edestä. VPS kavensi vielä loppuminuuteilla, mutta HIFK vei voiton lukemin 2-1. Palmasto pääsi kentälle vielä seuraavassakin kotiottelussa SJK:ta vastaan, jolloin hän pelasi toisen puoliajan juuri ennen taukoa loukkaantuneen Tero Mäntylän paikalla.

SJK-ottelun jälkeen toppari ei enää saanut vastuuta HIFK:n Veikkausliigamiehistöstä, mutta hän siirtyi heinäkuussa sarjaporrasta alemmas yhteistyöseura MYPA:an. Myllykoskella oli tarjolla arvokasta peliaikaa aikuisten tasolla ja Palmasto pelasikin täydet minuutit MYPA:n kaikissa loppukauden otteluissa. Kausi oli MYPA:lle vaikea, mutta seura onnistui kuitenkin lopulta varmistamaan paikkansa Ykkösessä myös tälle kaudelle, joten kausi päättyi täten positiivisissa merkeissä. Palmasto palasi lainasopimuksensa jälkeen sovitusti HIFK:hon ja on nyt viime kaudella kertyneen pelikokemuksensa myötä nyt entistä valmiimpi taistelemaan peliajasta myös HIFK:n edustusjoukkueessa. 

Vastuu jäi Palmastolla vähäiseksi myös kaudella 2020. Veikkausliigassa tuli kahdessa ottelussa peliaikaa yhteensä 97 peliminuuttia ja ainoaksi avauskokoonpanon paikaksi jäi lokakuinen Stadin Derby. Toppari haki syksyllä peliaikaa edelliskauden tapaan toisesta joukkueesta. Kakkosessa Grankulla IFK:n paidassa otteluita miehelle kertyi viisi ja hän teki näissä puolustajalle upeat kolme maalia. 

Valmistautuminen kauteen 2021 on sujunut Palmastolta mainiosti ja hän on saanut Suomen Cupissa vastuuta kaikissa otteluissa avauskokoonpanosta asti. Pitkä ja ulottuva puolustaja on terveenä pysyessään vähintään tuplaamassa pelaamiensa Veikkausliigaotteluiden määrää tulevalla kaudella. HIFK:ssa aiempia Veikkausliigaotteluita on puolustajalle kertynyt neljä. Mahdollisuus vakiinnuttaa paikka Veikkausliigassa.

Sitaatti

”Olen kentällä periksiantamaton, pelaan kovaa ja hyvä joukkuepelaaja.  Pukukopissa tulen kaikkien kanssa juttuun ja olen sakkokassan manageri.”