Skip to main content

HIFK FOTBOLL AB
Tiedote
Julkaisuvapaa heti

René Österman jättää HIFK:n toimitusjohtajan tehtävät

HIFK:n jalkapalloa vuodesta 2013 johtanut René Österman ilmoitti tänään HIFK Fotboll Ab:n yhtiökokouksessa jättävänsä toimitusjohtajan tehtävät. Österman on ollut HIFK:n ruorissa seuran viimeiset vuodet, ja johti HIFK:n organisaatiota, kun seura nousi korkeimmalle sarjatasolle 43 vuoden tauon jälkeen.

Östermanin johdolla HIFK:n edustusjoukkueen liikevaihto on viisinkertaistunut, ja uusi organisaatio rakennettu. Hän on ollut avainhenkilö HIFK:n jalkapallon uudessa nousussa; ensin koko jalkapalloseuran puheenjohtajana, ja vuodesta 2015 lähtien edustusjoukkuetta pyörittävän HIFK Fotboll Ab:n toimitusjohtajana.

René Österman avaa päätöksensä taustoja:

– Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut tehdä työtä rakastamalleni seuralle. Kasvu ja meno ovat olleet kovia viime vuosina, ja jäävät ikuisesti mieleeni, kuten suuri joukko ihania kollegoita, yhteistyökumppaneita ja faneja. Periaatteistani yksi on aina ollut avoimuus. Kun itse koen, että tämä seura kaipaa vähintään 110% panosta päivittäin, en koe olevani oikea henkilö viemään sitä seuraavalle tasolle, vaan jätän sen seuraajalleni.

HIFK Fotboll Ab:n hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Kankkunen kiittää René Östermania valtavasta työpanoksesta:

– René on ollut HIFK Fotbollin keulahahmo, mies jolla on HIFK:n kilpi sydämessä. Hän on kantanut raskaan vastuun ja johtanut seuraa viimeiset neljä vuotta. Panos on ollut korvaamaton, ja René tullaan ikuisesti muistamaan uuden nousun johtajana. Samalla tiedostan, että meillä on 120 vuotta pitkät perinteet, ja olen aina tiennyt, että joku päivä René astuu alas. Meidän on nyt suunnattava katseet tulevaisuuteen.

HIFK Fotboll Ab:n hallitus aloittaa heti uuden toimitusjohtajan etsinnän.

René Österman jatkaa kaikkia HIFK-lajiseuroja yhdistävän IFK:n keskushallituksen puheenjohtajana.

Lisätietoja antavat:
Hallituksen pj. Kaarlo Kankkunen, 040-5265688
Toimitusjohtaja René Österman, 0500-506636