Skip to main content

HIFK ja Grankulla IFK kohtaavat perjantaina Sonera Stadiumilla pelattavassa harjoitusottelussa. Kello 17.15 alkavaan otteluun on vapaa pääsy.

Ykkösessä pelaava GrIFK ja HIFK kohtasivat tammikuussa pelatussa Suomen Cupin alkulohkon ottelussa. HIFK nousi ottelussa kahdesti tasoihin ja vapauttavan 2-2 tasoitusmaalin teki vasta lisäajalla Mika Väyrynen, jolle maali oli ensimmäinen IFK:ssa. GrIFK:n molemmista maaleista vastasi hyökkääjä Daniel Langhoff.

– Grani oli erinomainen vastustaja Cupin ottelussa. Saimme niukasti 2-2 tasapelin ja he osoittivat olevansa todella vahva joukkue. Sovimme heti ottelun jälkeen GrIFK-päävalmentaja Ari Asukan kanssa, että pelaamme harjoitusottelun keväällä, jos kumpikaan ei etene Suomen Cupista jatkoon. On hienoa päästä pelaamaan huippuolosuhteissa Soneralla, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

– Lähtökohtana on se, että olemme kehittyneet pelillisesti. Tekeminen tulee olemaan selkeästi valmiimman näköistä, kuin tammikuussa Grania vastaan. Hyökkäys- ja puolustuspelaaminen sekä pelikestävyys – niissä täytyy olla nyt parempia, Muurinen tiedostaa.

Hyökkääjä Pekka Sihvola on jälleen pelikunnossa.

Hyökkääjä Pekka Sihvola on jälleen pelikunnossa.

HIFK on saanut muutaman pitkäaikaisen poissaolijan takaisin harjoitusvahvuuteen. Harjoitusvahvuudesta sivussa ovat enää Jukka Halme, Kim Raimi ja Kristian Heinolainen. Tommi Vesala ei pelaa vielä perjantaina, mutta IFK:n kahden viime kauden paras maalintekijä Pekka Sihvola on toipunut täyteen pelikuntoon. Sihvola pelaa suurella todennäköisyydellä perjantaina kauden ensimmäisen ottelunsa.

– Nosh A Lody ja Pauli Kuusijärvi ovat nyt olleet vasta muutaman kerran joukkueen mukana. He tarvitsevat peliaikaa ja pelituntumaa vielä lisää. On hienoa, että Sihvola on jälleen kunnossa. Muutamalle perjantaina pelattava ottelu on vasta ensimmäinen peli tänä keväänä, Muurinen sanoo.

HIFK pelaa GrIFK-ottelun lisäksi vielä toisen harjoitusottelun ennen liigakauden alkua. Perjantaina 31.3. HIFK kohtaa Ykkösen nousijasuosikkeihin kuuluvan Turun Palloseuran Helsingissä. HIFK:n liigakausi käynnistyy 8.4. pelattavalla vierasottelulla PS Kemiä vastaan. Ensimmäisessä kotiottelussa vastaan asettuu sarjanousija JJK lauantaina 15.4.

Harjoitusottelu: HIFK – GrIFK perjantaina 17.3. kello 17.15 Sonera Stadiumilla

  • Vapaa pääsy (vapaaehtoinen otteluohjelma-maksu)
  • Pääkatsomo avoinna (pääkatsomon myyntipalvelut katsojien käytössä), ovet aukeavat kello 16.30.
  • Ottelun yhteydessä myydään rajoitettu erä ”Eilen, Tänään, Aina” -dokumentin Blu-ray versioita. Dokumentin hinta on 20e/kpl. Varaathan mukaasi käteistä. Myyntipiste sijaitsee pääkatsomon tasanteella. Ottelu alkaa klo 17.15 ja dokumentin myynti puolituntia aiemmin.