Skip to main content
PK-35 Vantaan kokeneella espanjalaispelurilla Pablo Counagolla oli kerrottavaa HIFK:n Jukka Halmeelle ja Ville Taulolle Suomen Cupin 5. kierroksen ottelussa.

PK-35 Vantaan kokeneella 36-vuotiaalla espanjalaispelurilla ja seuran osaomistajalla Pablo Counagolla oli kerrottavaa HIFK:n Jukka Halmeelle ja Ville Taulolle Suomen Cupin 5. kierroksen ottelussa.

HIFK kohtaa seurahistoriansa toisen Veikkausliigakauden avausottelussa sarjanousija PK-35 Vantaan lauantaina 9.4. Kahden pääkaupunkiseudun joukkueen välinen kohtaaminen käynnistyy Myyrmäen jalkapallostadionilla kello 16.00. HIFK:n kannattajaryhmä Stadin Kingit matkustaa Myyrmäkeen junalla.

Veikkausliigaan täksi kaudeksi noussut PK-35 Vantaa avasi sarjakautensa viime lauantaina kotiottelulla Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Punamustat johtivat ottelua toisen puoliajan alussa jo 3-0, mutta viime kaudella hopealle yltänyt RoPS onnistui kuitenkin upealla tavalla kääntämään ottelun. RoPS paineli kotimatkalle lopulta 4-3 vierasvoitto taskussaan.

PK-35 Vantaa on ollut HIFK:lle tällä kaudella todella hankala vastustaja. Liigacupissa sarjanousija pesi tähtirinnat lukemin 3-0 ja Suomen Cupin 5. kierroksella PK-35 Vantaa eteni jatkoon voittamalla HIFK:n jatkoajan jälkeen numeroin 2-1.

– Oma pallollinen pelaaminen pitää saada kulkemaan. Molemmissa otteluissa PK:ta vastaan syöttötyöskentelymme on ollut vähän heikonlaista. PK-35 puolustaa varsinkin keskialueella hyvin. Meidän täytyy päästä lyömään enemmän painetta heidän puolustuspäähän, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara kertoo.

HIFK:n joukkue on kärsinyt talvikauden aikana loukkaantumisista, joka on näkynyt muun muassa joukkueharjoitusten osallistujamäärässä. Lauantaina sarja-avauksen missaa varmuudella vain Xhevdet Gela.

– Meillä on ollut pieniä vaivoja, mutta parempaa kohti ollaan menossa. Kun pelejä alkaa tulla nopeassa tahdissa niin myös rytmi alkaa löytymään. Tänä vuonna meillä on tavallaan helpompi ohjelma, sillä olemme päässeet harjoittelemaan Soneralla ja pääsemme pelaamaan kotikentällä alkukaudesta. Viime kaudella ei ollut näitä elementtejä tarjolla, joten siinä mielessä on ollut helpompi valmistautua tähän kauteen, Honkavaara sanoo.

– Talvi on menty pitkälti koko ajan aika pienellä rosterilla loukkaantumisten takia. Toisaalta meillä on paljon kokeneita pelaajia, jotka osaavat käsitellä näitä tilanteita. Se on ihan varmaa, että tulemme parantamaan kauden kuluessa pelaamistamme.

Stadin Kingit saapuvat sarja-avaukseen suurella joukolla. Pääsyliput kannattaa hankkia ennakkoon, sillä Myyrmäen jalkapallostadionin kapasiteetti (4600) on lauantaina suurella todennäköisyydellä koetuksella. Myös Honkavaara odottaa lauantaina pelattavaa ottelua suurella innolla.

– Kingit ovat tietysti aina piristävä lisä. Olin katsomassa PK-35 – RoPS ottelua ja PK oli saanut luotua hyvän ottelutapahtuman. Luvassa on hyvä futismatsi ja hyvä tunnelma. Tämä on parasta mainosta suomifutikselle. Tästä se homma lähtee taas kunnolla käyntiin!

Pekka Sihvola oli viime kaudella HIFK:n paras maalintekijä.

Pekka Sihvola oli viime kaudella HIFK:n paras maalintekijä.

PK-35 Vantaa – ennakkoluuloton nousijajoukkue

Punamustien joukkueesta löytyy kokeneita ja taitavia pelaajia. PK-35 luottaa espanjalaistyyliseen pallonhallintajalkapalloon. Nopea, taitoon perustuva syöttöpelaaminen onkin Shefki Kuqin valmentaman ryhmän ehdottomia vahvuuksia. Pallonmenetyksien jälkeen joukkue pyrkii kovan prässin myötä riistämään pallon välittömästi takaisin itselleen. Lisäksi laitapuolustajat tukevat aktiivisesti hyökkäyksiä.

– He luottavat laitojen hyödyntämiseen ja keskityksiä tulee paljon. Täytyy pystyä keskittymään parhaalla mahdollisella tavalla. Toivon, että olemme heti alusta asti hereillä, Honkavaara sanoo.

PK-35 Vantaan riveihin täksi kaudeksi EIF:sta siirtynyt brasilialainen keskikenttäpelaaja Lucas Kaufmann on ollut tällä kaudella juuri HIFK:ta vastaan armottomassa vireessä. Hyvällä potkutekniikalla varustettu oikeajalkainen brassi osui Liigacupissa kahdesti IFK:n verkkoon ja Suomen Cupin ottelussa Kaufmann teki voittomaalin. Kansainvälisellä kokemuksella varustettu ja kahdesti RoPSia vastaan maalinteossa onnistunut Njazi Kuqi on vaarallinen kohdepelaaja, jonka kanssa HIFK:n puolustuksen tulee olla erityisen hereillä.

Keskikentän 36-vuotias kapellimestari Pablo Couñago voitti vuonna 1999 Espanjan paidassa nuorten MM-kultaa viemällä myös turnauksen maalikuninkuuden nimiinsä viidellä osumalla. Ryhmästä löytyy myös Aleksi Ristolan, Ilari Äijälän, Konsta Rasimuksen ja Ymer Xhaverin kaltaisia kokeneita pelimiehiä. Oikeana laitahyökkääjänä viihtyvä espanjalainen Mateo Miguez on vasenjalkaisena pelaajana erityisen vaarallinen 1vs1 -tilanteissa.

PK-35 Vantaa – HIFK lauantaina 9.4. kello 16.00 Myyrmäen jalkapallostadionilla.
> Osta ennakkoliput otteluun
>  ISTV näyttää ottelun suorana lähetyksenä

FBPS-KK1500
StadinKingit