Skip to main content

Jalkapallokauden loppu lähestyy ja ratkaisun aikoja eletään myös Kolmosessa, jossa HIFK/2 on tiukasti nousukamppailussa mukana. Tähtirinnat nousivat keskiviikkoiltana taas sarjan kärkeen ainakin parin yön ajaksi. Kovimmat kilpakumppanit kohdataan heti seuraavilla kierroksilla.

Punapaidat eivät olleet parhaimmillaan Talin urheilupuiston tuulisessa keskiviikkoillassa, kun vastaan asettui PPJ. Ottelun ainoasta maalista vastasi Antti Ulmanen jo ennen avausjakson puoliväliä. Selvästä hallinnasta huolimatta HIFK/2 ei onnistunut lisämaalien teossa, joten ottelu päättyi lukemiin 1-0 (1-0) tähtirintojen hyväksi. Voitto oli HIFK/2:lle yhdeksäs peräkkäinen ja viimeisestä 14 ottelustaan joukkue on voittanut 13. Juuri nyt punapaidat ovat sarjataulukon kärjessä, yhden pisteen edellä porvoolaista FC Futuraa joka puolestaan perjantaina kohtaa Tikkurilan Palloseuran. Kolmannella sijalla vaanii vielä PK-35. HIFK/2:n seuraavat vastustajat ovat juuri FC Futura ja PK-35.

HIFK/2 koostuu etupäässä samasta pelaajaryhmästä joka pelaa A-poikien SM-sarjaa, muutamalla konkarilla vahvistettuna. Keskiviikkona heitä oli kentällä neljä: kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut toppari Jukka Sinisalo, parin kuukauden ottelutauolta palannut hyökkääjä Sami Okkonen, kapteeninnauhaa kantanut Miikka Suikki sekä täydet minuutit topparina pelannut Riku Pyhälä. Pitkän uran HIFK:n edustusjoukkueessa takavuosina tehnyt Pyhälä vastasi lisäksi seuraaviin kysymyksiin ottelun jälkeen.

Miten kommentoit päivän peliä?

– Muistutti aika lailla edellistä otteluamme samaa vastustajaa vastaan (HIFK/2 voitti PPJ:n keväällä 2-1 kahdella loppuhetkien maalilla). Tehtiin homma itsellemme turhan vaikeaksi. Saatiin kuitenkin kairattua nihkeä voitto, ja tässä vaiheessa tärkeintä on vain ottaa kolme pistettä ja pysytellä kärkikahinoissa mukana.

HIFK/2 aloitti kauden kahdella selvällä tappiolla, mutta sen jälkeen voittosarja on ollut lähes katkeamaton. Millä tavalla kelkka saatiin kääntymään vaikean alun jälkeen?

– Alussa pakka oli hiukan sekaisin kun ei vielä ollut täysin selvillä, ketkä pystyvät olemaan mukana. Esimerkiksi Eetu Koponen oli mukana harjoituskaudella mutta ei selvinnyt sarjakaudelle saakka. Paletti oli vähän auki vielä huhtikuussa, mutta sen jälkeen olemme saaneet suunnilleen samat jätkät pyörimään treeneissä ja matseissa. Se on sitten näkynyt myös kentällä.



Kuulut nyt selvästi joukkueen kokeneeseen kaartiin (Riku täytti maaliskuussa 35 vuotta). Tunnetko olevasi jonkinlainen isähahmo, kun ympärillä hyörii melkein pelkästään juniori-ikäisiä nuoria?

– En nyt sentään, mutta tietenkin kokeneelle pelaajalle kuuluu aina tietty vastuu ja esimerkin näyttäminen. Ja totta kai neuvoja tulee annettua jos tarvetta on, mutta hyvin jätkät ovat klaaranneet hommat.

Olet ennenkin ollut HIFK:ssa tilanteessa, jossa kamppaillaan noususta Kakkoseen. Silloin tosin kyseessä oli seuran edustusjoukkue ja elettiin vuotta 2007. Muistatko niistä ajoista mitään?

– Onko siitä jo kymmenen vuotta (naurua)? Vähän erilainen nippu meillä silloin oli, pääosin kokeneempaa porukkaa siinä joukkueessa. Mutta nyt kun itse on sieltä vanhemmasta päästä, on vain hyvä että joukkueesta löytyy nuorta kaartia. He pitävät tempoa yllä ja saavat näin myös meidät ”vanhukset” liikkeelle ja pitämään itsemme kondiksessa.

Ensi viikon sunnuntaina (3.9.) on sitten edessä varsinainen kuuden pisteen ottelu, kun vastassa on FC Futura. Millaisilla fiiliksillä mennään kohti Porvoon peliä?

– Ihan hyvillä fiiliksillä! Futurassa on paljon IFK:stakin tuttuja naamoja kuten Mikko Lönnström, Henri Määttä, Anton Britschgi… Heillä on muutenkin runsaasti pelaajia joilla on paljon kokemusta ylemmiltä sarjatasoilta. Laadukas joukkue on siis vastassa, mutta ilman muuta lähdemme hakemaan kolmea pistettä Porvoosta!

HIFK/2, kauden viimeiset ottelut

Su 03.09. klo 17:00  FC Futura – HIFK/2, Porvoo
Ke 06.09. klo 18:00  HIFK/2 – PK-35, Tali
Ke 13.09. klo 18:00  ToTe – HIFK/2, Tali
Ke 20.09. klo 18:00  HIFK/2 – SexyPöxyt, Pallokenttä 6
Ke 27.09. klo 20:15  HIFK/2 – SibboV, Pallokenttä 6
Su 08.10. klo 13:00  TiPS – HIFK/2, Tikkurila