Skip to main content

Jalkapallokauden ratkaisuhetket lähestyvät eri sarjatasoilla. Hienon kauden Kolmosessa pelannut HIFK/2 johtaa omaa lohkoaan ja saa tiistaina ensimmäisen tilaisuutensa varmistaa sarjan ykkössija. Voitto merkitsisi tähtirinnoille nousua Kakkoseen kaudeksi 2018.

Nihkeän alun jälkeen HIFK/2 on ollut murskaavassa iskussa. Joukkue on voittanut nyt 13 ottelua peräkkäin, ja viimeisten 18 ottelun saldona on 17 voittoa. Tiistain vastustaja Sibbo-Vargarna löytyy puolestaan sarjataulukosta sijalta 10, joten ottelun lähtökohdat ovat varsin selkeät. Joukkueiden kohdatessa kevätkierroksella HIFK/2 haki pisteet Nikkilästä lukemin 0-5 (0-5).

HIFK/2 koostuu pitkälti seuran A-pojista, joita täydentää muutama pitkän linjan IFK-veteraani. Takana on pitkä ja raskas kausi, joka A-poikien SM-sarjan osalta päättyi viikko sitten tähtirintojen kuitatessa SM-pronssimitalit kaulaansa. Nyt edessä on viimeinen rypistys ja viimeinen kahden ottelun viikko, sillä HIFK/2 kohtaa vielä ensi sunnuntaina sarjan päätöskierroksella Tikkurilan Palloseuran vieraskentällä.

Kauden viimeisen otteluviikon alla HIFK/2:n miehistötilanne vaikuttaa hyvältä. Pienempiä vaivoja on ehditty parannella, sillä edellisellä viikolla ei ollut pelejä. Tiistain otteluun Sibbo-Vargarnaa vastaan HIFK/2 lähtee näillä näkymin parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Harjoittelu on lisäksi ollut tavallista kevyempää ja vähäisempää, jotta tähtirinnat olisivat mahdollisimman tuorein jaloin liikkeellä kauden viimeisessä kotiottelussaan.

– Tunnelma joukkueessa on lähinnä sellainen että VIHDOINKIN päästään pelaamaan, tätä on niin pitkään odotettu, toteaa päävalmentaja Teemu Kankkunen.  – Otteluahan on siirretty jo pariin kertaan, viimeksi lauantailta kun se ei vastustajalle sopinut. Meillä on joka tapauksessa kaksi ottelupalloa nousuun joten millään tavalla ei ole veitsi kurkulla, vaan voimme lähteä pelaamaan aivan vapautuneesti.

– Olisihan se ollut kiva pelata tällainen ottelu viikonloppuna ja ulkona, mutta vaihtoehdot olivat lopulta vähissä. Meille toki Talin halli on tuttu paikka kun olemme siellä koko talven pelanneet. Ei tämä silti mikään optimaalinen tilanne ole. Olosuhteet ovat joka tapauksessa molemmille samat ja nyt ei ainakaan sade pääse kiusaamaan katsojia, lohduttaa ”Tema”. (Sääennusteet lupaavat tiistaille sadetta koko päiväksi)

Kolmosen ottelu HIFK – Sibbo-Vargarna tiistaina 3. lokakuuta kello 20:15 Talin jalkapallohallissa (Purotie 8). Otteluun on vapaa pääsy.