Skip to main content

Jukka Halmeen henkilökuvajuttu on julkaistu aiemmin tällä kaudella HIFK:n Matchkamraten-otteluohjelmassa. Teksti: Santeri Silvennoinen

Jukka Halme on kulkenut pitkän matkan HIFK:n paidassa aina alasarjoista Veikkausliigaan. Jo alemmilla sarjatasoilla pelatessaan Halme tiesi, että hän on pääsarjatason pelaaja, mutta rakkaus punapaitaa kohtaan oli liian suuri ja mies pysyi HIFK:ssa.

Nuorempana Halme seurasi HIFK:n jääkiekkoa ja jalkapalloa. Voidaan sanoa, että HIFK oli jo nuorena Halmeelle tärkeä seura, jossa pelaaminen ja jonka edustaminen on suuri kunnia.

Halme oli jo juniori-ikäisenä pelannut HIFK:ssa ja seura oli tärkeä hänelle jo silloin. Palataan ajassa kuitenkin taaksepäin aina vuosituhannen alkuun, jolloin Halme sai ensimmäiset kosketukset HIFK:n yhteisöllisyydestä.

– 2000-luvun alussa olin katsomassa veljeni pelejä, joka pelasi silloin HIFK:n edustusjoukkueessa. Lähdin esimerkiksi Kuusankoskelle katsomaan, mikä siellä oli meininki. Paikalla oli kymmenkunta Kingiä, jotka ovat vieläkin mukana, Halme muistelee.

Tuolloin Halme pelasi PK-35:ssä, mutta veto HIFK:ta kohtaan oli liian suuri ja mies siirtyi kaudeksi 2007 HIFK:n väreihin. Kyseessä oli mielenkiintoinen joukkue, joka pelasi Kolmosta. Joukkueessa oli useita Kakkosen tähtipelaajia, mutta Halme siirtyi takaisin kesken kauden PK-35:n väreihin, koska halusi pelata Ykkösen pelejä.

Halme seurasi jatkuvasti HIFK:n pelejä ja toivoi, että seura nousisi ylöspäin. Kului muutama vuosi kunnes Halme siirtyi takaisin HIFK:n paitaan. Vuodesta 2011 eteenpäin Halme on edustanut yhtäjaksoisesti HIFK:ta ja seuralla on suuri paikka miehen sydämessä.

– HIFK merkitsee minulle tosi paljon. Siellä olen saanut kokea uskomattomia asioita, tavannut loistavia kavereita ja pelannut hyviä kausia. Seura on minulle tosi tärkeä henkilökohtaisesti enkä näe, että pelaisin muissa Veikkausliiga-joukkueissa, Halme kertoo.

– Vantaalla pääsin pelaamaan Ykkösen pelejä, mutta rakkaus ja tunneside HIFK:ta kohtaan vetivät minut takaisin seuraan. Lisäksi HIFK:ssa oli alkamassa mielenkiintoinen projekti ja seuran edustusjoukkue alkoi pelaamaan Kakkosessa ja Ykkösessä, Halme sanoo.

Kun HIFK nousi sensaatiomaisella tavalla Veikkausliigaan kauden 2014 päätteeksi, oli se suuri hetki Halmeen uralla. Aikaisemmin Halme tiesi olevansa Veikkausliiga-tason pelaaja, mutta mies pysyi HIFK:ssa, koska se tuntui oikealta.

Nousu Veikkausliigaan ja kaksi kautta siellä ovat näyttäneet epäilijöille, että Halme on vihdoin sillä tasolla minne hän kuuluu.

Halmeen tulevaisuus on kietoutunut HIFK:n kanssa yhteen. Peliura tulee päätökseen juuri HIFK:n paidassa, sitten kun on sen aika. Peliuran jälkeinen aika on vielä kysymysmerkki, koska Halme keskittyy yhteen kauteen kerrallaan.

– Peliuran jälkeen aion olla tottakai mukana HIFK:ssa. En vielä tiedä onko se taustoissa, vai katsomossa, mutta keskityn tällä hetkellä tähän kauteen. Olen aina mennyt kausi kerrallaan, Halme kertoo.

Kentällä Halme tunnetaan aggressiivisesta pelityylistä ja mies onkin saanut lempinimen “Bragun Gattuso”. Myös Stadin Kingit ovat tehneet omia laulujaan Halmeelle.

– On suuri kunnia kuulla oma nimi lauluissa. Se merkitsee myös sitä, että fanit arvostavat, mitä olen tehnyt näinä vuosina HIFK:n eteen, Halme kertoo.

31-vuotiaalla keskikenttäpelaajalla on pitkä peliura takana, mutta miestä nähdään silti hyvin harvoin median edessä. Päätös on tietoinen.

– En ole kokenut, että haluan laittaa itseäni valokeilaan. Mieluummin näytän osaamiseni kentällä kuin olisin valokeilassa jollain muulla tapaa. Luonteeseeni ei kuulu olla esillä, kentällä näytetään osaaminen, Halme kertoo.

Halme ei pidä itsestään suurta ääntä, mutta on ehdottomasti yksi HIFK:n johtavista pelaajista niin kentällä kuin pukukopissa. Halmetta pidetään HIFK:n näköisenä pelaajana. Taistelevana. Sitä Halme totisesti on.

Joka tapauksessa Jukka Halmeen rakkaus Punapaitaa ja Tähteä kohtaan tulee säilymään ikuisesti.

Seuraava ottelu: HIFK – SJK keskiviikkona 14.6. kello 18.30 Telia 5G-Areenalla
> Osta liput matsiin (muista SJK+PS Kemi -ottelupaketti)
> Itäkatsomo avoinna