Skip to main content

FBPS-JuhoP

HIFK on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen toppari Juho Pirttijoen kanssa.

19-vuotias Pirttijoki siirtyy IFK-paitaan Ykkösessä pelaavan FC Hakan organisaatiosta, jossa hän teki viime kaudella puolustajalle kunnioitettavat 5 maalia 23 ottelussa. 194-senttisellä nuorukaisella oli vielä vuosi sopimusta jäljellä Hakan kanssa, mutta seurat pääsivät yhteisymmärrykseen siirron yksityiskohdista.

– Siirryn todella hyvällä mielellä IFK:hon. Olen kuullut paljon hyvää niin joukkueesta kuin seurasta. Aika oli kypsä ja seuraava askel Veikkausliigaan oli hyvä ottaa juuri nyt, Pirttijoki sanoo.

– Juholla on hyvä asenne ja kova halu kehittyä vieläkin paremmaksi jalkapalloilijaksi. Juho on erinomainen pääpelaaja, mutta ei pelkästään pituutensa vuoksi vaan hän on oikea-aikainen ja fyysinen ilmassa. Hän on selkeä vahvistus niin hyökkäys- kuin puolustuspään erikoistilanteisiin, Jani Honkavaara kertoo tuoreesta suojatistaan.

Vuonna 1996 syntynyt Pirttijoki kuuluu ns. alaikäisenä pelaajana Tommi Kautosen luotsaamaan U21-maajoukkuerinkiin. Tuleva kausi on Pirttijoen ensimmäinen Veikkausliigassa ja tulevaisuuden tavoitteet siintävät ulkomailla.

– Etsimme ensisijaisesti nuorta potentiaalista topparia kokeneen kaartin rinnalle. Olemme tarkkailleet Juhoa jo pidemmän aikaa ja olen erittäin tyytyväinen, että saimme nuoren lupauksen joukkueeseemme. Hänellä oli useampiakin ottajia Veikkausliigasta, mutta me tarjosimme parhaan alustan kehittyä pelaajana. Kahden vuoden sopimus kertoo siitä, että sekä pelaaja että seura ovat sitoutuneet projektiin, urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.

– Henkilökohtaiset tavoitteet ensi kaudella on vakiinnuttaa pelipaikka avauskokoonpanossa ja säilyttää oma taso läpi kauden. Joukkueena lähdemme totta kai voittamaan jokaisen pelin. Meillä on hyvä joukkue ja hyvät mahdollisuudet Veikkausliigassa vaikka mihin. Pikkupojasta lähtien tavoitteet ovat olleet ulkomaille, kuten kaikilla nuorilla futareilla. Brittien saarilla olisi mukava pelata Valioliigaa joku päivä, Pirttijoki nauraa.

Pirttijoki liittyy edustusjoukkueen vahvuuteen loppuviikosta ja on joukkueen mukana seuraavassa Suomen Cupin ottelussa Nummelan Palloseuraa vastaan.

– Mitä olen nähnyt ja kuullut niin IFK:n peleissä on upea tunnelma. Odotan innolla pelaamista Stadin Kingien edessä ja se on minulle suuri kunnia, Pirttijoki kertoo.

HIFK:lla on nyt pelaajasopimukset kahden maalivahdin ja 20 kenttäpelaajan kanssa ensi kaudelle.

– Istumme vielä tällä viikolla alas Jukka Sinisalon kanssa ensi kaudesta ja uskon, että meillä on pian tiedotettavaa myös siltä saralta. Ensisijaisesti haemme vielä hyökkäävää laitapelaajaa joukkueeseen ennen kauden alkua. Lisäksi tarkastelemme onko tarvetta kokeneelle maalivahdille sparraamaan Saku Erikssonia ykkösvahdin paikasta. Vapaiden markkinoiden lisäksi katsastamme myös ulkomaiset yhteistyöseurat mahdollisten lainapelaajien osalta, Määttä kertoo.

Cover-LiityP2

> HIFK:n kausikortit ovat myynnissä Ticketmasterin verkkosivuilla