Skip to main content

FBPS-Lahti2301
HIFK kohtaa lauantaina Liigacupin ensimmäisessä ottelussa FC Lahden. Järjestävä seura päätyi poliisin ohjauksessa ratkaisuun, jossa yleisölle ei tulla tarjoamaan mahdollisuutta seurata ottelua paikan päällä. Valmistautuminen peliin aloitettiin vierasjoukkueen osalta jo alkuviikosta, kun joukkue leireili Liikuntakeskus Pajulahdessa.

– Liigacupin avausottelu Lahtea vastaan päättää meidän raskaan, mutta tärkeän viikon. Pajulahdessa saimme rauhassa keskittyä pelaajien testaamiseen ja pelillisiin asioihin. Totta kai Lahti-peli on meille tärkeä, mutta ennen kaikkea tässä vaiheessa kautta keskitymme omaan pelaamiseen. Lahdella on jo pari peliä alla, mutta meillä ei vielä ainuttakaan, joten ensimmäisen pelin innokkuutta on havaittavissa, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara kertoo.

Joukkueet kohtasivat viime kaudella Veikkausliigassa kolmesti. Ensimmäinen joukkueiden välinen ottelu päättyi Lahden 2-0 voittoon, kertaalleen päädyttiin 3-3 tasapeliin ja joukkueiden välisessä kauden viimeisessä kohtaamisessa HIFK murskasi Lahden maalein 5-0.

FC Lahti on muuttunut viime kaudesta paljon ja muun muassa viime kaudella Lahden keskikenttää dominoinut Xhevdet Gela on siirtynyt IFK:n riveihin. Liigacupin säännöissä on lupa käyttää kahta sopimuksetonta testipelaajaa, joten nähtäväksi jää millaisen kokoonpanon joukkueet juoksuttavat kentälle lauantaina.

– Meillä on pelissä mukana kaksi testipelaajaa, ja muutama pelaaja on loukkaantunut, mutta saamme jalkeille hyvän kokoonpanon, Honkavaara lupaa.

Liigacupin HIFK – PK-35 ottelun ennakkolippujen myynti alkaa maanantaina 25.1. klo 10.00

HIFK aloittaa Liigacupin kotiotteluiden osalta perjantaina 29.1. klo 19.00 Talin hallissa. Paikkoja otteluun on myynnissä rajoitettu 800 kappaleen määrä, joten ostamalla lippusi ennakkoon varmistat paikkasi otteluun ja säästät rahaa.

Lipun hinta ennakkoon HIFK Shopista noudettuna on 10 euroa. Ottelupäivänä ovelta lippujen hinta on 15 euroa ja kauden 2016 kausikortilla 10 euroa. Mikäli et ole saanut vielä kausikorttia postitse, varaudu esittämään ovella tilausvahvistus kausikortin hankinnasta. Ellei sinulla ole vielä kausikorttia niin hanki se painamalla tästä.

Ennakkolipun voit hankkia kätevästi maanantaista lähtien HIFK Shopista jäähallilta osoitteesta Nordenskiöldinkatu 11-13. HIFK Shop on avoinna arkisin kello 10-17 ja lauantaisin 10-14. Nopeimmat ennakkolipun lunastajat saavat kauden 2016 vuosikirjan kaupan päälle.