Skip to main content

Heinäkuun viimeisenä sunnuntaina, vierasottelussa IFK Mariehamnia vastaan, yhtenä HIFK:n aloituskokoonpanon miehistä kentälle marssi pelaaja numero 18, laitapakki Matias Hänninen. Tämä asia on kuluneen vuosikymmenen aikana toistunut niin monta kertaa, että Maarianhaminan ottelusta tuli Hännisen HIFK-uran 200. sarjaottelu. Näiden lisäksi ”Masa” on vuosien varrella toki pelannut HIFK:n riveissä lukuisia harjoitusotteluita, Suomen Cupin pelejä sekä karsintaotteluita noususta. Tässä kirjoituksessa keskitytään kuitenkin oleelliseen eli sarjapeleihin, joita Hänniselle onkin ehtinyt kertyä kolmella eri sarjatasolla tähtirintojen edustusjoukkueessa.

Kaikki alkoi joulukuussa 2009, kun silloin 18-vuotias Matias Hänninen ilmaantui IFK:n harjoituksiin ja teki kaksi maalia heti ensimmäisessä harjoitusottelussaan Pallohonkaa vastaan. Otteet jatkuivat hyvinä ja Masa solmi ensimmäisen pelaajasopimuksensa IFK:n kanssa helmikuun alussa 2010. Mutta mistä Matias Hänninen sai ajatuksen hypätä tähtirintojen kelkkaan?
”Hyvä ystäväni Tomi Häihänen oli käynyt IFK:n harjoituksissa ja hän kehui kovasti joukkueen hyvää tekemisen meininkiä. Innostuin asiasta sitten itsekin siinä määrin että soitin ”Honsulle” (päävalmentaja Jani Honkavaara). Sain luvan tulla treeneihin ja täällä sitä yhä ollaan!”, kertoi Masa itse syyskuussa 2010, ensimmäisen IFK-kautensa loppusuoralla.

2010: Debyyttikausi päättyy nousujuhliin

Juuri kukaan ei kauden 2010 alkaessa odottanut IFK:lta menestystä Kakkosen A-lohkossa, olivathan tähtirinnat edellisenä syksynä melkein loppuun saakka taistelleet putoamista vastaan. Toisin kuitenkin kävi: IFK voitti sekä A-lohkon että nousukarsintaottelunsa Ilvestä ja FC Santa Clausia vastaan, ollen näin Kakkosen yhteensä 42 joukkueesta ainoa joka nousi Ykköseen!

Matias Hänninen kuului joukkueen aloituskokoonpanoon heti voitokkaassa (5-1) sarja-avauksessa, joka pelattiin sunnuntaina 2. toukokuuta lappeenrantalaista PEPO:a vastaan Finnair Stadiumilla (nykyinen Telia 5G Areena). Maalitilinsä Masa puolestaan avasi heinäkuun alussa Varkaudessa, kun läpimurtoa vasemmalta laidalta seurasi kova laukaus kotijoukkue Warkaus JK:n verkkoon. Tähtirintojen 26 sarjaottelusta Masa pelasi 20:ssä (aloituskokoonpanossa 17 kertaa) ja maaleja kertyi kolme kappaletta. Loppusyksyn molemmissa karsintaotteluissa Hänninen tuli kentälle vaihtopelaajan roolissa. Masan kauteen mahtui lisäksi otteluita HIFK:n A-pojissa sekä varmasti mieleen jäänyt voitokas Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelu kasvattajaseura FC Kontua vastaan Kontulan hiekkakentällä. Jo tutuksi tullut pelinumero 18 on ollut Masan käytössä heti hänen ensimmäisestä IFK-kaudestaan alkaen.

2011: Varusmiespalvelus jarruttaa menoa

Kauden 2011 Ykkönen oli varsin erikoinen sarja: mukana oli 13 joukkuetta, joista peräti neljä putosi suoraan Kakkoseen. Useimmat odottivat että nimetön nousijajoukkue IFK olisi yksi putoajista, mutta toisin kävi tälläkin kertaa. Brahen kentälle kotiottelunsa siirtänyt IFK poimi pisteitä alakastin joukkueilta tarpeeksi tehokkaasti ja sijoittui sarjassa yhdeksänneksi, putoamisviiva kaukana takanaan.
Mainion debyyttikauden punapaidassa pelannut Matias Hänninen aloitti tammikuussa varusmiespalveluksen, mikä haittasi harjoittelua ja pelaamista tuntuvasti. Lopulta Masa sai tililleen ainoastaan kolme sarjaottelua Ykkösessä, niistäkin kaksi vaihtopelaajan ominaisuudessa. Peliaikaa kertyikin kauden aikana enemmän alemmilla sarjatasoilla – lainapesteillä Kiffenin ja FC Kontun riveissä.

2012: Joukkue rämpii, Masa breikkaa

Toisesta kaudesta Ykkösessä tuli IFK:lle hyvin vaikea. Joukkue onnistui voittamaan vain viisi ottelua ja tähtirinnat jäivät näin historiansa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran vihoviimeiseksi pelaamassaan sarjassa. Luonnollisesti seurauksena oli putoaminen takaisin Kakkoseen.

Kaikille kausi ei kuitenkaan ollut epäonninen. Edellisvuodesta sisuuntunut Matias Hänninen oli päättänyt että hän ei enää penkillä istu, vaan pelaa! Tunnollinen harjoittelu ja urheilijan elämä tuottivat tulosta: Masa ansaitsi itselleen eniten peliaikaa koko joukkueesta, kuuluen aloituskokoonpanoon yhtä vaille kaikissa IFK:n otteluissa. Miehen maalitili Ykkösessä aukesi juhannuksen alla Kotkassa, ja toinen täysosuma – vieläpä kyseisen ottelun ainoa maali – syntyi elokuussa Brahen kentällä AC Oulun verkkoon. Keskikenttäpelaajana IFK:hon aikoinaan saapunut monikäyttöinen Hänninen alkoi tässä vaiheessa siirtyä vähitellen pysyvästi laitapakin tontille.

2013: Kontulan Kingi jälleen peliaikakingi

Suurten kysymysmerkkien saattelemana kauteen lähtenyt IFK otti lopulta Kakkosen itäisen lohkon kärkipaikan, kun tahmeaa alkua seurasi 22 tappiottoman sarjaottelun putki sekä parhaimmillaan 831 minuutin pituiseksi venynyt nollaputki. Nousukarsinnassa tähtirinnat löivät PS Kemi Kingsin sekä vieraissa että kotona, ja nopea paluu Ykköseen oli näin tosiasia. Kotiottelutkin pelattiin jälleen pääasiassa Töölön Pallokentällä.

Matias Hänninen jatkoi siitä mihin oli edellisellä kaudella jäänyt. Hän keräsi jälleen eniten peliminuutteja koko joukkueesta, ollen sivussa vain yhdestä sarjaottelusta. Mutta nyt Masa nousi seitsemällä täysosumallaan myös yhdeksi joukkueen parhaista maalintekijöistä. Hän onnistui maalinteossa mm. kaikissa kolmessa ottelussa sarjan toista kärkijoukkuetta Mikkelin Palloilijoita vastaan. Parhaiten on silti jäänyt mieleen erääseen maaliin johtanut esityö aivan kauden loppuhetkillä. Masa suoritti huikean nousun oikealla laidalla jättäen useammankin vastustajan jalkoihinsa ja antoi syötön takaviistoon Ville Taulolle, jonka tarkka laukaus PS Kemi Kingsin verkkoon räjäytti Sonera Stadiumin (nykyinen Telia 5G Areena) riemuun ja sinetöi IFK:n nousun Ykköseen.

2014: Unohtumaton kausi

Nousijana Ykköseen lähtenyttä IFK:ta ei ennakkokaavailuissa nostettu kärkijoukkueiden kastiin. Punapaitojen hyökkäyspeli tuotti kuitenkin voittoja ja pisteitä tasaiseen tahtiin, ja joukkue pärjäsi selvästi ennakko-odotuksia paremmin. Sarjan kärkipaikka oli silti toivottoman tuntuisen 11 pisteen päässä, kun enää neljä kierrosta oli jäljellä. Sitten tapahtui kummia. IFK voitti loput ottelunsa ja kun kärkitilaa hallussaan pitänyt KTP vastaavasti hyytyi, nähtiin Töölön Pallokentällä lauantaina 4. lokakuuta 2014 lähes epätodelliset nousujuhlat. IFK oli palannut pääsarjatasolle yli 40 vuoden tauon jälkeen!

Tasaisen vahvasta joukkueesta löytyi yksi pelaaja, joka pelasi jokaisen sarjaottelun alusta loppuun. Kyseessä oli luonnollisesti laitapakki Matias Hänninen, joukkueen peliaikakuningas jo kolmannen kerran peräkkäin. Masan kauteen mahtui kaksi kahden maalin iltaa, toukokuun lopulla JJK:ta vastaan Jyväskylässä (jolloin ensimmäinen täysosuma syntyi jo puolen minuutin kohdalla) sekä elokuun alussa FC Jazzin vieraana Porissa. Sarjakauden saldoksi kertyi yhteensä kuusi maalia. Masa pääsi kauden aikana pelaamaan myös hieman isommissa ympyröissä – nimittäin Olympiastadionilla, jossa IFK yli 40 vuoden tauon jälkeen pelasi kaksi kotiotteluaan.

2015: Veikkausliigassa

HIFK ja Matias Hänninen Veikkausliigassa! Tämä ei kenties tuntunut kovinkaan todennäköiseltä viisi vuotta aikaisemmin, jolloin Masan ja tähtirintojen yhteinen taival alkoi. Mutta niin vain siitä tuli totta sunnuntaina 19. huhtikuuta 2015 Maarianhaminassa, kun Hänninen marssi punaisessa tähtipaidassa kentälle uransa ensimmäiseen liigaotteluun – otteluun, joka samalla oli HIFK:lle ensimmäinen pääsarjatasolla sitten syksyn 1972. Tuloksena oli tasapeli (1-1) kotijoukkue IFK Mariehamnia vastaan. Muutamaa päivää myöhemmin lopputulos oli sama, kun Telia 5G Areenalla pelattiin ensimmäinen Stadin Derby (HIFK-HJK) vuosikymmeniin ja Matias Hänninen pääsi kokemaan paikalliskamppailun tunnelmaa yli 10.000 katsojan edessä.

Käytännössä amatööripohjalta ponnistanut yllätysnousija IFK arvioitiin ennakkoon sarjan hännille. Hienosti yhteen hitsautunut joukkue ylitti kuitenkin jälleen odotukset ja sijoittui seitsemänneksi. Matias Hänniselle kausi oli puolestaan kaksijakoinen. Masa oli kesäkuuhun saakka totutusti aloituskokoonpanon miehiä, mutta Lahdessa kärsityn tappion jälkeen hänen peliaikansa väheni huomattavasti. Vuosien tauon jälkeen vaihtopenkki tuli miehelle jälleen tutuksi. Kaikesta huolimatta debyyttikausi Veikkausliigassa toi Masan tilille 16 pelattua ottelua.

2016: Ensimmäinen liigamaali

Hyvin sujuneen comeback-kauden jälkeen IFK lähti toiveikkaana kohti tulevaa, mutta todellisuus oli paljon karumpi. Kelvollisen alun jälkeen tähtirinnat suistuivat putoamistaisteluun ja tilanne kärjistyi heinäkuun lopulla, jolloin Antti Muurinen korvasi pitkään päävalmentajana toimineen Jani Honkavaaran. Tuloksena oli lopulta kymmenes sija, vain pari pistettä karsintaviivan yläpuolella.

Matias Hännisen peliaika nousi selvästi edelliskaudesta eikä valmentajan vaihtokaan tähän vaikuttanut, vaikka Honkavaara oli yhtä kautta (2012) lukuun ottamatta luotsannut joukkuetta Masan koko siihenastisen IFK-uran ajan. Kauden saldoksi kertyi 24 ottelua sekä uran ensimmäinen maali Veikkausliigassa. Se syntyi kotiottelussa FC Lahtea vastaan lauantaina 18. kesäkuuta 2016. Otto-Pekka Jurvaisen keskitys vasemmalta laidalta löysi takatolpan tuntumasta Masan, joka latasi pallon tyylikkäästi verkkoon.

2017: Toinen putoaminen

IFK:n laskeva trendi jatkui ja kaudesta 2017 tuli tähtirinnoille melkoinen kärsimysnäytelmä. Joukkue onnistui voittamaan 33 liigaottelustaan ainoastaan kuusi, mikä tiesi sijaa 11 ja putoamiskarsintoja. Voittoja ei herunut myöskään karsinnoissa ja niinpä IFK putosi vierasmaalisäännön nojalla Ykköseen.

Vaikka Matias Hänninen joutui näin kokemaan IFK-uransa toisen putoamisen, hänen oma roolinsa oli edelleen kasvamaan päin. Kauden aikana tilille kertyneet 28 liigaottelua vahvistivat Masan palanneen joukkueen tärkeimpien vastuunkantajien joukkoon. Uran toinen liigamaali syntyi toukokuussa pelatussa kotiottelussa IFK Mariehamnin verkkoon.

2018: Neljäs nousu

Tähtirintojen visiitti Ykköseen jäi lyhyeksi. Seurassa pitkään valmennustehtävissä toiminut Teemu Kankkunen luotsasi joukkueen sarjan voittoon ja takaisin Veikkausliigaan. Nousu tapahtui melkoisella old school – joukkueella, jossa pelasi paljon pitkän linjan IFK-miehiä.

Yksi näistä pitkän linjan miehistä oli luonnollisesti Matias Hänninen. Ja vaikka Masa alkukaudesta aloitti joitakin otteluita vaihtopenkillä, syksyn ratkaisupeleissä oli vanha tuttu tilanne: numero 18 raataa kentällä täydet minuutit, kun IFK ottaa pakkovoiton toisensa jälkeen. Sarjan viimeisellä kierroksella Kajaanissa varmistunut nousu oli Hännisen IFK-uralla jo neljäs, joten juhliminen sujui rutiinilla.

2019: Tarina jatkuu…

Kuluva kausi on pahasti kesken ja paljon ehtii vielä tapahtua. Voimakkaasti uusiutunut IFK on uuden päävalmentajansa Tor Thodesenin komennossa joka tapauksessa pärjännyt synkimpiä ennakko-odotuksia paremmin. Muutoksen tuulet on kokenut myös Matias Hänninen, joka pääsi tositoimiin vasta kauden kahdeksannessa ottelussa Kokkolassa. Sen jälkeen peliaikaa on kuitenkin kertynyt taas totuttuun tahtiin ja Masa nähtiinkin kentällä IFK:n kaikissa kesäkuun ja heinäkuun otteluissa.

Vuosikymmenen aikana joukkuetoverit, valmentajat, toimihenkilöt ja joukkueen sarjataso ovat ehtineet vaihtua moneen kertaan. Matias Hänninen on ainoa pelaaja, joka on kokenut IFK:n 2010-luvun vuoristoradan kokonaisuudessaan kaikkine nousuineen ja laskuineen. Eikä vain kokenut, vaan myös itse mitä suurimmassa määrin vaikuttanut omalla panoksellaan IFK:n menestyksen eteen. Samalla tästä sympaattisesta Kontulan kundista on kasvanut seuraikoni, joka ensimmäisenä IFK:n pelaajana 2000-luvulla on saanut täyteen 200 sarjaottelua tähtirintojen edustusjoukkueessa. Ja vaikka ura on ollut pitkä, Matias Hänninen itse on edelleen vasta 28 vuoden ikäinen. Ainakaan iän puolesta ei siis pitäisi olla mahdotonta nähdä tutun hahmon kantavan punaista tähtipaitaa numero 18 myös tulevina vuosina!