20

HASSAN
SESAY

PELIPAIKKA

PUOLUSTAJA

SYNTYMÄAIKA

22.10.1987

SOPIMUS

2020

OTTELUT*

221

MAALEJA*

11

SYÖTÖT*

17

*VEIKKAUSLIIGASSA

Ura: Sierra Leonesta kotoisin oleva Sesay on jo pitkään viihtynyt Suomessa. Vyöllään hänellä on jo yli-200 ottelua Veikkausliigassa. Viisi kautta kului FC Lahden paidassa, jossa hän voitti Liigacupin vuonna 2016. Urallaan hän on myös saanut edustaa maajoukkuettaan 8 ottelun verran. Sesay siirtyi kaudeksi 2019 HIFK:n riveihin ja onnistui avaamaan maalitilinsä KPV:tä vastaan jo kahdeksannessa pelissään.

Vahvuudet: Hassan on kaiken kokenut puolustaja, joka tekee kaikkensa ettei vastustajan hyökkääjä pääse hänestä ohi. Hän pystyy myös tukemaan hyökkäyksiä ja antamaan hyviä avauksia ylöspäin. Viihtyy parhaiten vasempana puolustajana, mutta pystyy tarvittaessa pelaamaan myös laitalinkkinä.