KRISTIAN HEINOLAINEN

Pelipaikka: Laitapuolustaja
Pituus: 176
Paino: 73
Syntymäaika: 11.5.1999

Toukokuussa 18-vuotta täyttävä ja Suomen poikamaajoukkueissa esiintynyt Heinolainen siirtyi HIFK:n riveihin täksi kaudeksi yksivuotisella sopimuksella Gnistanista. Pelasi viime kaudella Gnistanin lisäksi HIFK:ssa A-junioreiden SM-sarjaa. Laitapuolustaja kuuluu oman ikäluokkansa lupaavimpiin pelaajiin, jolla on kehittymisen jatkuessa loistavat mahdollisuudet debytoida Veikkausliigassa jo tällä kaudella. Sai minuutteja talven harjoitusotteluissa, mutta vastuuta lienee eniten luvassa A-junioreissa ja Gnistanissa. Ensimmäinen kausi liigajoukkueen mukana ja kehittyy varmasti entistä paremmaksi jalkapalloilijaksi.