Ottelut Bolliksella punaisessa tähtipaidassa alkoivat miehen osalta jo kaudella 2001, jolloin Mikko Halme debytoi HIFK:n edustusjoukkueessa. Keskiviikkona edessä on paluu…
Aikaisempina vuosina Markus Tanner, 30, on yleensä ollut pelaaja joka ensimmäisenä allekirjoittaa uuden HIFK-sopimuksen. Tällä kertaa järjestys oli kuitenkin päinvastainen…
HIFK:ta kolmella eri sarjatasolla edustanut Jukka Halme pelaa nyt viidettä kauttaan tähtirintojen edustusjoukkueessa. Halme on pelannut suurimman osan urastaan Ykkösessä,…
Ottelun alku ei punapaidoille hyvää luvannut sillä Atlantis onnistui heti ensimmäisessä hyökkäyksessään. Victor Solomonin keskitys tavoitti Georges Ebonguen, joka vei…
Syksy on ollut poikkeuksellisen sateinen mutta sunnuntaina sää oli vaihteeksi poutainen. IFK sai otteluun hyvän alun siirtyen johtoon jo seitsemännellä…
Lähes koko viikon kestänyt sade taukosi onneksi lauantaiaamuna ja Brahen kentällä saatiin pelata mukavassa syyssäässä. IFK aloitti pirteästi, mutta ensimmäisen…
Maan toiseksi korkein sarjataso on totisesti tullut miehelle tutuksi, sillä Mikko Halme debytoi Ykkösessä ja samalla HIFK:n edustusjoukkueessa jo kaudella…
Jalkapallon pelaamisen Veikkolan Veikoissa aloittanut Mika Johansson siirtyi B-juniorina Atlantis FC:n riveihin ja on siitä lähtien ollut tuttu näky Helsingin…
Vuonna 1965 perustettu vuosaarelaisseura on 2000-luvulla kohonnut jalkapallossa kansallisen huipputason tuntumaan. Alemmilla sarjatasoilla vietettyjen vuosikymmenien jälkeen FC Viikingit nousi Ykköseen…