Skip to main content

Talin urheilupuistossa pelattiin perjantai-iltana pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu, kun kakkosnurmella kohtasivat A-poikien (P20) SM-sarjan ottelussa HIFK ja FC Espoo. Tähtirintojen hyvä syysvire sai jatkoa sillä loppunumeroiden 4-2 (2-1) myötä täysi pistepotti jäi kotijoukkueen haltuun. Samalla HIFK nousi ainakin yhden yön ajaksi sarjataulukon kärkeen.

Viikko oli punapaitojen pelaajaryhmän kannalta jälleen tapahtumarikas. Keskiviikkona oli pelattu HIFK/2:n nimissä tiukka ottelu Kolmosessa, joten pelaajien kierrätykselle oli taas tarvetta. Tähtirintojen peli lähti kuitenkin kulkemaan hyvin heti alusta alkaen eikä ottelun ensimmäistä maalia kovin pitkään tarvinnut odottaa. Vajaan kymmenen minuutin kohdalla Otto Jukko pelasi pallon hyökkäysalueelle, Arttu Heikka keskitti ja Nikolas Saira puski pallon tyylikkäästi vierasjoukkueen maaliin. FC Espoo tasoitti kuitenkin nopeasti Sami Stamin puskumaalilla, kun punapaitojen keskinäinen kommunikaatio hetkellisesti petti. IFK ei takaiskusta piitannut vaan jatkoi oman pelinsä jauhamista. Pian tähtirinnat siirtyivät uudelleen johtoon kun Arttu Heikka jälleen pelasi pallon laidalta maalille, jossa Antti Ulmanen otti pelivälineen haltuunsa ja toimitti sen alanurkkaan. Tauolle siirryttiin näin ollen lukemissa 2-1 kotijoukkueen hyväksi.

Tauon aikana korostettiin että toisella puoliajalla on pysyttävä koko ajan hereillä espoolaisten vastaiskujen varalta. Tässä myös onnistuttiin varsin hyvin ja kun kotijoukkue vajaan tunnin kohdalla jälleen onnistui maalinteossa, alkoi ilmassa olla jo ratkaisun makua. Tuolloin Niklas Åhlgren teki vasemman laitapakin paikalta hienon nousun ja syötti pallon boksin rajalle, josta Antti Ulmanen laukoi numeroiksi 3-1. Päivän komein maali nähtiin varttituntia myöhemmin, kun pallo kävi lukuisalla eri pelaajalla ja lopulta Ulmanen viimeisteli hattutemppunsa pamauttamalla 25 metristä ylänurkkaan. Hyvässä iskussa oleva nuori hyökkääjä teki myös voittomaalin HIFK/2:n ottelussa KäPa/Unitedia vastaan keskiviikkona. Työn sankari tällä viikolla oli puolestaan laitapakki Åhlgren, joka ainoana pelasi täydet minuutit sekä keskiviikkona että perjantaina. FC Espoo onnistui ottelun loppuhetkillä vielä saamaan kavennuksen aikaiseksi ja tästä osumasta vastasi Altin Zeqiri. Enempää maaleja ei nähty ja lukemat 4-2 jäivät ottelun lopputulokseksi.

HIFK – FC Espoo  4-2 (2-1)

1-0  Nikolas Saira (9.)
1-1  Sami Stam (11.)
2-1 Antti Ulmanen (22.)
3-1 Antti Ulmanen (57.)
4-1 Antti Ulmanen (70.)
4-2 Altin Zeqiri (89.)

IFK:n kokoonpano: Tomi Mikkelsson (mv); Niklas Åhlgren, Rasmus Smidtslund, Tuukka Andberg, Joonas Salmi; Miska Hurme, Tommi Jyry; Nikolas Saira (78. Samu Häkälä, v), Otto Jukko (61. Robin Hanner), Arttu Heikka (64. Haris Ibrahimovic); Antti Ulmanen.

Koutsin kommentit

HIFK A:n päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Hyvä peli meiltä ja hienoa että saatiin onnistumisia laajalla rintamalla. Kahden ottelun viikot ovat aina raskaita, etenkin nyt kun välissä oli vain yksi lepopäivä. Pelaajille on jaettu vastuuta ja jätkät ovat vastanneet huutoon hienosti. Jalkapallokausi on vähän kuin maratonjuoksu ja nyt olemme kuvaannollisesti siinä 30 kilometrin kohdalla, missä jyvät alkavat erottua akanoista. Pelit kovenevat syksyä kohden sekä ASM:ssa että Kolmosessa, eli mikäpä sen parempaa! Meillä on hyvä draivi päällä joten samalla linjalla jatketaan.

Tähtirinnoilla on A-poikien SM-sarjassa enää viisi ottelua jäljellä. Seuraava niistä pelataan ensi viikon lauantaina eli elokuun 26. päivänä, jolloin Talin urheilupuistoon saapuu vierailulle Kaarinan Pojat. Ottelu alkaa kello 13:00.

HIFK A:ta tukemassa kaudella 2017: