Skip to main content

Helsingin Telia 5G-Areenalla on taas Veikkausliigajalkapalloa tarjolla, kun Tähtirinnat saavat vieraakseen IFK Mariehamnin. Ottelu on tämän viikon kahdesta kotiottelusta ensimmäinen. Tasaista ottelua saa odottaa, sillä seurat ovat jakaneet pisteet viimeisessä kolmessa Veikkausliigakohtaamisessa. IFK Mariehamn on aloittanut kautensa mallikkaasti, voittaen kolme ottelua viidestä, ja seuran molemmat tappiot olivat hyvin tiukkoja, yhden maalin tappioita.

HIFK kärsi viime kierroksella kauden kolmannen tappionsa RoPSin oltua parempi Rovaniemellä lukemin 1-0. Joukkue hallitsi peliä, mutta tarvittava viimeinen terävyys maalintekopaikoissa jäi uupumaan. Keskikenttäpelaaja Xhevdet Gela sai Rovaniemellä täyteen 200 Veikkausliigaottelua, ja kertoo HIFK:n lähtevän kurinalaisesti hakemaan kauden toista kolmen pisteen voittoa.

– Halutaan palata voittojen tielle. Viimeksi hävittiin niukasti Rovaniemellä 1-0. Ollaan treenattu miten murtaudutaan viimeiselle kolmannekselle, ja miten saadaan terävyyttä vastustajan boksiin. Puolustuspelaamisen pitää olla samalla tasolla kuin tähänkin asti, eli ei päästetä omiin ja isketään itse. IFK Mariehamn on aloittanut kautensa hyvin, mutta on välillä taipunut loppuhetkillä. Meidän pitää pelata kärsivällisesti omaa peliä 90-minuuttia, ja tarvitaan uskoa omaan tekemiseen. Kotikentästä ja faneista on meille massiivinen tuki, he (fanit) auttavat meidät pitkälle, Gela summaa.

Viime peleissä suurempaan rooliin nousseelle Joel Mattssonille IFK Mariehamnin kohtaaminen on taatusti tunteita herättävä ottelu.

– Pelistä tulee varmasti erityinen, sillä minulla on todella monta hyvää ystävää jäljellä siellä, joten heidän näkeminen tulee olemaan hienoa. Se on minulle todella erityinen ottelu, sillä olen aikaisemmin pelannut Maarianhaminassa niin pitkään”, Mattsson kommentoi tilannetta.

Honkaa vastaan maalitilinsä avanneella Mattssonilla oli vielä viesti IFK-kannattajille:

– Jatkakaa tähän asti antamanne tuen kanssa. Se on ollut mahtavaa ja auttanut meitä kentällä valtavasti!

Osta liput huomiseen matsiin Ticketmasterin kautta!

Teksti: Frans Danakas ja Mikko Valle