Skip to main content

HIFK ja FC Honka kohtasivat eilen Suomen Cupin karsintalohko A:n ottelussa Talin jalkapallohallissa. Lähtökohdat olivat molemmille joukkueille samanlaiset, sillä sekä HIFK että FC Honka lähtivät metsästämään avausvoittoaan tämän vuoden cupissa. Kevin Larsson, Riku Selander, Joel Mattsson ja Hassan Sesay olivat ensimmäistä kertaa IFK:n avauskokoonpanossa.

Ottelun kaikki maalit nähtiin jo ensimmäisellä puoliajalla. Vierasjoukkue Honka otti komennon reilun kymmenen minuutin jälkeen, kun Arlind Sejdiu pääsi lähietäisyydeltä laukomaan pallon IFK:n maaliin. HIFK ei kuitenkaan tästä hyytynyt, vaan jatkoi oman pelisuunnitelmansa noudattamista, ja ottelun 24. minuutilla Kevin Larsson pääsi tekemään ensimmäisen maalinsa edustusjoukkueessa. Jani Bäckman antoi kulmapotkun, ja Larsson puski pallon ohi Hongan maalivahti Tim Murrayn. Tasatilanne kesti kuitenkin vain reilut viisi minuuttia, kunnes Sejdiu teki illan toisen osumansa, joka lopulta jäi ottelun voittomaaliksi. HIFK:lla oli tässäkin ottelussa paikkoja tulla tasoihin toisella puoliajalla, mutta se viimeinen silaus viimeistelyssä jäi puuttumaan. Nyt seuraa kahden viikon tauko peleistä, kunnes HIFK kohtaa FC Interin Talissa lauantaina 23.2. klo 13.

Kevin Larsson oli tyytyväinen maalinsa johdosta, mutta luonnollisesti pettynyt ottelun lopputuloksesta.

– Meillä on joukkueena vielä paljon parannettavaa. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli hyvä jakso, mutta se ei riittänyt tänään. Nyt huilaamme huomisen, ja sitten jatkamme kovaa harjoittelua jälleen maanantaina, Larsson kertoo.

IFK:n päävalmentaja Tor Thodesen oli tuloksesta huolimatta tyytyväinen peliesitykseen ja katsoo luottavaisena kohti tulevaisuutta.

– Nyt olemme pelanneet sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluvia joukkueita vastaan, ja uskon, että pystymme kuromaan eroa heihin kiinni viimeistään Veikkausliigassa, sekä siihen, että meillä on iskukykyinen joukkue sarjassa. Ottelussa oli parannettavia osa-alueita, mutta aloitimme kokoonpanolla jossa oli neljä uutta pelaajaa, ja toisella puoliajalla viisi kun Samuel Haglund pääsi kentälle. Meidän täytyy muistaa, että rakennamme uutta joukkuetta, ja sitä kautta tehdä asioita pitkäjänteisesti ja kärsivällisesti. Olen tyytyväinen peliesitykseen, ja olemme näissä otteluissa päässeet kokeilemaan eri kuvioita, joista ottelu ottelulta tiedämme paremmin, mikä toimii ja mitä pitää parantaa. Mutta häviäminen on tietysti aina rankkaa, Thodesen kommentoi.

HIFK:n avauskokoonpano:
3 Tino Palmasto
5 Nando Cózar Torres (46′ 16 Samuel Haglund)
7 Joel Mattsson (59′ 20 Mauro Severino)
8 Jukka Halme (C)
11 Riku Selander
12 Daniel Kollar (mv)
13 Hassan Sesay
14 Kevin Larsson
15 Xhevdet Gela
17 Jani Bäckman
27 Hussein Mohamed (80′ 10 Njazi Kuqi)