Skip to main content

Silver Grauberg, 22, nähdään seuraavan kahden kauden ajan tähtirinnoissa. Keskuspuolustaja on viimeiset kaksi vuotta edustanut Viron Meistriliigajoukkuetta JK Tammeka. Hän pelasi yhteensä 74 ottelua seuran riveissä, tehden yhden maalin ja neljä maalisyöttöä.

– Tuntuu hyvältä olla IFK:ssa. Se on askel eteenpäin minulle ja tuo mukanansa myös paljon vastuuta. Olen optimistinen ja haluan päästä näyttämään että pärjään myös tällä tasolla, kertoo Grauberg.

187 cm pitkä Grauberg on vasenjalkainen ja pelaa yleensä vasempana keskuspuolustajana, mutta on pelannut myös vasempana laitapuolustajana muun muassa Viron U21-maajoukkueessa.

– Olen kurinalainen pelaaja joka on myös hyvä kaksinkamppailussa. Kun IFK otti yhteyttä tein aika nopeasti päätöksen että hyväksyn heidän tarjouksen. Tavoitteeni on saada lisää kokemusta ja pelata mahdollisimman monessa ottelussa. Haluan vakiinnuttaa paikkani avauskokoonpanossa ja auttaa joukkuetta niin paljon kun vaan pystyn.

Grauberg tietää että Veikkausliiga on askel eteenpäin uralla, mutta hän on myös itsevarma siitä että pystyy pelaamaan tarvittavalla tasolla.

– Haluan näyttää että pystyn pelaamaan tällä tasolla. En ole nähnyt niin monta ottelua, mutta Veikkausliigassa ja Ykkösessä myös on paljon virolaisia pelaajia, joten olen aina katsonut otteluiden kohokohdat. Sarjana Veikkausliiga on paljon tasaisempi kuin Meistriliiga. Tasolta se on myös parempi, mutta ei kuitenkaan niin suuri etten olisi valmiina siihen haasteeseen.

HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström on tyytyväinen nuoren topparin sopimuksesta.

– Haimme puolustuslinjaan fyysisesti vahvaa pelaajaa, joka voi pelata usealla pelipaikalla ja jolla on tavoite nousta Veikkausliigaa kovemmissa sarjoissa. Silver on Vinnie Jones -tyyppinen pelaaja, joka sopii pelaajatyypiltään loistavasti uuden IFK:n joukkueeseen, kommentoi Lönnström.