Skip to main content

Jalkapallouransa HIFK:n junioreissa vuonna 2002 aloittanut Samuel Haglund, 21,  sopimukseen Helsingin IFK:n kanssa.

IFK:sta KäPan ja Klubi 04:n kautta Ruotsiin Oskarhamns AIK:hon matkannut pelaaja on kahden ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen innoissaan palatessaan kasvattajaseuransa riveihin.

– Tuntuu hyvältä olla takaisin Helsingissä ja kasvattajaseurassa. Hienoa myös saada sopimusasiat kuntoon ennen joulua, niin nyt voin keskittyä täysillä valmistautumiseen tammikuussa alkaviin harjoituksiin, kertoo Haglund.

Haglund on nopea pelaaja, joka pelaa laiturina ja hän laskeekin omiin vahvuuksiinsa nopeuteunsa, mutta myös hyvän syöttöpelin sekä hyvän tekniikan.

– Toivon että tuon joukkueella hyvän työmoraalin. Haluan auttaa joukkuetta tekemään maaleja hyvillä syötöillä. Odotukseni on että pelaamme niin hyvin kun pystymme ja tavoitteemme pitää olla että taistelemme sarjataulukon puolivälin yläpuolella ja samalla europaikoista. Henkilökohtaisella tasolla haluan kehittyä pelaajana ja lyödä läpi kunnolla Suomessa, jotta siirto ammattilaiseksi  ulkomaille olisi lähempänä jatkossa.

Haglund pelasi 41 ottelua Ruotsin Division 1 Etelä-lohkossa, jossa hän teki kaksi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä. Vuodet Ruotsissa antoivat pelaajan mukaan hänelle kokemusta ja ovat auttaneet tekemään hänestä paremman pelaajan.

– Kehityin paljon Oskarshamns AIK:n aikana ja nyt otan askeleen Veikkausliigaan. Sarjoja on toki vaikeita vertailla keskenään, mutta kohtasimme IFK Mariehamnin kahdesti viimeisen kahden vuoden aikana ja molemmat kerrat voitettiin.

Haglund on myös edustanut Suomea eri poikamaajoukkueissa 39 ottelussa, joissa hän on tehnyt yhteensä 10 maalia.

– Nuori pelaaja, joka haluaa menestyä ja kehittyä. Jos pelaajasta ovat useat kotimaiset ja ruotsalaiset seurat kiinnostuneita on meille voitto, kun saamme Samuelin joukkueeseemme. Samuel tuo myös erilaisen ulottuvuuden laitapelaamiseemme juonikkuudellaan. Ei ole sattumaa, että hän oli erittäin pidetty pelaaja ruotsalaisissa seuroissa. Tervetuloa kotiin, kommentoi IFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Haglundin sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta.