Skip to main content

Vieraspiste HIFK/2 :lle Salosta

HIFK/2 matkasi tiistaina Kakkosen B-lohkossa kärkisijalla ennen tiistaita keikkuneen SalPan vieraaksi. HIFK/2:n vakiokasvoista sivussa olivat Roope Myöhänen, Muslim Markhiyev ja Juuso Ollila, mutta edustusjoukkueesta mukaan Saloon saatiin nälkäinen Jirijoonas Kanth.

Lisäksi seura oli päässyt pitkittyneiden sopimusneuvotteluiden jälkeen yhteisymmärrykseen Robin Hannerin ja Topias Pennasen kanssa, jotka olivat molemmat ensimmäistä kertaa mukana kokoonpanossa.

Ottelu alkoi tasaisena SalPan tavoitellessa pystypalloilla nousevia laitapuolustajia ja HIFK:n hakiessa etenkin oikealla viilettänyttä Joonas Salmea sekä hyökkäyksen kärkenä operoinutta Haris Ibrahimovicia pitkillä avauksilla. Ensimmäisen puolituntisen parhaat maalintekotilanteet siunaantuivatkin edellä mainituille. Molemmat pelaajat pääsivät kokeilemaan maalintekoa oikealta sivustalta tulleista puolittaisista läpiajoista, mutta SalPan Santeri Aaltonen torjui Ibrahimovicin laukauksen ja Salmen yritys suuntautui noin kymmenen metriä yli ja arviolta viisi metriä ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Salmi pelasi Ibrahimovicin vapaaksi maalinedustalle, mutta Aaltonen veti jälleen pidemmän korren ja paluu palloon rynnistäneen Joakim Ärilän yritys kilpistyi SalPa puolustajiin.

Vieraat onnistuivat pitämään salolaiset poissa parhaalta maalintekosektorilta ensimmäisellä jaksolla, mutta erikoistilanteet tuottivat jälleen ongelmia punapaitojen puolustukselle. Kuten kevään perinteeseen kuuluu, myös avausmaali syntyi erikoistilanteesta. 36. minuutilla Niko Leskelä yritti nostaa pallon kuudentoista-alueen rajalta linjan taakse. Nosto kilpistyi katkomaan pyrkineen Miika Linqvistin käteen. Tilanteesta tuomitussa rangaistuspotkussa Otto Schultz ei jättänyt etunimikaimalleen Brusinille mahdollisuuksia ja vei Salpan 1-0 johtoon.

Tasoitusta ei kuitenkaan tarvinnut odottaa kauan. 40. peliminuutilla Kanth esitteli bravuuriaan: millintarkka ristipallo vastustajan linjan taakse. Ensimmäisenä palloon ehtineen Salmen sihti oli päällä hieman tarkempi kuin jalalla. Uskomaton pusku takayläkulmaan ja peli 1-1. Nämä jäivät myös taukolukemiksi.

Toinen puoliaika oli ensimmäistä rauhallisempi maalipaikkojen suhteen. HIFK:n parhaasta yrityksestä vastasi Ärilä, jonka laukaus noin kymmestä metristä blokattiin jälleen. Toisessa päässä Otto Brusin venyi loistavasti Jaakko Oksasen laukauksen eteen.

60. minuutilla SalPa haki uutta voimaa hyökkäykseensä vaihtamalla sisään Mauro Severinon ja Hushyar Aftabin. Molemmat olivatkin hetkeä myöhemmin toiminnan ytimessä. 73. minuutilla Severino pääsi yllättämään HIFK-puolustuksen nopeasti pelatun sivuvapaapotkun seurauksena vieden kotijoukkueen 2-1 johtoon. Kymmenen minuuttia tästä ja Aftab rynnisti pystypalloon, johon ensimmäisenä ylsi kuitenkin Brusin. Hyökkääjän kurotus päätyi pallon sijaan erittäin pahannäköisesti suoraan HIFK-maalivahdin sääreen ja Brusin joutui tuskissaan jättämään kentän. Tolppien väliin asteli Axel Anderson.

Helsinkiläisten päävalmentaja Olli Harmainen reagoi SalPan johtomaaliin vaihtamalla kentälle taitoa ja voimaa Samu Häkälän ja Robin Hannerin muodossa. Tämä tuotti tulosta hieman yllättävällä tavalla. Epätyypillinen aivan liian pitkälle leijallut Kanthin pystysyöttö oli suuntautumassa suoraan Aaltosen syliin, mutta outo pomppu tai tuuli ylätti muuten erinomaisesti esiintyneen SalPa-vahdin ja pallo pomppasi hänen ylitseen. Ensimmäisenä paikalla oli Häkälä ja peli tasoihin.

Pelin lopussa molemmilla oli vielä muutamia puolittaisia paikkoja, mutta lisäosumia ei nähty, joten tällä kertaa Helsinkiin matkasi arvokas vieraspiste. Ensimmäinen jonka muut joukkueet ovat tällä kaudella onnistuneet Salosta mukanaan tuomaan.

Päävalmentaja Olli Harmaisen kommentit: -”Hyvä esitys vaikeassa paikassa. Onneksi päästiin nopeasti tasoihin ensimmäisen maalin jälkeen. Onnekas toinen maali toi tärkeän pisteen. Tänään vihdoin pomppi meillekin. Nyt peräkkäin kohdattavasta kärkikolmikosta tappio (MuSalle), tasapeli, eli viikonloppuna sitten hoidellaan GrIFK (sunnuntaina 18.30 Bolliksella).”

PS. Raportointitiimin saamien ennakkotietojen mukaan Otto Brusinin fanit voivat huokaista helpotuksesta, sillä SalPa tiistainen loukkaantuminen ei ole niin paha kuin aluksi vaikutti ja mies tullaan näkemään tolppien välissä tuota pikaa.


Lopputulos: SalPa – HIFK/2 2-2 (1-1)
1-0 Schultz 37′
1-1 Salmi 40′
2-1 Severino 70′
2-2 Häkälä 85′

HIFK/2:n kokoonpano:
Brusin (MV), (83′ Anderson)
Linqvist (79′ Hanner), Åhlgren (74′ Häkälä), Forsman, Salmi
Kanth, Tuuliainen, Albäck, Singa-Dembo
Ibrahimovic Ärilä

(Vaihdossa: Pennanen, Nava, Azemi, Härkänen)


HIFK/2:n seuraava kotiottelu Töölön Pallonkentällä pelataan sunnuntaina 1.7. klo 15:00 vastassa GrIFK.